Uutiset
11.1.2017

Opiskelijan tuet muuttuvat – katso tarkkaan, kenen kanssa asut ja milloin aloitat kesätyöt

Dolgachov/123RF
Kelan tutkijan mukaan opiskelijoilta vaaditaan entistä enemmän matikkapäätä, kun opiskelijan tuet muuttuvat.

Aino Heikkonen

Viime vuoden lopulla eduskunnassa tehdyt päätökset opiskelijoiden tukien muutoksista voivat aiheuttaa monenlaista päänvaivaa opiskelijoille. Tutkija Jussi Tervola kirjoittaa Kelan tutkimusblogissa, että järjestelmä ei muutu opiskelijan kannalta yksinkertaisemmaksi, vaan tapahtuu päinvastoin.

Nyt itsenäisesti asuva täysi-ikäinen korkeakouluopiskelija voi saada opintojen aloitusajankohdasta riippuen 336,76 tai 303,19 euron kuukausittaisen opintorahan. Elokuun alusta opintorahan määrä on sama kuin toisen asteen opiskelijoilla, enintään 250,28 euroa kuukaudessa.

Tuen pienentyessä opintolainaa voi jatkossa saada entistä enemmän. Myös tulovalvonnan takaisinperinnän korotusprosentti pienenee 15 prosentista 7,5:een tukivuodesta 2016 lähtien, ja vuositulorajat nousevat vuodesta 2018 alkaen.

Iso muutos on asumislisän maksun päättyminen ja Suomessa asuvien opiskelijoiden siirtyminen yleisen asumistuen pariin. Kelan laskurin avulla tehdyn esimerkkilaskelman mukaan 500 euron vuokrasta tamperelaisopiskelija voisi saada 312 euron asumistuen, jos hänellä ei ole opintorahan lisäksi muita tuloja.

Tulot vaikuttavat tuen suuruuteen. Asumistuki on ruokakuntakohtainen, minkä vuoksi muun muassa töissä käyvän puolison tulot vaikuttavat asumistukeen.

Tervola antaa kiinnostavan vinkin myös kesätöiden varalle: neljän kuukauden työsuhde kannattaa jatkossa aloittaa vasta kuukauden 2. päivänä.

Jussi Tervolan blogikirjoituksen mukaan opiskelijoiden kannattaa muutoksen vuoksi harkita, muuttaako yhteen toisen henkilön kanssa – etenkin jos toinen tekee töitä.

”[–] jopa kämppiksen tuloilla on merkitystä. Jos siis tuleva asuinkumppanisi on jo työelämässä, kannattaa miettiä yhteen muuttamista, koska asumistukesi voi pienetä huomattavasti”, Tervola kirjoittaa.

Tervola antaa kiinnostavan vinkin myös kesätöiden varalle: neljän kuukauden työsuhde kannattaa jatkossa aloittaa vasta kuukauden 2. päivänä. Tervolan mukaan päivän aikaisempi kesätyön aloittaminen voi pahimmillaan tarkoittaa kolmen kuukauden täyden asumistuen menetystä kesällä. Tämä johtuu siitä, että tarkastushetkestä eteenpäin vähintään kolmen kuukauden tulot määritellään jatkuviksi tuloiksi. Tulot tarkistetaan kuun 1. päivänä.

”Jos työsi alkaa 1. päivä, tehdään tarkistus heti seuraavan kuukauden alusta, mutta jos se alkaa 2. päivä, tarkistus lykkäytyy kuukaudella.”

Näin voi blogitekstin mukaan välttyä siltä, että kesätyöt määriteltäisiin jatkuvaksi tuloksi.

Lisäksi Tervola mainitsee, että tukiehtojen vuoksi pätkätöissä voi olla järkevä pitää taukoa kahden kuukauden jälkeen. Hän kirjoittaa myös, että ”järjestelmä tulee vaatimaan opiskelijoilta vielä enemmän matikkapäätä kuin aiemmin”.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"