Kulttuuri
23.2.2017

Nätyn kasvatti Antti Autio tasapainottelee kahden tilan välissä

Venla Helenius

Antti Aution debyyttialbumi viivästyi vuosilla. Odotellessa hän uppoutui teatteriin.

Tuukka Tuomasjukka, teksti

”Sähän sanoit, että et halua tehdä näyttelijän töitä!”

Teatterityön professori Pauliina Hulkko nauraa entisen opiskelijansa kanssa Teatterimontussa. Antti Autio pohtii, pitäisikö hänen hakea kuulemaansa työpaikkaa, vaikka on pyhittänyt keväänsä musiikkikiireille.

Tampereella tämä voi yllättää, sillä täällä Autio tiedetään teatterista. Nätyn viimekeväinen Hipsterit-esitys sai Aamulehdessä ylistävät arviot, kuten myös opiskelijoiden Meriteatteri, joka keräsi saariston tarinoita esityksiinsä Naantalin Röölässä.

Helsingissä Autio tunnetaan muusikkona. Helmikuussa ilmestyy levy, Minä tuon mukanani sateet. Sitä ennen piti odottaa ja pettyä.

Musiikkialalla Antti Autio on arvostettu. Miljoonasade-mies ja tekstintekijä Heikki Salo on kehunut miehen laululyriikkaa. Vuonna 2014 Autio solmi levytyssopimuksen ikonisen Johanna Kustannuksen kanssa.

Keikoilla puhuttiin julkaisusta keväällä 2015, mutta pian puhe oli jo seuraavasta keväästä. Lopulta yhtiö julkaisi muusikolta vain yhden singlen.
Loppuvuodesta 2016 kerrottiin, että levyn julkaisee pieni Rapu Records. Mitä Johannan kanssa oikein kävi?

 

Autio puhuu harkiten. Levy-yhtiö halusi kyllä julkaista musiikkia monipuolisesti, mutta paine oli häntä kaupallisemmissa artisteissa. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että Aution levyn julkaisua lykättiin toistuvasti.

”Jossain vaiheessa se ei enää ollut reilua.”

Muusikko kertoo ajatelleensa Johannaa elämänsä isoimpana tilaisuutena. Nyt hän uskoo, että viivästys vain paransi lopullista levyä. Viimeiset kappaleet syntyivät viime vuoden puolella.

”Maailma ei toimi niin, että voisi jäädä soittamaan bongorumpuja ja jättää työt tekemättä.”

Albumia odottaessa Autio ehti myös valmistua maisteriksi. Hän kehuu Nätyä, josta kokee saaneensa kannustusta musiikin tekemiseen ja identiteetin taiteilijana. Jatkossa näytteleminen jää kuitenkin vähemmälle, vaikka Autio kulkee Tampereella teatterikokoonpanon takia. Hän vertaa teatteria päivätyöhön, josta ei jää aikaa musiikille.

”Maailma ei toimi niin, että voisi jäädä soittamaan bongorumpuja ja jättää työt tekemättä.”

Unelmana olisi yhdistää jatkossa teatteria ja musiikkia. Seuraavassa Meriteatterin produktiossa Autio ei enää näyttele vaan tekee esitykseen muutaman kappaleen.

Toisen levyn kappaleetkin ovat jo valmiina.

 

Antti Autio esiintyy Tampereen Klubilla perjantaina 24. helmikuuta 2017.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"