Reportaasit
16.2.2017

Tullin tirehtööri – Janne Laurilalla on valtaa siihen, kuka Tampereella keikkailee

”Se tuo herkkyyttä tapahtumien järjestämiseen, kun tietää, miltä tuntuu mennä keikalle. Kääntöpuoli on se, että muusikkotovereilta saa kuulla mogulivitsejä”, muusikko ja ohjelmatuottaja Laurila pohtii.

Janne Laurila on yksi niistä henkilöistä, joiden käsissä Tampereen keikkapaikat ovat. Muun muassa Telakalla ja Doriksessa puuhannut Laurila aloittaa nyt Klubin ohjelmatuottajana. Miten hän päättää, kuka pääsee keikalle? Miltä näyttää tulevaisuuden tapahtumakaupunki?

Esa Keskinen, kuvat ja teksti

Janne Laurila ei vastaa puhelimeen. Tapahtumajärjestäjä, joka ei vastaa puhelimeen. Mitä jos soittaja olisi vaikka Dannyn manageri. Ultra Bran tai Ville Valon, jumalauta. Ehdin kokea jokaisen keikasta haaveilevan kellaribändin torjutuksi tulemisen tuskaa vielä kaksi minuuttia. Sitten tulee tekstiviesti.

”Hei, kuka soittelee? Olen Espanjassa. Janne.”

Sittenkin tavoitettavissa. Kävisikö haastattelu, joka käsittelisi Tampereen keikkaskeneä?

”Okkei, tehhään kuleksimasta!”

Nähdään ensi viikolla. Pahoittelut häiriköinnistä.

”Jees jees, mikäs tässä! +25!”

Tampereen Tullintorilla Kulttuuritalo Telakan pöydät ovat täynnä keskiviikkoiltana. Laurila vie mukanaan toisen kerroksen tilausravintolaan. Juha Hurmeen Hullu-näytelmän mustavalkoinen juliste möllöttää seinällä. Se pyörii kevään aikana kolmannessa kerroksessa Teatteri Telakalla.

Ravintolan pöydällä on taiteltuja papereita, Laurilan kaulahuivi ja tyhjä kahvikuppi. Laurila juo ”suunnilleen neljä tuplaespressoa” päivässä. Hän on siististi pukeutunut ihminen, tyylikkäästi hieman harmaata hiuksissa. Laurila on ollut Telakan ohjelmavastaavana vuodesta 2007. Erilaisia hommia hän laskeskelee tehneensä siellä noin 15 vuotta. Helmikuun alussa hän aloitti virallisesti myös Tullikamarin aukion toisella puolen sijaitsevan Tullikamarin kulttuurikeskuksen Klubin ohjelmatuottajana Tero Viikarin rinnalla.

”Ilmeisesti Klubi haluaa monipuolistaa osaamistaan, niin että tekemiseen tulee uusia nyansseja”, Laurila latelee tyylipuhtaasti.

 

Viimeistään nimityksen seurauksena Laurila on Tampereella iso vallankäyttäjä niin kulttuurisesti kuin taloudellisestikin. Telakan ja Tullikamarin punatiilirakennukset tapahtumatiloineen ovat tamperelaisia instituutioita. 1800-luvulla alkanut teollisuus- ja tullitoiminta kaikkosi 1970–1980-lukujen taitteessa ja 1990-luvulla tilat jäivät kulttuurille. Nyt Klubi on vaihtoehtoisen musiikin ja DJ-keikkojen keskeisiä areenoita. Telakalla järjestetään muun muassa paljon levynjulkkarikeikkoja sekä kaupungin ainoaa kansanmusiikkiklubia. Vuoden aikana tapahtumia on satoja.

Samaan aikaan jo 1960-luvulla keikkaravintolana aloittanut Yo-talo on taistellut konkurssin kanssa. Uusia tekijöitä nousee toki jatkuvasti. Viime syksynä vanhan elokuvateatterin tiloissa aloittanut Olympia on profiililtaan hieman erilainen kuin Telakka tai Klubi, mutta vakiintunee niiden kilpailijaksi.

Kaikki tuntevat alalla väkisinkin toisensa. Pienen piirin pyörimisestä hyvänä esimerkkinä käy se, että Olympian ohjelmapäällikkö Marko Nikula myy Laurilan soittokeikat. Laurila kokee, että alan osaajien tunteminen ja tiivis yhteistyö on enemmänkin hedelmällinen symbioosi, josta yleisö ja esiintyjät lopulta hyötyvät.

”Meillä on tietysti jatkuva keskusteluyhteys. Ei nakerreta samaa näkkileipää, jos vieressä on muutakin leipää. Kaikissa mestoissa järjestetään myös paljon tapahtumia, joissa on ulkopuolisia järjestäjiä. Yo-talon Jukka [Ikonen] järjestää hänkin 03Crewn kautta tapahtumia myös muualla.”

Laurila vähättelee valtaansa ja naurahtaa kysymykselle kavereiden bändien suosimisesta.

”Pitää muistaa, ettei buukkaa vain oman maun mukaan. Pitää esimerkiksi katsoa, että esiintymässä ei ole vain keski-ikäisiä miehiä. Ikinä ei tule uusia nimiä, jos nuorille bändeille ei anna mahdollisuuksia. Voi kuulostaa itsestäänselvyydeltä, mutta tällaiset asiat tulee pitää koko ajan mielessä.”

”Sellaiset aistii heti, että tässä on jotain. Nykyään esimerkiksi sosiaalisesta mediasta näkee jo varhain, kun hehkutus alkaa.”

Mistä Laurila sitten tietää, kenelle tulee antaa mahdollisuus?

”Kun huomaa, että jollekin tulee luonnollista tuulta purjeisiin. Sellaiset aistii heti, että tässä on jotain. Nykyään esimerkiksi sosiaalisesta mediasta näkee jo varhain, kun hehkutus alkaa.”

 

Totta kai Klubia kiinnosti saada Laurila talliinsa. Kulttuuripuurtajan oma ansioluettelo on pitkä ja mittaa tulee jatkuvasti lisää. Ravintola Doriksen ohjelmavastaavana hän on urakoinut vuodesta 2010 ja vakiotiskijukkana vuodesta 2005. Doriksessa hän teki näillä näkymin viimeisen keikkansa paikan juhliessa joulukuussa 30-vuotissyntymäpäiviään. Samalla päättyi ohjelmavastaavan pesti. Sami Hintsasen Tartu mikkiin -ohjelmassa hän on ollut kolmesti. Voitto on tullut kerran. Laurilan ja Joonas Keskisen muodostaman lastenmusiikkiduo Höpinätötterön esikoisalbumi julkaistiin tammikuussa. Janne Laurila ja Tuhlaajapojat -yhtyeen levy tulee maaliskuussa. Soololevykin on suunnitteilla. Hän perusti Neil Young -coverbändin saadakseen soittaa rumpuja.

Laurilan ohjenuorana näyttäisi olevan aina jonkin seuraavan, erilaisen jutun tavoittelu. Telakan pöydälle läiskäisemäänsä Kuuma Linja -zineä hän julkaisee Mikko ”Silli” Siltasen kanssa ihan huvin vuoksi. Lehdessä on julkaistu esimerkiksi muusikko Tommi Liimatan vanhalta nauhalta litteroima kuvataiteilija Kalervo Palsan haastattelu vuodelta 1982. Laurilan mielestä kulttuurin pitää yllättää. Näivettyvän musiikkilehdistön, soittolistojen ja suoratoistopalveluiden takia yllätyksiä ei tule niin paljoa.

”Joku barometri suosittelee sinulle jotain, josta jo valmiiksi tykkäät. Se on vähän ongelma kaikissa interneteissä. Mistä enää saisi sellaisia ajatuksia, joita ei aiemmin ollut itsellä? Ehkä lukemalla kirjoja.”

Helmikuun puolivälissä järjestettävällä Valoa-festivaalilla esiintyy Janne Laurila plays Office Building. Vuosituhannen vaihteen suuriin lupauksiin kuulunut Office Building oli Laurilan kipparoima indierock-yhtye. Jonkinasteista kulttisuosiota nauttivaa yhtyettä pidetään muusikko-Laurilan nerouden ilmentymänä. Esimerkiksi Nuorgam-verkkomedia valitsi yhtyeen To See Only Shadows -kappaleen yhdeksi 2000-luvun kotimaisista pop-helmistä ja hekumoi, kuinka Laurila saa miehen kyyneliin.

Laurilan bändien levyt tai hänen soolotuotantonsa ei kuitenkaan ole kulunut suuren yleisön soittimissa. Ei se toisaalta ole hänen tavoitteensakaan. Tärkeintä on luova ja mielekäs tekeminen.

”Johonkin pisteeseen asti uran luominen voi tuntua kiinnostavalta, mutta sitten saattaa herätä siihen, että on keskijohtoa jollain alalla, joka ei kiinnosta pätkääkään.”

”Olen ollut niin onnekkaassa asemassa, että olen saanut lähes koko aikuisikäni puuhata asioiden parissa, jotka kiinnostavat minua pohjattomasti.”

Keski-ikäistyvä Laurila ei koe päätyvänsä hiljalleen Klubin mukana osaksi keskijohtoa, vaikka palkanlaskua varten pitäisikin alkaa laskea työtunteja.

”Olen ollut niin onnekkaassa asemassa, että olen saanut lähes koko aikuisikäni puuhata asioiden parissa, jotka kiinnostavat minua pohjattomasti.”

Hän tuskin jaksaisikaan keskittyä vain yhteen asiaan.

”En ole kauheasti miettinyt, mitä teen eläkkeelle asti. Vähän ikävä ajatus. Ajattelen mieluummin, että ehdin tehdä vielä vaikka mitä.”

 

klubille-IMG_8169

Janne Laurilan aloittaessa Telakalla Markku Peltolan aikana keikat varattiin merkkaamalla paperikalenteriin. ”Markku antoi meidän parikymppisten jätkien buukata keikkoja kirjoittamalla sopivan ajan kalenteriin kuulakärkikynällä, jos päivä vain oli vapaana.”

 

Laurilan vastatessa kysymyksiin roolit sekoittuvat. Tuottaja-Laurila, muusikko-Laurila ja DJ-Laurila limittyvät iloisesti. Oman arvionsa mukaan Laurila heitti viime vuonna 60 keikkaa, 75 DJ-keikkaa, teki satakunta ravintolavuoroa, buukkasi parisataa keikkaa sekä työsti kaksi täyspitkää levyä, singlen, kasetin ja julkaisi 7 numeroa Kuumaa Linjaa. Puhelin ja pöydällä lojuvat paperilaput ovat Laurilan toimisto. Pitkän kokemuksen tuoma rutiini auttaa pitämään langat käsissä. Hän on tottunut siihen, että ihmiset kohdistavat toiveita häneen ja pyrkivät vaikuttamaan. Paineiden ja yötyön yhdistelmän takia loppuunpalaminen on alalla melko tavanomainen ongelma. Laurila on itsekin käynyt lähellä rajua uupumusta.

”Pari vuotta sitten, kun muksu oli pienempi, tuli tehtyä liikaa hommia. Tiskijukan ja baarimikon töitä oli runsaasti. Kun piti pari kertaa ottaa beetasalpaajaa, tajusin, että nyt pitäisi hidastaa. Tärkeää oli myös osata asettaa asiat mittasuhteisiin. Ei saa käydä suurentelemaan omaa merkitystään.”

Laurila on kotoisin Oulusta. Laurilan nuoruudessa kaupungin tapahtumakulttuurissa oli meneillään runsas kausi. Esimerkiksi Bad Vugum -levy-yhtiö järjesti vaihtoehtoklubeja, mikä ei ollut niin tavanomaista.

”Luulin, että on ihan normaalia käydä katsomassa Sweetheartia, Radiopuhelimia tai Terveitä käsiä. Siitä jäi mielikuva, että tuollaisia voi järjestää.”

”Luulin, että on ihan normaalia käydä katsomassa Sweetheartia, Radiopuhelimia tai Terveitä käsiä.”

Laurila muutti Tampereelle vuonna 1998 saadessaan opiskelupaikan Tampereen yliopistosta. Hyvin pian hän kuitenkin aloitti säännöllisen keikkailun tiskijukkana ja Office Buildingin kanssa.

Historian ja etnomusikologian opinnot jäivätkin loppusuoralla viimeistelemättä. Jo muuttoa suunnitellessaan Laurila ajatteli, että Tampere on hyvä paikka musiikin parissa puuhailuun. Tampere on riittävän iso erilaisille alakulttuureille ja samalla sopivan tiivis kuplien puhkeamiselle. Juuri sellaisesta sekoituksesta Tampereen nykymuotoinen klubikulttuuri sai alkunsa 1960–1970-lukujen underground- ja opiskelijapiireistä.

”On monenlaista porukkaa, mutta kaupunki on sen verran pieni, että tapahtuu hyvää ristipölytystä. Eri-ikäiset ihmiset erilaisilla taustoilla saattavat kohdata vaikkapa täällä Telakalla ja keksiä, että hei, mekin voisimme tehdä yhdessä juttuja.”

Laurila heittäytyy välillä puhumaan idealistiseen sävyyn kulttuurin kaikkivoipaisuudesta. Bisneksestä hän puhuu niukemmin. Kulttuuri ja talous nähdään kuitenkin kovien arvojen ja leikkauspolitiikan aikana nollasummapelinä. Keltainen talo pitää jyrätä, eikä uusia tiloja kannata järjestää, koska jokin muu on rahasummien kannalta rationaalisempaa.

”Kyllä täälläkin [Telakalla] jotain pitää myydä, että paikka pyörii. Vaikka talous tuntuukin olevan ainoa asia, jolla mitään voidaan enää perustella, onneksi esimerkiksi Telakalle voi paikan maineen ansiosta buukata musiikki edellä. Haluan puhaltaa sitä kuplaa isommaksi, jossa voi ajatella, ettei talous ole kaiken A ja O.”

Tuottaja osaa kuitenkin nopeasti nostaa esille kulttuuritapahtumien, suurten tai pienten, merkityksen Tampereen elinvoimaisuuden kannalta.

”Rahalla, joka laitetaan Hämeenkadun itäpään avaamiseen autoille, järjestäisin vaikka vuoden ajan joka viikko konserttisarjan, jossa voitaisiin esitellä mielenkiintoista musiikkia meiltä ja maailmalta. Mutta voidaanhan sillä rahalla avata muutamaksi kuukaudeksi tienpätkä. Kumpi olisi merkityksellisempää?”

Hämeenkadun väliaikaisten katujärjestelyiden kustannukseksi on arvioitu 130 000–150 000 euroa. Kadun itäpää on tarkoitus sulkea yksityisautoilta taas kesäkuussa, kun raitiotietyöt alkavat.

 

LAURILANETTIIN

Janne Laurila on luottavainen Tampereen tulevaisuuteen tapahtumakaupunkina ilman turhia hössötyksiä. ”Kuten hyvä ystäväni muusikko ja toimittaja Arttu Tolonen sanoo: vaikka musiikkibisneksellä menee huonosti, musiikilla menee paremmin kuin koskaan. Ihmisethän ovat aina käyneet jossain tansseissa. Se on syvälle juurtunut sosiaalisen kanssakäymisen muoto, joka lisää hyvinvointia.

 

Teoston tilastojen mukaan Tampere oli Suomen keikkapääkaupunki vuonna 2014. Tuolloin järjestettiin lähes 18 keikkaa 1000:ta asukasta kohden. Vuonna 2015 sama suhdeluku oli 12,5. Laurilan mielestä musiikin harrastajien ja ammattilaisten iso määrä kielii vielä suuremmasta merkityksestä alueelle.

”Se on ihan elimellinen osa inhimillistä kulttuuria, musiikki ja leikkiminen, tuollainen Homo ludens -kuvio. Jos mun työ on mahdollistaa se, että ihmiset pääsevät leikkimään ja miettimään hetkellisesti jotain muuta kuin omaa duuniaan, niin se on helkkarin hienoa.”

Haastatteluun on tuhrautunut jo reilu tunti. Laurila vilkaisee puhelintaan. Viesti vaimolta.

”Miten kauan menee? Tuo suklaata tullessas!” Laurila lukee huvittuneena ääneen.

Ensin on kuitenkin hoidettava toinen tärkeä pyyntö: Telakan bäkkärillä ei ole juotavaa. Puhelu ja kori kaljaa matkaa esiintyjille. Laurila itse muistelee nuoruuden sekavaa keikkaelämäänsä huvittuneena.

”Ensin tehdään biisejä, treenataan monta päivää ja valmistaudutaan keikkaan. Sitten mennään lavalle mokailemaan ne biisit kännissä.”

”Ensin tehdään biisejä, treenataan monta päivää ja valmistaudutaan keikkaan. Sitten mennään lavalle mokailemaan ne biisit kännissä. En oikein ymmärrä, mitä sillä hain.”

Laurilan näkemyksen mukaan dokailukulttuuri on jäänyt taka-alalle myös laajemmin. Musiikkibisnes on ammattimaistunut. Isojen tähtien keikkakunnosta riippuu parhaimmillaan kymmenien ihmisten toimeentulo.

”Kilpailu on kovempaa. Jos et kohtele toisia arvostaen, joku muu kyllä vetää keikan kunnialla läpi.”

Haastattelu pitää lopetella tältä päivältä. Perheenisä-Laurila lähtee hakemaan suklaata rautatieaseman S-market Pendolinosta.

Tullikamarin Itsenäisyydenkadun puoleisella seinällä on yksi Tampereen vavahduttavimmista muistomerkeistä. Vuoden 1918 tapahtumien aikana Tullikamari toimi punakaartin elintarvikevarastona. Valkoisten joukkojen Klubin sisäänkäynnin kohdalle punatiiliseinään jättämiä arpia ei ole paikattu, vaan luodinreiät ja sirpaleiden iskemät näkyvät edelleen.

Taivas on sininen, ja aurinko tuntuu paistavan kuin se ei olisi paistanut viikkoihin. Tänään Tullikamarilla Laurila saa uuden työpaikkansa avaimet. Saan nopean kierroksen Klubin ja Pakkahuoneen tiloissa.

”Joko luit Kuumaa Linjaa? Hyvää vessalukemista”, Laurila sanoo ja esittelee Wire-musalehden artikkeleita.

Pakkahuoneen isomman salin puolella valmistellaan juuri päivätansseja. Klubin puolella on meneillään lounastarjoilu. Kaiuttimista soi hiljaisella Neil Youngia. Heart of Gold. Laurila yrittää repiä itsestään hauskoja poseerauksia kameralle.

 

Tampereen ronskit kehittämissuunnitelmat näkyvät tulevaisuudessa isosti myös Laurilan työympäristössä. Uusi asemakeskus, Kansi ja Areena rakentuvat aivan Tullin viereen. Tammelaan suunnitellaan tuhansia asuntoja. Vastapäätä Tullikamaria puretun Rastin opiskelijatalon kortteliin kohoaa Tampereen korkein asuintalo, 21-kerroksinen Luminary II. Sen yläkerroksien asunnoista pitää pulittaa miljoonia. Tullin ja Tampereen yliopiston alueelle kaavaillaan asumista ja uudisrakentamista. Alueelle on myös laadittu oma taide- ja kulttuuristrategia. Sen ylevänä tavoitteena on se, että Tullin alueella kohtaavat rouhea populaarikulttuuri, Tampere-talon monipuolinen tarjonta sekä yliopiston tiede- ja opiskelijakulttuuri.

Henki tähän kaikkeen puhallettaneen kuitenkin ihmisten ja tapahtumien avulla. Esimerkiksi Tulli Block Party lämmittelee jo kaupunginosakulttuuria. Myös Laurila haluaa olla mukana säpinässä.

”Sanotaanko, että työni suurimpana eetoksena olisi yrittää tehdä Tullin alueesta elävän musiikin mekka. Ei välttämättä pelkästään Tampereen, vaan koko Suomen.”

Suurin haave kuitenkin lipsahtaa Laurilalta sivulauseessa.

”Me yritetään lisätä onnellisuutta tänne Tampereelle.”

Laurila lähtee haahuilemaan kohti Klubin yläkertaa.

”Mistähän mun piti saada ne avaimet?”

 

JANNE LAURILA

38-vuotias Klubin ja Telakan ohjelmatuottaja.

Perheeseen kuuluvat vaimo ja poika.

Laulaja-kitaristi, joka tunnetaan muun muassa Office Building sekä Janne Laurila ja Tuhlaajapojat -yhtyeistä.

Fil. yo. Opiskellut historiaa ja etnomusikologiaa Tampereen yliopistolla.

Pitkän linjan DJ Tampereen eri ravintoloissa. Ei suostu soittamaan Nickelbackia keikalla.

Toimittaa Kuuma Linja -zineä.

Paras keikka: Sonic Youthin Vattenfestivalen-festarilla Tukholmassa noin vuonna 1997.

Viimeisin kiinnostusta herättänyt artisti: Litku Klemetti.

Motto: “Hard work pays off in the future, laziness pays off now”, Steven Wright.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"