Uutiset
6.3.2017

Puntari: nopea valmistuminen vai vaikuttaminen?

Jan hruby/123rf

Milja Keinänen

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyn luottamustehtävät eivät enää houkuttele hakijoita entiseen malliin. Opintoaikojen kiristäminen tekee edunvalvonnasta opintojen ohessa koko ajan vaikeampaa. Mitä korkeakoulupolitiikalle tapahtuu, jos edunvalvontatehtäviin ei enää löydy hakijoita?

Nousussa:

Arjen palasten sovittaminen yhteen on haasteellista kenelle tahansa opiskelijalle. Erityisen haastavaa se on järjestöaktiiveille, joilla tehtävää olisi lähes jokaiselle hetkelle. Heidän kiireensä paljastuu Liisa Ansalan Lapin yliopistossa valmistuneen väitöskirjan nimestä ”Niin monta rautaa tulessa”.

Samaan aikaan opintotukien määrä laskee ja opintoaikoja kiristetään. Kiire valmistua on kova, myös järjestöaktiiveilla. Vaikka Ansala ei tutkimuksessaan suoraan kysynyt siitä, kuinka esimerkiksi opintoaikojen kiristäminen vaikuttaa opiskelijavaikuttamiseen, moni haastatelluista otti aiheen itse esille. Voivatko paineet valmistua pahimmillaan johtaa siihen, että pian kukaan ei ehdi hoitaa edunvalvontaa?

Hakijamäärät luottamustehtäviin ovat laskussa ainakin Tamyssa. Ylioppilastalovaltuuskunnan kahtatoista paikkaa on määräaikaan mennessä hakenut vain kaksi henkilöä. Edustajiston puheenjohtajat lopettavat kesken kauden. Valiokuntiin haetaan vähemmän.

Ilmiö näkyi myös Tamyn vuoden 2017 hallitusta valittaessa: riittävä määrä hakijoita saatiin kokoon vasta samana päivänä, kun hallitus valittiin.

”Kilpailemme ihmisten vapaa-ajasta, ja luottamustehtävien on oltava houkuttelevia ja opettavaisia, jotta niihin saadaan hakijoita”, toteaa Tamyn pääsihteeri Sanni Pietilä.

 

Tamyn hallituksen puheenjohtaja Mikko Lampo pitää lyhentyneitä opintoaikoja yhtenä syynä vähentyneeseen kiinnostukseen. Opiskelijan elämäntilanne voi hänen kokemuksensa mukaan myös muuttua nopeasti.

”Opintoaikoja on rajattu, ja opiskelu on muutenkin suoritushakuisempaa. Esimerkiksi edustajiston kausi kestää kaksi vuotta, ja se on aikaa vievässä luottamustoimessa pitkä aika.”

Ansala ei usko, että syynä vaikuttajien vähenemiseen on ainakaan negatiivinen kuva järjestötoiminnasta. Opiskelijavaikuttaminen nähdään hänen mukaansa edelleen väylänä, jonka kautta voi todella muuttaa asioita.

”On mielenkiintoinen kysymys, miksi järjestötoiminta ei kiinnosta. Kysyin haastatteluissa enemmän sitä, miksi mukaan lähdetään. Siihen syynä ovat ainakin ystävät ja mahdolliset edut työelämässä. En usko, että niillä, jotka eivät lähde mukaan ei olisi motivaatiota vaikuttaa tai kiinnostusta saada esimerkiksi ystäviä.”

 

Laskussa:

Liisa Ansalan mukaan pidemmän aikavälin tutkimukset osoittavat, että kiinnostus vaikuttamiseen on ollut laskusuunnassa jo useampia vuosia. Opintoaikojen tiukentuessa järjestötoiminta on ylimääräinen asia, jonka pystyy nappaamaan aikataulusta pois.

Vaikuttamishalujen vähenemisellä voi olla tulevaisuudessa merkittäviä vaikutuksia opiskelijapolitiikkaan. Tällä hetkellä ylioppilaskuntien toiminta perustuu siihen, että halukkaita vaikuttajia löytyy ja että he ovat valmiita antamaan toiminnalle merkittävän osan ajastaan.

”Organisaatiomme on rakennettu sen varaan, että kahdeksan hallituslaista tekee täällä töitä lähes kokopäiväisesti. Emme ole varautuneet siihen, että hallituspaikkoja ei saataisikaan täyteen”, Tamyn pääsihteeri Sanni Pietilä kertoo.

Myös Ansala pitää mahdollisena, että jossain vaiheessa esimerkiksi edustajistojen hallituksia ei saada täytettyä, koska on niin kiire keskittyä opiskeluun.

”Kyllä se on todennäköistä. Ainejärjestötasolla niin on jo käynyt. Jos näin tapahtuu, niin ajattelen, että jonkin täytyy muuttua korkeakoulupolitiikassa ja poliittisessa keskustelussa ylipäätään.”

 

Tamyn nimitykset

Tamyn uusi hallitus valittiin marraskuussa 2017. Hakijamäärä saatiin täyteen vasta samana päivänä.

Vuoden ensimmäisessä edustajiston kokouksessa täytettiin luottamustehtäviä. Ylioppilastalovaltuuskunnan kahtatoista paikkaa haki määräaikaan mennessä vain kaksi henkilöä.

Tamyn edustajiston kaikki kolme puheenjohtajaa hakivat eroa kesken kauden. Heidän paikalleen saatiin varmat halukkaat vasta edustajiston kokouksessa.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"

Lukijoiden kommentit

    1. Maria (9.3.2017 kello: 15:49)

      Itse olisin kovinkin kiinnostunut yliopistovaikuttamisesta, mutta opintotuen alhaisen tason vuoksi joudun käymään töissä opintojeni ohella haluamattani eikä aikaa ja voimia jää enää vaikuttamiselle. Opiskelijoiden toimeentulon kohentaminen helpottaisi varmasti vaikuttajienkin löytämistä.

  • Mainos