Kulttuuri
10.4.2017

Kuviteltu ikuisuus

Marsalkka Mannerheim on suomalaisen nationalismin pyhimys. Tampereella hän tosin jää sivulliseksi.

Kansallismielisyys on Benedict Andersonin klassikkokirjassa runollista kielioppia, joka ei takerru byrokratiaan.

Mikael Mattila, teksti ja kuva

Pronssinen C.G.E. Mannerheim tuijottaa metsään Tampereen Leinolassa, kaukana keskustasta. Patsas on tamperelaisille lähinnä surkuhupaisa nationalismin yksityiskohta, joka töhritään vappuisin.

Politiikantutkija Benedict Anderson (1936–2015) olisi pitänyt pronssi-Marskia tyypillisenä nationalismin monumenttina. Vastapaino otti tänä keväänä toisen painoksen hänen merkkiteoksestaan Kuvitellut yhteisöt (1983, suom. Joel Kuortti 1991).

Kirjaa on rummutettu maailman siteeratuimpana kansallismielisyyttä tarkastelevana teoksena. Anderson kirjoittaa innostavasti ja hetkittäin draamallisesti kuvatessaan siirtomaiden kansallista herätystä. Kirjan fokus poikkeaa nationalismin eurosentrisyydestä.

Andersonin mukaan kaikki yhteisöt, joiden kaikki jäsenet eivät henkilökohtaisesti tunne toisiaan, ovat kuviteltuja. Tällaisia ovat siis myös kansakunnat. Andersonin mallissa ne luodaan kolmella askeleella: sekularisoitumisella, massaviestinnällä ja kirjakielellä.

Itse ilmiöön Anderson suhtuu ymmärryksellä. Nationalismia on olemassa, jotta elämällä olisi merkitys. Lisäksi kuviteltujen yhteisöjen seuraukset ovat konkreettisia niin hyvässä kuin pahassa.

 

“Yksi esimerkki kiihkeän nationalismin pimeistä puolista on Balkanin alue”, sanoo Tampereen yliopiston sosiaaliantropologian professori Laura Huttunen, viitaten Jugoslavian hajoamissotiin. Hän on tutkinut alueen bosnialaista muuttoliikettä.

Huttusen mielestä Balkanilla kansakuntien määrittely on ollut mutkikasta. Sellaista se on muuallakin, esimerkiksi netin populistisissa piireissä. Onkin ristiriitaista, kun Suomen rajoja kiinni vaativa joukko paljastuu Venäjä-mieliseksi.

“Nettiyhteisöt ovat jatke samalle kirjapainon levinneisyydelle, mistä Andersonkin puhuu. Somemaailmassa ihmiset luovat kansakuntia haastavia yhteisöjä.”

Ansioistaan huolimatta kirjan näkökulmaa on kritisoitu muun muassa Neuvostoliiton kokoisen yhteisön sivuuttamisesta. Lisäksi se toisintaa ajatusta nationalismista miehisenä historiana.

“Anderson ei myöskään puhu juurikaan valtiosta konkreettisena toimijana.Hänelle kansakuntaisuus on abstraktio, eräänlainen kielioppi. Sitä ei sidota passeihin, lainsäädäntöön tai muuhun konkretiaan, joka valtiolle kuitenkin kuuluu.” Huttunen huomauttaa.

Kieltämättä Anderson on välillä runollinen. Hänestä nationalismi esittää lupauksia ikuisuudesta; suomalainen syntyy, elää ja kuolee, mutta Suomi-niminen yhteisö säilyy. Sama henki välittyy Tamperetta tähyilevästä pronssi-Mannerheimista.

 

Benedict Anderson: Kuvitellut yhteisöt suom. Joel Kuortti
Vastapaino 2007/2017

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"