Uutiset
15.5.2017

Laaja-alaiset kandiohjelmat aiheuttavat kitkaa – Saavatko kaikki haluamansa maisteripaikan?

kuvitus: ANDRII KOMOSHYN / 123rf

Kitka kandivaiheen opinnoista maisteriin siirryttäessä on yksi laaja-alaisten kandiohjelmien ilmiöistä. Tampereen yliopistossa kehutaan järjestelmää, joka otetaan pian käyttöön muuallakin. Onko sen kritisoiminen vain ikävää ankeuttamista?

Mikael Mattila, teksti

Tänä keväänä Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa säikähdettiin. Käytävillä huhuttiin, etteivät kaikki opiskelijat pääsisi haluamiinsa maisteriohjelmiin. Tämä johtui siitä, että yksi maisteriohjelma näytti toisia selvästi suositummalta. Se sai tiedekunnan tiedottamaan mahdollisista kiintiöistä, joilla hallittaisiin maisteriohjelmien sisäänottoa.

Aikaisemmin moista järjestelyä ei ole käytetty. Opiskelijat ovat kolmen vuoden laaja-alaisen kandidaattiohjelman jälkeen päässeet jatkamaan valitsemassaan oppiaineessa. Yhtäkkinen suunnanmuutos tuli helmikuussa, ja kandidaattiopiskelijoiden piti päättää tulevista opinnoistaan jo huhtikuussa. Puskaradio lietsoi epävarmuutta: eivätkö kaikki pääsekään sinne, minne haluavat?

“Kiintiöt ovat olleet olemassa uudistuksen alusta asti. Niitä ei vain ole jouduttu vielä soveltamaan”, huomauttaa yhteiskuntatutkimuksen ainejärjestön Interaktion koulutuspoliittinen vastaava Paavo-Matti Antikainen.

“Voi olla, ettei jouduta nytkään.”

Yhteiskuntatutkimuksen ohjausvastaava Johanna Elo perustelee tällaista maisterivaiheen karsintaa “resurssisyillä”. Se tuntuukin olevan eräänlainen paniikkinappula, jota painetaan silloin, jos tiettyyn oppianeeseen on rynnimässä liian monta opiskelijaa.

“Tietyt aineet ovat uudessakin mallissa suositumpia kuin toiset”, Elo jatkaa.

“Puhe kiintiöistä on ollut nyt ajankohtaisempaa, kun tilanteen kehittymistä on voinut seurata muutaman vuoden. Mitään tarkkarajaisia kiintiöitä meillä ei kuitenkaan ole.”

 

“Kiintiöt ovat olleet olemassa uudistuksen alusta asti.”

 

Laaja-alaiset kandiohjelmat otettiin Tampereen yliopistossa käyttöön koulutusuudistuksen yhteydessä vuonna 2012. Uudistuksessa yliopiston yksiköissä ja sittemmin tiedekunnissa siirryttiin oppiaineista tutkinto-ohjelmiin.

Muutos on paitsi semanttinen, myös erittäin konkreettinen. Kandidaattiopiskelijat eivät tule enää lukemaan vain jotakin tiettyä pääainetta, vaan kolmen vuoden kandiohjelman aikana he opiskelevat kursseja useasta tiedekunnan oppiaineesta. Erikoistuminen yhteen oppiaineeseen tapahtuu vasta myöhemmin.

Teknisesti ottaen systeemi näyttää vähän sekavalta: fuksit tulevat yliopistoon opiskelemaan muutamaksi vuodeksi yhtä sun toista ja asettuvat vasta myöhemmin haluamaansa uomaan – jos pääsevät. Kiintiöitä sovelletaan maisteriohjelmissa tutkinto-ohjelmien mukaan.

Esimerkiksi johtamiskorkeakoulun (JKK) puolella maisterikokelaat pisteytetään tarvittaessa opintopisteiden ja kurssien arvosanojen mukaan lasketun vertailuluvun avulla. Mitä korkeampi luku sitä paremmat mahdollisuudet opiskelijalla on päästä haluamaansa ohjelmaan.

Kiintiötä on JKK:ssa käytetty toistaiseksi säästeliäästi, ja linja on ollut samansuuntainen kuin yhteiskuntatieteiden tiedekunta SOC:ssa. Siksi Elo ja Antikainen pitävät SOC:in opiskelijoiden keskuudessa noussutta kohua ymmärrettävänä, joskin hieman liioiteltuna. Silti he toivovat, ettei karsintaan tarvitsisi turvautua. Varmaa tämä ei tosin ole ennen kuin kevään lopussa, jolloin käynnissä olevan maisterihaun tulokset julkistetaan.

JKK:ssa maisterimallia on rukattu jo kertaalleen, kertoo tiedekunnan opintopäällikkö Heli-Maija Tontti. Aikaisemmin opiskelijat joutuivat selvittämään niin kutsuttuja kulmakursseja turvatakseen paikkansa haluamassaan maisteriohjelmassa. Tämä johti siihen, että opiskelijat saattoivat uusia näitä kursseja parempien arvosanojen perässä eivätkä satsanneet esimerkiksi sivuaineopintoihin.

 

Ei ihme, että systeemi hylättiin epäkäytännöllisenä. Nykyään pelkkä vertailuluku riittää jatkoa varten.

“Kiintiöistä on selkeät ohjeistukset, mutta olemme pyrkineet siihen, että kaikki pääsisivät haluamiinsa maisteriohjelmiin tästä huolimatta”, Tontti sanoo.

Sählingistä huolimatta tutkinto-ohjelmat ovat keränneet opiskelijoilta etupäässä kehuja. Sekä SOC:ista että JKK:sta tähdennetään, että mahdollisia valuvikoja on korjattu henkilökunnan ja opiskelijoiden kesken “hyvässä hengessä”.

Sama auvoisuus välittyy Tampereen yliopiston koulutuksen arviointiraportista. Vararehtori Harri Melinin vuosina 2015–2017 teettämän selvityksen päätöspaperissa kehutaan, että laaja-alaiset tutkinnot edistävät “elinikäistä oppimista” ja valmistavat paremmin työelämää varten, kuten kunnon koulutusinnovaatioiden kuuluukin.

Melin taustoittaa, miksi yhteiskuntatieteiden yksikön oppiaineet sukupuolentutkimuksesta sosiaalipsykolo­giaan alun perin yhdistettiin yhdeksi ohjelmaksi.

“Ratkaisu oli yksinkertaisesti käytännöllinen. Yksikössä oli paljon päällekkäisiä menetelmäkursseja, jotka opettajat itse halusivat yhdistää. Järkeistämisen kautta vapautui paljon resursseja kaikkeen opiskelijoiden kannalta hyödyllisempään, kuten useampiin sivuaineisiin! Muutos on lähtenyt ensisijaisesti tiedekunnista.”

Melin muistuttaa, että uusi järjestely pätee vain niin sanoituilla generalistisilla aloilla, jotka eivät tähtää mihinkään tiettyyn ammattiin. Niitä ovat juuri SOC:issa ja JKK:ssa opetettavat aineet. Esimerkiksi lääketieteen puolella tutkinto-ohjelmat ovat pysyneet myllerryksen keskellä paljolti samanlaisina kuin ennen.

Vuonna 2015 SOC:issa opintonsa aloittanut Paavo-Matti Antikainen komppaa uudistuksen hyviä puolia: “Tämä malli antaa opiskelijoille enemmän aikaa ja mahdollisuuksia tutustua omaan tieteenalaansa ja miettiä, mitä he haluavat. Näin olen ainakin itse kokenut.”

 

“Suurin haaste on sama kuin Tampereella: miten yhdistellä oppiaineita tutkinto-ohjelmiin siten, että ne kaikki hyötyisivät?”

Suomessa Tampere on saanut toimia laajojen tutkinto-ohjelmien pilottipaikkana. Ensi syksynä sama malli otetaan käyttöön Helsingin yliopistossa. Sille on keksitty hieno nimikin: Iso pyörä.

Kun Ison pyörän suunnitelmaa lukee, toistuvat Tampereen mallin tavoitteet liki sellaisenaan: koulutusohjelmat rakennetaan oppiaineiden sijaan tieteenalojen pohjalle, profiloituminen tapahtuu vasta maisterivaiheessa, ja vanhat opiskelijat saavat muutaman vuoden siirtymäajan.

“Säätöä on varmasti luvassa”, ennustaa Helsingin yliopiston ylioppilaskunta HYY:n koulutuspoliittinen asiantuntija Aaro Häkkinen.

“Suurin haaste on sama kuin Tampereella: miten yhdistellä oppiaineita tutkinto-ohjelmiin siten, että ne kaikki hyötyisivät? Etenkin humanistisella puolella tämä on iso kysymys.”

Lisäksi Helsingin yliopistoa koskeneet, liki tuhat työpaikkaa saneeranneet yt-neuvottelut vaikuttavat taustalla.

Laajaa kandimallia halutaan kaikkiin Suomen moni­alayliopistoihin. Myös Oulun yliopisto ottaa sen käyttöön tulevana syksynä, ja Itä-Suomen yliopisto vähän myöhemmin. Yhtenä syynä innolle on niin kutsutun Bolognan prosessin noudattaminen, selventää Harri Melin.

“Suomi on sitoutunut siihen jo EU:n kautta. Se on kolmiportainen malli, joka on jaettu kolmen vuoden kandin-, kahden vuoden maisterin- ja neljän vuoden tohtorintutkintoihin. Uudet tutkimusohjelmat palvelevat sitä hyvin.”

Tampereella isot ohjelmat sopivat myös Tampere 3 -suunnitelmiin. Melin myöntää, että sutjakka systeemi pitää välit opetus- ja kulttuuriministeriöön kunnossa.

“Tietenkin me haluamme, että opiskelijat valmistuisivat sovittuun tahtiin. Silloin rahoitus ministeriön taholta helpottuu, mikä näkyy suoraan opetuksessa positiivisesti.”

Toisaalta koulutusleikkaukset ovat joka tapauksessa päällä, ja yliopistoja kannustetaan hakemaan rahojansa muualta kuin valtiolta.

 

Onko kaikki siis sittenkään niin kuin pitää? Kun parissa yksikössä tapahtuneet epäselvyydet kuitataan puskaradion aiheuttamina väärinkäsityksinä ja opiskelijatkin ovat pääosin tyytyväisiä, tuntuu uudistuksen haittapuolien hakeminen tarkoitushakuiselta ankeuttamiselta.

Kuitenkin mainitut kiintiökikkailut ovat eittämättä yksi uuden järjestelmän haittapuolista.

Laajat kandiohjelmat näyttävät palvelevan ensisijaisesti sellaisia oppiaineita, joilla menee jo valmiiksi hyvin.

Teoriassa nykyinen malli ei siis takaa, että vähemmän suositut oppiaineet saisivat sen kautta maisteriohjelmiinsa kylliksi opiskelijoita. Hetkellisesti näin kävi esimerkiksi hallintotieteisiin sisällytetylle ympäristöpolitiikalle: ennen suosittu aine koki muutoksen myötä opiskelijakadon. Se onnistuttiin kuitenkin korjaamaan aineen näkyvyyttä ehostamalla. Tämä kertonee sentään siitä, että uusista ohjelmista innostuneet tiedekunnat haluavat myös korjata mahdollisia virheliikkeitä.

SOC:in Johanna Elo muistuttaa, että kaikkiin maisteriohjelmiin voi hakea myös erillishaussa. Yhteiskuntatutkimuksen puolella etenkin sukupuolentutkimus ja nuorisotutkimus ovat pyörineet paljolti sellaisten opiskelijoiden varassa, jotka ovat suorittaneet kandinsa jossakin toisessa tiedekunnassa tai yliopistossa.

“Siksi en allekirjoita pelkoa, että jokin oppiaine joutuisi järjestelyn myötä paitsioon.”

Yksi laajan kandiohjelman häviäjistä kuuluu tosin entisiin sosiaalitieteisiin. Musiikintutkimus sulautettiin vuoden 2012 uudistuksessa osaksi kyseistä ohjelmaa, mikä oli lopulta harha-askel. Aine siirtyi vuonna 2015 viestinnän, median ja teatterin yksikköön ja vetäytyi lopulta osaksi viime syksynä käynnistynyttä, englanninkielistä kulttuurintutkimuksen maisteriohjelmaa. Melkoinen kutistuminen entisestä, varsin suositunkin pääaineen asemasta.

Tällaiset tapaukset luovat epävarmuutta opiskelijoiden keskuuteen. HYY:n Aaro Häkkinen pohtiikin, miten laajat kandiohjelmat vaikuttavat ainejärjestökenttään.

“Minkälaiset järjestöt sitten koppaavat fuksit ja integroivat heidät osaksi yliopistoa, jos massat ovat suuria? Nykyinen ainejärjestötoiminta vastaa lähinnä tulevaisuuden maisteriohjelmia.”

Tampereen yliopiston ylioppilaskunta Tamyssa tähän on jo varauduttu perustamalla tiedekuntajärjestöjä, uusimpana viestintätieteiden tiedekuntajärjestö.

Kenties kulttuuri muuttuu hallinnon mukana, vastaa Häkkinen kysymykseensä. Hän on tuskin väärässä: nykyisessä mallissa aloittaneet opiskelijat eivät osaa edes kaivata mitään muuta. He tuntevat vain nykyisen yliopiston.

Laaja-alaiset kandit muuttavat silti akateemista identiteettiä, kun vuosiohjelmat tekevät opiskelusta koulumaisempaa. Silti mallin lopulliset tulokset nähdään vasta sitten, kun ensimmäiset laaja-alaiset maisterit valmistuvat.

Sikäli kun viiden vuoden tavoiteajoissa pysytään ja opiskelijat löytävät mieluisat ohjelmansa kitkatta, saatetaan tämä nähdä hyvinkin pian.

 

TAUSTALLA BOLOGNAN MALLI

Laaja-alaisiin kandidaattiohjelmiin siirryttiin Tampereella vuonna 2012, ensimmäisenä Suomessa.

Aluksi kandeja tehtiin tieteenalayksiköissä, mutta vuoden 2017 alussa yliopisto palasi tiedekuntiin. Tiedekunnat lakkautettiin jo kertaalleen vuonna 2011, mikä oli valmistautumista laajoja kandiohjelmia varten.

Laajat kandiohjelmat otetaan käyttöön myös Helsingin yliopistossa ja Oulun yliopistossa syksyllä 2017. Mallia ollaan soveltamassa myös Jyväskylän ja Itä-Suomen yliopistoissa.

Uuden järjestelyn taustalla on niin kutsuttu Bolognan malli, joka pilkkoo opinnot kandin-, maisterin- ja tohtorintutkintoihin. Sen tavoitteena on muodostaa yhteiseurooppalainen standardi, jonka sanotaan helpottavan opiskelua ulkomailla. Suomi sitoutui Bolognan malliin vuonna 2005.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"