Ole kuin kotonasi, vaikka se onkin vaikeaa

Milja Keinänen

Uusiin tilanteisiin asettuminen on hankala laji. Kun kaksi vuotta sitten aloitin yliopisto-opinnot, meni monta viikkoa, että uskalsin istua rennosti, minne mieleni teki. Vielä kauemmin aikaa kului, että uskalsin vaikuttaa ympäristööni niin paljon, että keitin ainejärjestön kahvinkeittimellä kahvia.

Kukaan ei kieltänyt minua ottamasta tilaa. Päinvastoin: viikkoaikataulussa oli tapahtumaa joka sormelle. Kaupunkisuunnistusta, juhlia ja fuksiaisia.

Tapahtumien tarkoitus oli luoda uusille opiskelijoille kotoisa olo, ja niin ne varmasti monelle tekivätkin. Minä tarvitsin kuitenkin jotain muuta sopeutuakseni.

Osittain arkuuteni kumpusi ainakin kaiken uutuudesta: kasvot olivat tuntemattomia, ruokalat täynnä hälinää aiheista, joita en ymmärtänyt ja käytävät omituisia sokkeloita. Ja minä olen kuitenkin aina asunut Tampereella. Uusia olivat vain yliopiston tilat ja toimintatavat, ei koko kaupunki tai maa. Monilla tilanne on toinen.

 

Uusia fukseja ajatellen tähän lehteen on kerätty kiinnostavia Tampereen paikkoja ja tarinoita niiden takana. Toivon, että tekstit saisivat edes yhden vasta tamperelaistuvan tutkimaan uutta kotikaupunkiaan.

Luulen, että kun yrittää tehdä jostakin paikasta kotiaan, on tärkeää löytää myös väyliä vaikuttaa siihen.

Haastattelin tähän lehteen katutaiteilija Salla Ikosta, joka on yrittänyt hyvin konkreettisesti tehdä kaupungeista enemmän itsensä näköisiä. Ikonen on ollut esimerkiksi maalaamassa yhtä Suomen suurimmista pysyvistä seinämaa­lauksista Vantaan Myyrmäen asemalla. Pitkään hän joutui kuitenkin maalaamaan seiniin vain mielessään. Ikonen saapui Suomeen vietettyään ensin aikaa Meksikossa ja hänellä oli polttava halu tehdä julkista taidetta. Laillisia mahdollisuuksia siihen ei kuitenkaan ollut.

Nyt lupia saa jo helpommin – ilmeisesti kaupungit ovat tulleet toisiin ajatuksiin.

 

Minunkin jokapäiväisen kävelyreittini varrelle on valmistunut jotakin uutta: suuri seinämaalaus, jossa ihmishahmo meloo tummassa vedessä. Asenteiden avarruttua Ikonen haluaa olla esimerkki siitä, että ympäristönsä voi ottaa omakseen. Hän maalaa seiniin esimerkiksi kuvia unistaan ja tunnetiloistaan.

Ikosen maalaukset eivät ehkä ole sel­keän poliittisia (sellaisia kohtaan kaupunki ei edelleenkään ole kovin suopea). Hän löysi kuitenkin seiniin maalaamisesta tapansa tehdä ympäristöstä mieleisensä. Luulenpa, että jotain poliittista siinäkin on.

Minäkin sopeuduin lopulta uuteen ympäristööni. Se vaati ainakin aikaa, tutkimista ja monta käytäville eksymistä.

Vähitellen akateeminen terminologia tuli tutuksi, opin lähdeviittaamaan ja pyytämään lounaskahvin. Uutuus hälveni ja tilalle tuli kotoisuus.

Mutta lopullisesti tunsin sopeutuneeni vasta, kun keksin Ikosen lailla tavan, jolla saatoin jättää ympäristööni jälkiä. Joko arvaatte, mikä se on? Vinkki: liittyy kirjaimiin ja ehkä vähän tähän lehteenkin.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"
  • Mainos