Reportaasit
11.9.2017

Katutaiteen kasvot – Kaksi taiteilijaa kertoo, miten katutaide muuttui töhryistä kaupungin tilaamiin muraaleihin

Milja Keinänen, teksti ja kuvat

Muutama vuosi sitten Tampereella oli graffitipoliisi. Nyt kaupungit tilaavat suuria maalauksia paraatipaikoilleen. Tässä jutussa kaksi katutaiteilijaa kertoo ajatuksiaan muutoksesta – Onko katutaiteesta sen myötä hävinnyt kantaaottavuus?

 

Vuonna 2016 Matti Lankinen maalasi Tampereelle Hiedanrantaan teoksen Darthkekkonen. Hän halusi nostaa esiin kaksi hyvässä ja pahassa ikonsta hahmoa.

 

”2000-luvun alussa suhtautuminen katutaiteeseen Tampereella oli erilaista kuin nykyään. Niin sanotun nollatoleranssin aikaan Tampereella oli jopa oma graffitipoliisinsa.

Läänintaiteilija Tero Karvinen alkoi edistää muutama vuosi sitten graffititaiteen asiaa Pirkanmaalla, mutta vielä silloinkaan se ei ollut yhtä hyväksyttyä kuin nykyään.

Ensimmäisen kerran näin katutaidetta Tampereella 2000-luvun alkupuolella. Silloin joku oli maalannut hopeisia c-kasetteja pitkin kaupunkia. En vieläkään tiedä, kuka niitä teki. Silloiset maalaukset olivat nopeasti tehtyjä, eikä isoja ja esittäviä muraaleja juuri näkynyt Tampereella.
Sen jälkeen täällä on tapahtunut paljon. Tampereella on maalattu esimerkiksi Takon muuri Laukontorilla. Myös Tampere-talo ja Hatanpään sairaala ovat ostaneet katutaidemaalarien teoksia.

Olen itse ollut tekemisissä katutaiteen kanssa viimeiset neljä vuotta. Yhdessä muiden maalareiden kanssa olen perustanut Tampereelle katutaidekulttuuria edistävän Spraycankontrol -yhdistyksen. Töissäni yhdistelen telamaalausta ja spraymaalausta. Viime aikoina olen tehnyt paljon esittäviä, realistisia kuvia.

Hiedanrannassa järjestettävän Spraycankontrol & Meeting of Styles -katutaidetapahtuman ajatuksena on koota katutaideaktiiveja yhteen. Suomessa ei tietääkseni aiemmin ole ollut tapahtumaa, jossa koko katutaiteen ja graffitin kirjo olisi edustettuna ja jossa maalattavaa pintaa olisi ollut yhtä paljon. Olen ollut kahtena vuonna tapahtuman pääjärjestäjä.

Tiedän, että osa katutaiteilijoista haluaa puhtaasti tehdä katsojat iloisiksi ja saada aikaan hyvää mieltä. En kuitenkaan sanoisi, että kantaaottavuus katutaiteessa olisi vähentynyt. Graffititaide ehkä mielletään kantaaottavammaksi kuin sopuisaksi mielletty muraalityyppinen katutaide, mutta ei se aina mene niin. Tästä esimerkkejä ovat esimerkiksi katutaiteilijat Banksy ja Blek le Rat.

Itsekin teen joitain maalauksia vain siksi, että ne näyttävät kivalta tai ovat hauskoja. Toisissa maalauksissani taas on piilotettuja viestejä. Esimerkiksi viime vuonna Hiedanrantaan toivottiin tehdashistoriaan liittyviä maalauksia ja halusin nostaa esiin ristiriitaisen hahmon, Urho Kekkosen.

Hän oli pitkään vallassa, ja monien mielestä diktaattorin kaltainen hahmo Suomessa, joka kuitenkin mielletään demokratiaksi.

Toisaalta hän kehitti Suomen raskasta teollisuutta ja loi työpaikkoja maalta kaupunkeihin muuttaville. Hän oli hyvässä ja pahassa ikoninen hahmo. Aivan kuten Star Wars -elokuvista tuttu Darth Vader.”

 

 

Suuria maalauksia varten katuateiteilijoiden täytyy usein kivuta nosturiin. Salla Ikonen on opetellut käyttämään laitteita itse.

 

”Katutaidekenttä on jakautunut erilaisiin ryhmiin. On old school -graffiteja tekeviä tyyppejä, jotka maalaavat edelleen myös laittomasti, tilaustöitä tekeviä katutaiteilijoita ja esimerkiksi graafikkoja, jotka ovat kiinnostuneet katutaiteesta ja alkaneet tehdä kuvitustyyppisiä maalauksia.
Murto-osa Suomessa tehdystä julkisesta katutaiteesta on poliittista. Poliittinen katutaide on yleensä laittomasti tehtyä katutaidetta, sillä kaupungit tai muut asiakkaat eivät halua tilata kannaottoja.

Maalaan itse realistisia kuvia ja teen seinämaalauksia myös tilauksesta esimerkiksi yrityksille ja kaupungeille. Saan niistä elantoni.
Ihan pienestä pitäen olen tylsissä tilanteissa piirtänyt mielessäni seiniin. 19-vuotiaana olin Meksikossa ja näin siellä esimerkiksi Diego Rivieran seinämaalauksia eli muraaleja. Silloin kiinnostuin kunnolla katutaiteesta.

Kun palasin Suomeen, huomasin, että täällä ei ole laillisia mahdollisuuksia tehdä katutaidetta. Halusin maalata nimenomaan sen tyyppisiä isoja pintoja, joita olin ulkomailla nähnyt. Isoja maalauksia ei voi mielestäni oikein tehdä laittomasti ja piilossa, sillä ne vaativat paljon aikaa ja usein myös isoja nostureita.

Vuonna 2011 löysin katutaidekollektiivin nimeltä Multicolored dreams. Kollektiivi maalasi väliaikaisia työmaa-aitoja, ja heidän kauttaan minäkin pääsin tekemään ensimmäiset julkiset maalaukseni. Pian mielessä alkoi kyteä pysyvämmän ison kohteen maalaaminen. Vuonna 2015 maalasimmekin Vantaan Myyrmäen juna-aseman sisäpuolen. Maalaus on yksi Suomen suurimmista pysyvistä katutaideteoksista.

Katutaide on nyt pinnalla. Kaupunkeihin ympäri Suomea ilmestyy uusia maalauksia. Ihmisten asenteet alkavat avartua, koska on nähty, mikä kaikki katutaiteessa on mahdollista. Helsingin kaupungillahan oli pitkään Stop töhryille -hanke, mutta nykyään jopa siellä saa paljon helpommin lupia maalauksille. Myös Tampereella tällä kulttuurilla näyttää menevän hyvin, kun Hiedanrannan kokoinen alue on annettu katutaidetapahtumalle käyttöön. Riippuu kaupungista, miten avointa suhtautuminen on.

Jos saan ihan vapaat kädet, käytän maalauksissani aika rohkeasti värejä. Sekä tilaustöissä että omissa töissäni inspiraationa ovat usein luonto, unet ja erilaiset tunnetilat. Ehkä omissa töissäni rikon vähän enemmän rajoja kuin tilaustöissä. Jos tekee maalausta esimerkiksi taloyhtiölle, jossa asuu kaikenikäisiä ihmisiä, on hyvä ottaa kaikki asukkaat huomioon ja tehdä vähän neutraalimpi teos.

Graffitikulttuuri on perinteisesti ollut hyvin miesvaltainen. Ehkä sen takia olen edelleen yksi harvoista naisista, joka tekee seinämaalauksia Suomessa. Luulen kuitenkin, että asia on muuttumassa. Kaikille avoimissa maalaustyöpajoissa käy nykyään paljon naisia.

Eläkeläiset ovat myös perustaneet omia seinämaalausryhmiään.

Monesti ihmiset tulevat kiittelemään työstäni. Mummot ovat tulleet halaamaan ja tuomaan pikkuleipiä. koska heidän mielestään on ollut ihanaa, että maalasin. Teen maalaukset, myös muut kuin tilaustyöt, aina alueen ihmisille.

Haluaisin, että maalaukseni rikkoisivat arkitodellisuuden ja mielikuvituksen rajaa. Jokunen vuosi sitten Suomessa ei ollut edes mahdollista tehdä seiniin maalauksia. Nyt kun vihdoin on, haluan näyttää, että omaan ympäristöönsä voi vaikuttaa.”

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"