Uutiset
6.9.2017

Jari-Pekka Kanniainen liittää ylioppilaskunnat yhteen: ”Ei auta kuin olla nöyränä ja kuunnella ihmisten toiveita.”

Milja keinänen, teksti ja kuva

 

”Meidän pitäisi pystyä jakamaan yhteinen käsitteistö: vaikkapa teekkareilla tai lääketieteellisen alan opiskelijoilla voi olla hyvin erilaisia tapoja puhua opiskelijatoiminnasta”, toteaa Jari-Pekka Kanniainen.

Kanniainen on valittu vasta Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamy) ja Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan (TTYY) yhdistymiskoordinaattoriksi. ”Meillä” hän viittaa tamperelaisiin yliopisto-opiskelijoihin, joka ovat pian yhden suuren ja yhteisen ylioppilaskunnan jäseniä.

Ylioppilaskunnat yhdistää Tampere 3 -hanke, jonka tilasta Kanniaisella on selkeä näkemys:

”Sehän menee eteenpäin.”

Hän arvioi, että yhdistymiskoordinaattorin rekrytointi ja sen myötä ylioppilaskuntien yhdistäminen on oikeastaan viimeisiä virallisia askeleita, joita hankkeessa otetaan ennen maalia.

Niin, yhdistymiskoordinaattorin rekrytointi avattiin ensimmäisen kerran jo syksyllä 2016. Se kuitenkin keskeytyi, kun Tampereen teknillinen yliopisto laittoi T3-hankkeen valmistelun jäihin. Koordinaattorin rekrytointi siis viivästyi vuodella.

Kanniainen myöntääkin, että kiirettä tulee varmasti pitämään.

”Valmisteltavia asioita on paljon. Toisaalta luotan siihen, että ylioppilaskunnat ovat jo valmistelua aloittaneet.”

 

Kanniainen on valmistunut kesällä hallintotieteiden maisteriksi ja aiemmalta koulutukseltaan hän on sosionomi. Opiskelijakunnassa työskentely on hänelle tuttua jo ensimmäisen tutkinnon ajalta Oulun ammattikorkeakoulusta.

”Olen ollut näissä kuvioissa todella pitkään ja tunnen opiskelijaliikkeen arjen. Tässä työssä kulminoituu moni osaamisalueeni.”

Mutta millainen ylioppilaskunta Tampereella sitten oikein syntyy vuoden 2019 alussa? Moni kysymys on vielä auki ­─ aina siitä lähtien, missä tiloissa uusi ylioppilaskunta tulee toimimaan.

Kanniaisen tehtävä on olla ylioppilaskuntien toiveiden kuuntelija, mutta löyhä henkilökohtainen näkemys hänelläkin on tulevasta:

”Uusi ylioppilaskunta on hieno. Se on minun visioni. Tarkempi määrittely täytyy jättää tulevalle ja nykyiselle edustajistolle, jotta edustuksellinen demokratia toteutuu. Toki minullakin tulee valtaa olemaan, sillä valmistelen päätöksiä ja saan tehdä esityksiä. Ei auta kuin olla nöyränä ja kuunnella ihmisten toiveita.”

 

Tamy on Aviisin kustantaja.

 

Mikä ylioppilaskuntien yhdistyminen? Lue lisää:

Puntari: Epäselvyys vai eteneminen? 

Hynttyyt yhteen: Tampere 3 yhdistää myös Tamyn ja TTYY:n

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"