Ylioppilaskunta
12.10.2017

Tamypäiväkirjat: Isoja ajatuksia, kiitos!

Sanni Pietilä

SAIN TAANNOIN eräästä keskustelusta kimmokkeen pohtia, mitä yhteistä on Tampereelle 1.1.2019 syntyvällä ylioppilaskunnalla ja Forssalla. Sanoisin, että kohtalaisen paljonkin. Molemmat hoitavat julkista tehtävää, kantavat veroa, tekevät työtä noin 17 000 ihmisen hyväksi ja ovat jonkinlaisen uudelleenmietinnän äärellä. Forssa siinä missä kaikki muutkin Suomen kunnat, Tampereen uusi ylioppilaskunta toivottavasti siksi, että nyt on otollisin aika.

Pitkään ylioppilaskuntakentässä toimineena huomaan, että se ei ole tästä asemasta kuitenkaan kovin helppoa. Mieleeni on piirtynyt ehkä liian tarkka kuva siitä, minkälainen ylioppilaskunnan pitäisi olla, vaikka oikeasti sen muotoa ei pidättele muu kuin yliopistolain sille asettamat vaatimukset.

Muutos ei ole itseisarvo, mutta uuden synnyttämisessä ei kannata hukata mahdollisuutta olla utelias uusille tekemisen tavoille.

 

TÄNÄ SYKSYNÄ tamperelaisissa ylioppilaskunnissa lähtee ehdolle vaaleissa yli 400 ehdokasta, jotka toivottavasti eivät hassaa tätä ainutlaatuista tilaisuutta. Olen valmis löytämään tulevan edustajistovuoden aikana ensimmäisen harmaan hiukseni, jos se on seurausta isoista ajatuksista, taitavasta haastamisesta ja hyvin argumentoidusta kritiikistä.

Sillä niin kuin ne Forssassa voisivat sanoa: ei panna si kynttilää vaka alle.

Kirjoittaja on Tamyn pääsihteeri.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"
  • Mainos