Kulttuuri
17.10.2017

Twin Peaks rikkoi pikkukaupungin myytin ja vetää nyt mattoja katsojien alta – Tutkija neuvoo antautumaan selittämättömille tunteille

Väinö Vasara, teksti

123RF, kuva

Twin Peaks sai television ystävät sekaisin 25 vuotta sitten, ja tänä vuonna se toisti saman tempun. Pikkukaupungin suloinen mystiikka vaihtui suurkaupunkien vilinään, ja kulttisarjasta tuli entistä hämmentävämpää ja kosmisempaa katsottavaa.

90-LUVUN ALUSSA katsojat lumonnut ja kauhistuttanut televisiosarja lopetettiin jo kahden kauden jälkeen, mutta se jäi elämään vahvana kulttimaineensa takia. 18-osaisen paluukauden päätösjakso nähtiin syyskuun alussa.

Alkuperäistä sarjaa on pidetty yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä televisiotuotannoista. Se johtuu pitkälti siitä, miten ohjaaja David Lynch rikkoo television pelisääntöjä.

Uudella paluukaudella katsojalle ei syötetä tunnin mittaista viihdepläjäystä kerrallaan, vaan kausi on pikemminkin 18-osainen elokuva. Se on ikään kuin palapeli, jota katsojan ei ole annetuilla paloilla edes mahdollista ratkaista.

Juuri se tekee sarjasta niin hienon.

 

ELOKUVATUTKIJA Ilona Hongiston kokemus uudesta kaudesta oli poikkeuksellisen vahva, koska sitä ei pystynyt tarkastelemaan rationaalisen tutkijanäkökulman kautta.

”18 jakson jälkeen oli tosi vaikea kuvitella, että mikään toinen televisiosarja saisi pauloihinsa samalla tavalla. Mietin, mitä televisio voi olla tämän kaiken jälkeen.”

Hongiston mukaan alkuperäinen Twin Peaks oli mullistava, koska kaikessa erikoisuudessaan se rikkoi valkoisen amerikkalaisen pikkukaupungin myytin. Sarja noudatti pitkälti samoja kaavoja kuin aikakaudelle tyypilliset college-leffat ja saippuaoopperat, mutta käsittelikin selittämättömiä tapahtumia, yliluonnollisuutta ja hallitsemattomia tunteita.

Omaleimaiseksi Twin Peaksin tekee Hongiston mukaan myös se, että tunteikkaat hetket merkitsevät usein enemmän kuin itse juoni.

”Yksittäiset hetket eivät vie juonta välttämättä yhtään eteenpäin, mutta ne avaavat toisia maailmoja sarjan sisällä”, Hongisto sanoo.

 

UUSI TUOTANTOKAUSI eroaa monella tapaa edellisestä. Pahaa enteilevä jazz-musiikki ja kirsikkapiirakan tuoksuinen pikkukaupunki ovat ainakin osittain vaihtuneet pelkistettyyn äänimaisemaan ja suurkaupunkien vilinään.

Hongiston mukaan uudella kaudella seikkaillaan globaalimmalla, ekologisemmalla ja jopa kosmisemmalla tasolla. Myös jaksojen rytmi poikkeaa menneestä.

”Alkuperäisessä sarjassa oli juonellisesti motivoimattomia kohtia, jotka saattoivat kestää useita kymmeniä sekunteja, mutta uudessa kaudessa se on viety vielä pidemmälle.”

Lynch ei päästä katsojaa helpolla. Hongisto ajattelee, että Lynch tuntee television pelisäännöt niin läpikotaisin, että hän pystyy samaan aikaan sekä kunnioittamaan että rikkomaan perussääntöjä. Se hämää katsojaa.

”Katsoja olettaa, että ’okei, tässä tulee tapahtumaan näin, ja juoni menee tänne.’ Matto vedetäänkin alta, emmekä pääsekään sinne, mihin luulimme pääsevämme.”

 

UUSIA KATSOJIA Hongisto kehottaakin mielummin heittäytymään sarjan vietäväksi kuin tulkitsemaan syy-seuraussuhteita.

”Sen sijaan, että yrittäisi koko ajan järkeistää mitä tapahtuu ja miksi, voi tapahtumat ja kohtaukset ottaa vastaan myös antautumalla sen selittämättömille tunteille ja voimille”, Hongisto antaa vinkiksi.

 

Twin Peaksin paluukausi on katsottavissa kokonaisuudessaan suoratoistopalvelu HBO Nordicista.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"
Ilmoitus
Ilmoitus
  • Mainos