Reportaasit
24.10.2017

”Suomi on kuin Nevada, mutta me ei vain tajuta sitä” – Miten rahapeleistä tuli koko kansan juttu?

Väinö Vasara, teksti
Silja Viitala, kuvat

Suomalainen pelaa automaatteja lähikaupassa, porukkakenoa työpaikalla ja pitkävetoa netissä – ja häviää rahaa maailman neljänneksi eniten. Tapasimme kolikkopelaajia, entisen pokeriammattilaisen ja rahapelitutkijan. Yritimme selvittää, miten rahapeleistä tuli koko kansan juttu?

 

PERTTI MIETTII tarkkaan, ennen kuin valitsee kätensä. Jokeripokeri jakaa kortteja ruudulle. Tällä hetkellä ollaan kolme euroa voitolla.

“Pelkkää ajanvietettä ja ahneuttahan tämä on”, Pertti sanoo ja nauraa.

“Jäsenmaksut vain ovat aika korkeat.”

Pertti on yksi niistä Tammelan R-kioskin kanta-asiakkaista, jotka kuluttavat maanantai-aamuna tunteja pelikoneiden äärellä kahvikuppi kourassa. Viereisten koneiden kimpussa on tuttuja naamoja. Pertti osoittaa Veikkauksen tiskille. Sinne kokoontuvat urheilu- ja hevosäijät jakamaan asiantuntemusta toisilleen. Heitä Pertti kutsuu valehtelijoiden kerhoksi.

“Rimaa hipoo, että mullakin olisi peliongelma. Tulisi ankara moraalinen kankkunen jos rupeaisin pitämään kirjaa”, Pertti virnistää.

Veikkauksen tiskillä Topias raapustaa pitkävetolappua. Urheiluvetoihin menee parikymppiä viikossa. Vihjeitä vaihdetaan kavereiden kesken, ja matseja tulee katsottua päivittäin. Pelejä on kiinnostavampaa seurata, kun on panosta pelissä.

“Vähän aikaa sitten tuli muutama iso voitto. Siinä alkoi sitten menestys nousemaan päähän. Aloin nostamaan panoksia, ja tulikin tappioita.”

Topias ei pelaa netissä, koska sinne saa laitettua niin helposti rahaa. Varat myös hupenevat pelitililtä samaa vauhtia, kun vetoja voi asettaa kännykältä milloin ja missä tahansa.

“Peliongelmaan on helppo lipsua”, Topias uskoo.

”Ei näistä kukaan mitään voita. Eivät nämä mitä sosiaalitoimen koneita ole”, sanoo Pertti, joka pelaa Tammelan R-kioskilla
päivittäin.

 

MISSÄ SUOMALAISET kokoontuvat, siellä myös pelataan. Suomalainen pelikulttuuri on kehittynyt markkinoilla ja tukkikämpillä. Sodissakin lätkittiin korttia ajanvietteeksi.

Ensimmäinen organisoitu rahapeli Suomeen saapui 1600-luvulla. Se oli Lotto, kuten monessa muussakin maassa. Hevosista on lyöty vetoa suurin piirtein yhtä kauan kuin hervosurheilua on harjoitettu.

Rahapelaamisen suosiosta Suomessa kertoo se, että valtio alkoi säädellä sitä nopeasti. Aluksi valtio kielsi rahapelit kokonaan. Se johti siihen, että vetoja alettiin lyödä kirjepostilla Ruotsiin, ja korttia pelattiin kotimaan laittomissa pöydissä.

Vähitellen sääntely alkoi murtua.

Raveissa vedonlyönti sallittiin vuonna 1920. Samoihin aikoihin yksityiset liikemiehet toivat ensimmäiset, pajatson tyyppiset raha-automaatit Suomeen. Urheilujärjestöt perustivat Veikkauksen edeltäjän, Oy Tippaustoimisto Ab:n 1940-luvulla. Perinteisen suomalaisen loton Veikkaus lanseerasi lottotyttöineen 1970-luvulla. Perässä seurasivat Ässä- ja Casinoarvat.

Pelaamisesta tuli houkuttelevampaa kuin koskaan ennen.

 

VEIKKAUS LOI kuvaa pelaamisesta koko kansaa yhdistävänä aatteena. Mainonnassa se sai vapaat kädet.

“60-luvun julisteissa suurin piirtein luvattiin, että ‘näin käy kun pelaat’, ja kuvassa joku kylpee rahassa kirjaimellisesti”, kertoo Tampereen yliopiston rahapelitutkimuksen dosentti, professori Pauliina Raento. Hänelle myönnettiin alkuvuonna alan ensimmäinen dosentin arvo Suomessa.

Rajoituksia on kiristetty vuosien varrella, mutta rahapeliyhtiöt ovat sitkeästi koetelleet mainonnan etiikan rajoja. Sekä Veikkaus että entinen raha-automaattiyhdistys RAY ovat saaneet peliyhtiöiden toimintaa valvovalta Poliisihallitukselta huomautuksia arpajaislain vastaisesta markkinoinnista – myös tällä vuosikymmenellä. Veikkausta on huomautettu aggressiivisesta markkinoinnista, RAY:ta koukuttavista kolikkopeleistä.

Veikkauksen pelit, raha-automaatit ja hevosvedonlyönti koottiin tämän vuoden alussa saman katon alle, kun uusi Veikkaus aloitti toimintansa.

Topias on seurannut jalkapalloa 18 vuotta. Asiantuntemus auttaa pitkävedossa.

 

SUOMALAINEN PELAA seurassa. Raveihin mennään porukalla, kioskilla täytetään kuponkeja jengillä ja työpaikoilla järjestetään porukkalottoja. Raento pitää sosiaalisuutta suomalaisen pelikulttuurin ominaispiirteenä.

“Äijät käy bensiksellä. Siellä on se bensisparlamentti, juodaan kahvia ja parannetaan maailma.”

Raennon mukaan rahapelitutkimuksessa on menty mönkään, kun on ajateltu, että rahapelaamisen pitäisi olla rationaalista ja että rationaalista olisi vain voittaminen.

“Jos pitää investoida viisikymppiä johonkin, niin toiset panevat sen rahapelaamiseen, ja toiset ostavat konserttilipun, Raento pohtii.
“Mutta aina kun siihen liittyy rahaa ja riskiä, niin siihen liittyy myös hallitsemattomuus.”

HÄMEENKADUN PELIHALLISSA monimutkaiset jenkkikoneet vilkkuvat ja metelöivät maanisesti. Veikkauksen Feel Vegas -pelipiste on tavallista pelaamoa monipuolisempi peliluola blackjack- ja rulettipöytineen. Kello on 11 maanantai-aamupäivänä, mutta masiinoiden äärellä on porukkaa kuin viikonloppuna.

Liisa on valinnut kotimaisen hedelmäpelin ja kertoo kuluttavansa aikaa ennen lounastreffejä.

“Normaalisti pelailen ehkä kerran viikossa kauppareissulla. Jos päätän laittaa viisi euroa, niin pelaan sen, ja jos se menee niin menee. Olen eläkkeellä, kuten moni muukin pelaaja. Silloin täytyy pitää huoli ettei mene överiksi.”

Liisa kertoo työskennelleensä mielenterveysalalla ja tuntevansa peliriippuvaisia. Hän uskoo, että pelikoneiden poistaminen ruokakaupoista auttaisi peliongelmaisia.

“Kauppareissuilla näkyy samat naamat pelikoneilla. Tuntuu, että he ovat siellä aina.”

Suomessa on yli 18 000 peliautomaattia. Kansainvälisesti on poikkeuksellista, että kolikkopelit ovat näin näkyvillä – marketeissa, kioskeilla ja huoltoasemilla.

 

SUOMALAINENKAAN EI voita aina.

THL:n mukaan Suomessa on noin 124 000 peliongelmaista. Luku on Euroopan kärkeä.

Rahapeliongelma on usein sidoksissa muihin ongelmiin. Peliongelmia esiintyy yleisimmin työttömillä, työkyvyttömyyyseläkeläisillä ja pitkäaikaissairailla. Silti suomalaiset suhtautuvat rahapeleihin entistä myönteisemmin. Ei ehkä vähiten siksi, että valtion omistama Veikkaus jakaa tuottonsa muun muassa terveyden edistämiseen ja nuorisotyöhön – eikä markkinoinnissaan varsinaisesti peittele sitä.

Rahapelimonopolin ristiriitaa on puitu pitkään. Euroopan unioni sallii valtion monopolin sillä edellytyksellä, että valtio pyrkii ensisijaisena tehtävänään ehkäisemään pelaamisen haittoja. Tuotto saa olla sivutuote. Silti Veikkaus asettaa vuotuiset selkeät tulostavoitteet, mainostaa näkyvästi sekä kilpailee nettipelaamisesta kansainvälisiä yhtiöitä vastaan.

Suomen Kuvalehden keväällä haastatteleman Veikkauksen varapuheenjohtajan Veli-Pekka Nurmikosken mukaan Veikkaus tavoittelee vuosittain 1-3 prosentin kasvua. Tarkkoja lukuja hän ei kuitenkaan paljasta.

Viime vuonna, vanhan veikkauksen viimeisellä kaudella, tulos kasvoi hurjat 8,5 prosenttia. Pieni määrä pelaajia tuo ison osan yli miljardin euron vuosittaiseen rahapelikakkuun.

 

RISTIRIITA KITEYTYY houkuttelevissa mainoksissa, joiden alakulmaan on printattu pienellä numero peliongelmaisia varten. Pelihaittoja pitäisi pyrkiä ehkäisemään, mutta liiketoiminnan kannalta olisi parempi, mitä enemmän ihmiset pelaisivat. Kysymys on siitä, kuinka pitkään kaksilla rattailla voidaan ajaa.

“EU:lle ei riitä monopolin perusteluksi, että tuotetaan rahaa hyviin tarkoituksiin, vaan täytyy myös olla näyttöä siitä, että ehkäistään ongelmia, kuten yksilötason rahapeliongelmia, kuluttajansuojaa tai rikollisuutta.”, Raento painottaa.

Veikkaus on kerännyt vuosien varrella suuren määrän dataa pelaajien käyttäytymisestä, jota se ei ole kuitenkaan julkistanut,vaikka muun muassa peliongelmia ehkäisevä Ehyt ry on toivonut tietoa avoimeksi. Suomen Kuvalehden mukaan Veikkaus vetoaa pelaajadatan salaamisessa liikesalaisuuteen.

“On vaikea sanoa, ettei järjestelmässä ole mitään haittaa, jos ei voida julkistaa tietoa esimerkiksi siitä, missä pelikoneet sijaitsevat, paljonko ne tuottavat ja minkälainen suhde niillä on väestömäärään ja sijoitusalueen sosioekonomiseen luokkaan.”, Raento pohtii.

Pokeriammattilaisena Riku Vihreäsaari ei viettänyt vapaita viikonloppuja. Silloin pöydät täyttyivät humalaisista hupipelaajista, mikä tarkoitti helppoa rahaa Vihreäsaarelle.

 

TORNIHOTELLIN ALAKERRAN ravintolassa on hiljaista, vaikka alihankintamessut ovat vetäneet hotellin täyteen liikemiehiä. Viereisissä pöydissä pukumiehet siemailevat kahvia tai konjakkia.

Entinen pokeriammattilainen Riku Vihreäsaari kertoo nettipokerin pelaamisesta kuin mistä tahansa työstä. Rutiineja, päivärytmejä ja arkista puurtamista.
Vihreäsaari aloitti pelit oikeaan aikaan: Juuri ennen kuin 2000-luvun alun suuri nettipokeribuumi alkoi. Silloin pelipöydät olivat täynnä heikkoja pelaajia. Paremmille riitti löysää rahaa niin paljon kuin takoa jaksoi.

“Paisteja (huonoja pelaajia) oli niin saatanasti.”

Vihreäsaari muistaa, että jos kuuden hengen pöydässä istui kolme huonoa pelaajaa, ei pöytä ollut tarpeeksi helppo, jotta siihen olisi kannattanut mennä.
“Kahdeksan vuotta myöhemmin pöytä oli kultakaivos, jos siinä istui yksi huono pelaaja”, Vihreäsaari kuvaa alan muutosta.

Vihreäsaari valmistui ylioppilaaksi Forssan lukiosta ja haki Tampereelle opiskelemaan tiedotusoppia, mutta jäi kauas opiskelupaikasta. Välivuonna ei ollut kuin aikaa. Vihreäsaari aloitti pelaamisen 200 euron kassalla ja kipusi nopeasti ylöspäin. Hän asui siihen aikaan vanhempiensa luona, eikä pelaamisessa ollut missään vaiheessa suurta riskiä.

“Kaksi ja puoli viikkoa meni, kun tajusin, että tällähän voi oikeasti tehdä fyrkkaa. Pelin taso oli kyseenalainen ja oma elämäntilanne hyvä. Ei se ollut missään vaiheessa uhkapelaamista, vaan fiksuja päätöksiä toisensa perään.”

Parhaimmillaan Vihreäsaari tienasi satojatuhansia kuussa. Toisaalta joinain kuukausina saattoi tulla saman verran takkiin. Mikään ei ollut varmaa tai ennakoitua. Vuoden lopulla Vihreäsaari vain toivoi, että on tehnyt tarpeeksi töitä, ja että tili on tarpeeksi plussalla.

“Pokerinpelaaja suhtautuu rahaan niin eri tavalla kuin normaali ihminen. Ne ovat vain numeroita joita tulee ja menee.”

Vihreäsaaren mielestä jotkut ihmiset koukuttuvat helpommin kuin toiset, eikä siihen ole lääkettä. Joillekin rahapelit eivät yksinkertaisesti sovi. Vihreäsaari uskoo, että hänen rauhallinen luonteensa suojeli pahimmilta ylilyönneiltä.

Yhden hän kuitenkin muistaa.

Eräänä iltana Vihreäsaari oli viihteellä paikallisessa kuppilassa. Nettipelit olivat menneet jonkin aikaa heikosti, ja hän mietti, kulkisivatkohan pelit paremmin livepöydissä. Ei muuta kuin aamulento Las Vegasiin.

“Samoilla silmillä lentokentälle, ja Lontoon välilaskulla ajattelin, että onkohan tässä mitään järkeä. Totesin, että eipä ole, mutta mennään nyt kuitenkin. Paluulennon olin ottanut kuukauden päähän. Äiti ei ollut erityisen tyytyväinen kun en tullut jouluksi kotiin”, Vihreäsaari muistelee.

 

KAIKKI PÄÄTTYY aikanaan. Vuosikymmenen vaihteessa pelaajien taso oli noussut hurjasti. Samaan aikaan Vihreäsaaren motivaatio pokeria kohtaan laski. Osasyy siihen oli, etteivät taidot enää riittäneet maailman parhaita vastaan. Viimeiset vuodet Vihreäsaari pelasi niin, että hän jäi enää juuri ja juuri voitolle. Oli aika kerätä kortit kasaan.

“Kannatti lähteä, ennen kuin joutui maksajan jakkaralle. Ei siinä sen kummempaa. Se oli vain duunia.”

Kari keskittyy Kulta-Jaskan valtaukseen. Hänellä on koneessa voittoja runsaat 100 euroa.

 

TOISILLE SE on analyyttistä järkeilyä, toiset pelaavat kädet täristen riippuvuuteensa. Toiset pelaavat kuluttaakseen aikaa ennen lounastreffejä.
Suomalainen pelaa netissä, kauppareissulla ja ruotsinlaivalla. Suomalainen pelaa porukkakenoa työpaikalla ja jännittää lottokuponki kourassaan saunan jälkeen.

Professori Pauliina Raennon mukaan on kansainvälisesti verraten poikkeuksellista, että pelaaminen on yhteiskunnassa niin arkista. Se on huomamaatonta ja pienimuotoista. Meillä ei lähdetä pelikoneiden perässä kasinolle eikä lyömään vetoa välittäjälle.
“Miksi suomalainen pelaa? No miksi se ei pelaisi?”, Raento kysyy.

“Suomi on vähän kuin Nevada, mutta me ei vain tajuta sitä”.

Veikkauksen tuotot menevät hyvään tarkoitukseen. Niin voi sanoa itselleen, jos moraalinen rahapelikrapula iskee – ja Veikkaus tietää sen.
“Meidät on kasvatettu ajattelemaan, että pelataan. Että rahat menevät hyvään tarkoitukseen. Moni ajattelee, ettei haittaa vaikka hävisin, koska se annetaan kansanterveydelle tai hevosjalostukseen”, Raento sanoo.

On lottovoitto syntyä Suomeen. Suomalainen voittaa aina. Iloa elämään. Sloganit pitävät varmasti paikkansa, ainakin joillekin. Toiset maksavat pelihuumasta kovan hinnan.

Riku Vihreäsaari on pelannut lähes koko elämänsä ja pohtii, kuinka positiiviselta Veikkaus ja RAY ovat saaneet rahapelaamisen näyttämään.
“Se on koko kansan juttu. Ja meidät on opetettu siihen hyvin”, Vihreäsaari sanoo.

 

PELIPAIKOILLA VIETETYN päivän jälkeen on pakko antaa periksi.

Setelit suhisevat lompakossa uhkaavasti. Vaihdan kympin kolikoiksi ja survon rahat marketin monipeliautomaattiin. Harjakainen näyttää houkuttelevalta. Se on kolikkopeli, jossa seikkailee Putouksesta tuttu Aku Hirviniemen sketsihahmo. Koko kansan Aku. Vasarat, maalipurkit ja laudanpätkät pyörivät rullassa ja Harjakainen laukoo sketsihokemiaan katujyrän kyydistä. Animoitu työmaanjohtaja töräyttää “Firman piikkiin” -iskulauseen ja rulla pyörähtää liikkeelle.

Ei voittoa.

 

Kirjoituksessa on käytetty lähteinä myös Veikkauksen kotisivuja, THL:n aineistoja, H2 Gambling Capitalin tilastoja ja Rahapelaaminen Suomessa -kirjaa (Toim: Pauliina Raento. Gaudeamus 2007).

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"
Ilmoitus
Ilmoitus