Uutiset
16.10.2017

Mitä vittua? Miten vaikeaa voi olla nimetä yksi yliopisto?

Väinö Vasara, teksti

Tampereen uuden korkeakoulun nimeäminen alkoi vuonna 2015. Pitkän työn tuloksena korkeakoulusäätiö päätti keväällä ehdottaa uuden yliopiston nimeksi Tampereen uutta yliopistoa. Nimen herättämä kritiikki kantautui säätiön hallituksen korviin, ja syyskuussa uusi rakas lapsi sai uudeksi nimekseen Tampereen yliopisto. Eikä siinä vielä kaikki!

Virallisesta nimiehdotuksesta oli kulunut viikko, kun Aviisi uutisoi, että Ei-turkulainen osakunta on ottanut haltuunsa tampereuniversity.fi -domainin. Sivustollaan he ehdottavat uuden yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa.

Miten nimeäminen voi olla näin hankalaa, Tampere3 -hankkeen projektijohtaja Marianne Kukko?

Sanotaan niin, että meillä on niin iso yhteisö, että meillä on myös 40 000 mielipidettä asiaan. Tuskin aina osaamme tehdä päätöstä, joka miellyttää kaikkia. Jotkut asiat herättävät enemmän intohimoa kuin toiset, ja nimi on yksi intohimoa herättävä asia. Nämä ovat monimutkaisia asioita.

Mitä operaatiossa olisi voitu tehdä paremmin?

Uusimman nimiehdotuksen viestinnässä meidän olisi pitänyt skarpata. Sanoin myös TTYY:n puheenjohtajalle, että siinä mulla on peiliinkatsomisen paikka, että olisi ollut hyvä laittaa tiedote yhteisölle heti, kun päätös tehtiin. Viestintä olisi pitänyt hoitaa paremmin.

Miksi tampereunivesity.fi -domainia ei ollut varattu etukäteen?

Meillä on useampia domaineja varattu, ja näitähän voisi valita äärettömän määrän, mutta kysymys on siitä, mikä domain lopulta tulee olemaan, ja se ratkeaa ajan myötä. Tuota pitkää versiota ei ole huomattukaan varata, mutta se on mitä epätodennäköisintä, että meillä olisi käytössä näin pitkä versio.

Missä mennään nyt, ja milloin nimi varmistuu?

Nyt odottelemme, että lait käsitellään eduskunnassa. Positiivista signaalia ollaan saatu sivistysvaliokunnan suunnalta kyllä. Vahva usko on, että päätös tulee tämän vuoden puolella.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"
  • Mainos