Uutiset
21.11.2017

Laura Huhtasaari on ainoa, joka voi tehdä presidentinvaaleista kiinnostavat – Miten populistiin oikein tulisi suhtautua?

Anni Huttunen, teksti & kuvitus

Laura Huhtasaari on ainoa, joka saattaa tehdä tulevista presidentinvaaleista kiinnostavat. Populistiin on pakko suhtautua jotenkin, mutta parasta olisi olla suhtautumatta mitenkään.

 

EDESSÄ ON historian tylsimmät presidentinvaalit. Sauli Niinistö on musertavan ylivoimainen.

Sauli laittaa Donald Trumpille luun kurkkuun, soittaa radion luonto-ohjelmaan tunnistaakseen kesäasunnon pihan vallanneen kasvin ja omistaa ehkä Suomen söpöimmän bostoninterrierin.

Sauli ei edes hae presidentiksi kokoomuksen ehdokkaana, vaan kannattajakorteilla, sillä Sauli on koko kansan presidentti.

Vastaehdokkaat eivät ole vielä edes aloittaneet kampanjointiaan kunnolla. Ja kun mukana on Matti Vanhasen ja Tuula Haataisen kaltaisia harmaavarpusia, ei ihmetekoja liene odotettavissa. Kiinnostuksen hiven piilee yhden ehdokkaan luomassa jännityksessä.

 

PERUSSUOMALAISTEN Laura Huhtasaari pitää puheita Suomi ensin -mielenosoituksissa, haluaa irti EU:sta, seisoo rajalla koiransa kanssa pyytämässä paperit kiitos ja ottaa Suomen takaisin.

Presidenttiydestä kilpailemaan Huhtasaarestakaan tuskin on, mutta raikas tuulahdus kovan linjan oikeistopopulismia linkittää meidät osaksi mannereurooppalaista trendiä.

Lisäksi Huhtasaaren ehdokkuus pakottaa muut presidenttiehdokkaat määrittelemään suhteensa populismiin.

Sekä retoriikan opettaja Severi Hämäri että populismin tutkija Tuukka Ylä-Anttila ovat yhtä mieltä siitä, että vaikka populismista puhutaan etenkin äärioikeiston ja konservatiivien yhteydessä, populistista retoriikkaa käyttäviä poliitikkoja on läpi puoluekentän oikealta vasemmalle.

 

POPULISMIN HANKALUUS onkin se, että siitä puhutaan kuin se olisi ideologiaa, vaikka kyseessä on retoriikka. Ja vielä sellainen retoriikka, jonka käyttäminen on hyvä asia.

Siinäpä epäsuosittu mielipide.

”Jonkinlainen populismi on väistämättä osa demokratiaa ja populistiset argumentit toisinaan jopa rikastavat poliittista keskustelua. Politiikan yksi keskeinen tehtävä on tuoda esiin erilaisia näkökulmia. Yksi näkökulma on, miltä ihmisistä tuntuu, ja populistit kiinnittävät usein huomion juuri siihen. Ei politiikka voi olla täysin irrallaan ihmisten kokemusmaailmasta”, Hämäri perustelee.

Tunteiden ja kokemusten alleviivaamisen ohella populistin pelikirjan kikkoja ovat ainakin asioiden yksinkertaistaminen ja asiantuntijuuden halveksiminen. Lisäksi populisti on aina kansan puolella, etuoikeutettua eliittiä vastaan.

Tosin se, kuka eliittiin kuuluu, riippuu siitä keneltä kysytään.

 

PERUSSUOMALAISELLE ELIITTI on korkeakoulutettu kosmopoliitti, vasemmistolaiselle rikas perusduunarin kyykyttäjä. Tärkeintä kuitenkin on, ettei kyseessä ole aate vaan sanat.

Siitä huolimatta populismi pelottaa, tai ainakin raivostuttaa. Hämäri on Etiikka.fi-sivulle kirjoittamassaan blogitekstissä toivonut, ettei populistisen retoriikan annettaisi mennä ihon alle. Se on hyvä neuvo. Sisarusten kanssa kasvaneet tietävät, ettei pidä ärsyyntyä, kun ärsytetään.

”Silloin populistille annetaan huomaamatta enemmän palstatilaa kuin hänen politiikkansa käsittelemiseen julkisuudessa tarvittaisiin”, Hämäri sanoo.

Sitä paitsi kun populismia käsittelee retoriikkana, populistiehdokkaaseen voi suhtautua pelon ja vihan sijaan rationaalisesti siinä missä muihinkin ehdokkaisiin. Edustuksellisen demokratian tiedostava kuluttaja erittelee niin perussuomalaisen kuin vihreänkin retoriikkaa.

”Kun olet ehdokkaan kanssa samaa mieltä, pitäisi pysähtyä kysymään, miksi niin on. Hyväksytkö ehdokkaan jutut, koska kannatat jo tätä tyyppiä, vai esittääkö hän oikeasti pointin, jolle on joku järkevä peruste”, Hämäri sanoo.

Ylä-Anttila jalostaa:

”Jos huomaat pöyristyväsi jostain, yritä miettiä perustuuko reaktiosi siihen, että oma viiteryhmä olettaa, että olet tätä mieltä. Somessa uutisia kehystetään tavalla, joka ohjaa ajattelemaan. Kannattaa miettiä, onko itse oikeasti samaa mieltä vai onko sinut suostuteltu siihen jonkun saatetekstin kautta.”

 

PRESIDENTTIEHDOKKAILLA ON tilaisuus ottaa kaikki irti vaaleihin ilmaantuneesta mustasta populistihevosesta.

Vaihtoehtoina on lainata retorisia lyömäaseita populistien työkalupakista tai moralistisesti hymistellä omalle erinomaisuudelle ja tuomita populistin toiminta.

 

VANHANEN NÄYTTÄÄ jo valinneen jälkimmäisen polun. Hänen kampanjasivuillaan olevassa manifestissa ääripäät nostetaan Suomen tulevaisuuden suurimmaksi uhaksi. Puolten valitsemisen sijaan Vanhanen etsii yhteistä suuntaa.

”Tämän voi nähdä populismin vastaisena kampanjana, ja tuo on ihan hyvä positio ottaa. Se, onko Vanhanen uskottava ehdokas ajamaan tuota linjaa, onkin sitten toinen kysymys”, Ylä-Anttila summaa.

Suomessa on reagoitu populismiin myös suunnistamalla samoille äänestäjien metsästysmaille.

Pre-jytkyn aikaisessa Suomessa maahanmuuttokriittisyydellä ratsastavien perussuomalaisten kannatus alkoi nousta mielipidekyselyissä vuotta ennen vaaleja. Säikähtänyt sdp kiirehti linjaamaan Jutta Urpilaisen johdolla omaan puolueohjelmaansa “Maassa maan tavalla”.

”Se herätti ihan aiheellista ihmetystä siitä, onko demarien järkeä yrittää vain mahdollisimman nopeasti omia perussuomalaisten maahanmuuttovastaisuus. Se on jotenkin ankein tapa reagoida populististen puolueiden nousuun”, Ylä-Anttila sanoo.

Lisäksi Ylä-Anttila muistuttaa, että jopa vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto teki kesällä puoluekokouksessa nationalistisen myönnytyksen korostaessaan maahanmuuttopolitiikassa keskitien linjaa. Kaikkia vihreitä sovittelu ei miellyttänyt.

Eikä edes täydellinen istuva presidenttimme ole syytön!

Ideologisesti työttömän Ossi Nymanin ollessa otsikoissa muutama viikko sitten, Niinistö osallistui keskusteluun toteamalla kantansa asiaan olevan “sama kuin jokaisen järkevän suomalaisen”.

”Tyyliin: ’Kyllähän me kaikki tiedetään, että sosiaalipummit on ihan perseestä eikä me hyväksytä niitä’. Nämä ovat vähän alhaisia, kansaa kosiskelevia heittoja”, Ylä-Anttila summaa.

 

POPULISMI HUOLESTUTTAA. Mutta voivatko sanat tehdä niin pahaa jälkeä, että niitä kannattaa oikeasti pelätä?

”Yhdysvalloissa politiikka on jo mennyt siihen, että poliittisten mielipiteiden ajatellaan kertovan jotain tosi fundamentaalia ihmisestä. Ei nähdä, että vastapuolen edustajalla voi olla mitään yhteistä itsensä kanssa. Esimerkiksi republikaanien mielipiteet siitä, että heidän lapsensa menisivät naimisiin demokraatin kanssa, jyrkkenevät jatkuvasti. Ihmiset on eriytymässä omiksi leireikseen”, Ylä-Anttila vastaa.

Populismiin ei voi suhtautua jakamalla hysteerisenä jokainen tarkoitushakuinen sammakko, jonka populistin suusta loikkaa. Juuri silloin populistiset kannanotot leviävät algoritmien logiikan mukana laajalle. Ilmiötä ei myöskään voi vaieta kuoliaaksi. Länsinaapurissa yritettiin, ja ruotsidemokraatit ovat suositumpia kuin koskaan. Miten populistiin sitten pitäisi suhtautua?

Vastaus on yksinkertainen.

Ihan samalla tavalla kuin muihinkin poliitikkoihin.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"
  • Mainos