Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 

VR nosti taas hintojaan - juna vaihtui autoon

Joonatan Tiainen
Joonatan Tiainen pakkaa viikonlopuksi auton ja ajaa Helsinkiin. Hän pitää VR:n hinnoittelumallia outona.



Kun monet opiskelijat lähtevät junalla Tampereelta kotiseudulleen, pakkaa Tampereen yliopistossa kauppatieteitä opiskeleva Joonatan Tiainen matkatavaroita autoonsa.

Junalla matkaaminen on jäänyt Tiaisella vähälle autoilun etujen vuoksi. Kilometrejä hänelle kertyy Tampereen ja Helsingin välisellä matkalla keskimäärin 350 viikonlopussa.

"On paljon helpompaa matkustaa ovelta ovelle kuin kantaa aina kamoja rautatieasemalle. Jos saa jonkun kyytiin, autolla on paljon halvempi matkustaa kuin junalla", Tiainen kertoo.

VR:n junalippujen hinta nousi vuoden alussa 2,5 prosenttia. Hinnat määräytyvät sen mukaan, kuinka täysiä junat ostoaikaan ovat. VR:n hinnoittelumallissa tapahtui muutos kesäkuussa 2013, jolloin VR siirtyi kysyntäperusteiseen hinnoittelumalliin. Tiainen pitää nykyistä hinnoittelumallia erikoisena.

"On outoa, kuinka hinnat vaihtelevat paljon riippuen siitä, mihin aikaan junalla matkustaa. Nykyinen hinnoittelumalli on varsin järjetön."



Halpabussiyhtiö Onnibus myy bussilippuja Helsingin ja Tampereen välille alkaen kolmella eurolla. Tiainen ei ole nähnyt Onnibusia varteenotettavaksi vaihtoehdoksi, sillä linjat eivät kulje läheltä Tiaisen asuntoa. Kimppakyyditkään eivät ole olleet erityisen suosittuja hänen lähipiirissään. Tiainen katsoo, että opiskelijat voisivat pohtia vaihtoehtoja julkisille.

"Opiskelijoiden järjestämät tilausajot voisivat olla fiksuja. Yliopistoille tulisi esimerkiksi muutama tilausajo viikossa, ja halukkaat opiskelijat maksaisivat siitä 5-10 euroa."

Myös kauppatieteitä opiskeleva Lassi Viljakainen matkustaa lähes joka viikonloppu junalla Helsinkiin. Viljakainen myöntää, että edullisten junavuorojen löytäminen sopivaan aikaan aiheuttaa usein päänvaivaa.

"Sunnuntaisin ainoa edullinen juna kulkee kymmenen aikaan illalla."

Viljakainen on miettinyt junamatkojen vähentämistä kalliiden kustannuksien vuoksi. Matkailuun hänellä menee vuosittain monta sataa euroa.

Viljakainen pohtii, että sijainniltaan hankalissa opiskelupaikoissa, kuten Itä-Suomessa, junalla matkustaminen on kallista ja hidasta. Oulusta Etelä-Suomeen matkatessa lentokone on jo pitkään ollut junaa kannattavampi vaihtoehto.

Hän uskoo opiskelijoiden kääntyvän muiden kulkuneuvojen puoleen, jos hintojen nousu jatkuu.

"Ei Helsinkiin viitsi kaikkiin kissanristiäisiin lähteä. Helsingissä käydessäni pyrin yhdistelemään kaverien näkemisen ja muun ohjelman samalle viikonlopulle."

Tuomas Ahola





Miksi hinnat nousevat, VR?



Miksi VR:n hinnoittelu on noussut viime aikoina, VR:n kaupallinen johtaja Lassi Rönkkönen?

Kysyntäperusteisella hinnoittelumallilla pystymme tasaamaan kysyntää eri junavuorojen välillä ja tarjoamaan myös joillain junavuoroilla entistä halvempia hintoja. Yhteysvälikohtaiset keskihinnat ovat helmikuusta 2012 olleet hienoisessa laskussa.

Onko VR:n hintojen nousu pakottanut opiskelijoita etsimään vaihtoehtoisia kulkuvälineitä?


Uskon, että kilpailun lisääntyminen joukkoliikenteessä tuo kaikille asiakkaille, myös opiskelijoille, lisää vaihtoehtoja ja edullisempia hintoja. Haluamme olla jatkossakin yksi vaihtoehto muiden kulkumuotojen rinnalla.

Miten VR:n noussut hintataso näkyy palveluissa?

Pyrimme parantamaan palveluamme jatkuvasti ja tuomaan uusia ostokanavia, tuotteita, kalustoa ja palveluita asiakkaillemme.

Asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen parantaminen on pitkäjänteistä työtä, ja kaikilta osin emme ole vielä saavuttaneet tavoitteitamme. Haasteita riittää jatkossakin.



Tuomas Ahola

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (1)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.
  1. realisti (10.03.14, kello 14:48)

    Kimppakyytirinki olisi oikein kova, virallisestihan rahaa ei saa ottaa (taksimafian yksinoikeus jne) mutta epävirallisesti sopiminen kompensaatiosta ei liene ongelma. Joku järkevä kanava kimppakyytien organisointiin pitäisi järjestää ehdottamasti. Jokin helppokäyttöinen app -kenties.

    Itse boikotoin periaatteesta monopoleja, kuten VR ja ALKO. Suosittelen muillekin mahdollisuuksien mukaan.




Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto