Poikien välisestä ystävyydestä

Heteromiesten salattuun maailmaan ei kaivata naisia tai homoja

Miesten välinen ystävyys on syvää ja aitoa. Naiset voivat vuosien varrella vaihtua, mutta kahden miehen ystävyys kestää. Se ei silti sulje muita ulkopuolelle: miehet ovat toisiaan kohtaan solidaarisia porukassakin.

Näin ainakin me valkoiset heteromiehet asian näemme. Saunan lauteilla on kiva taputella toisiaan olalle ja nauraa naisille, jotka ovat kokoontuessaan kuin kaakattava ja kyräilevä kanalauma.

Miestutkija Arto Jokinen tuntee ilmiön hyvin. Jotkut kutsuvat sitä kaverisosiaalisuudeksi, toiset male bondingiksi.

Jokinen kutsuu sitä homososiaalisuudeksi siitä huolimatta, että homo-etuliitteen käyttö nostaa helposti kuulijoiden karvat pystyyn - etenkin niiden miesten, joiden käyttäytymistä termi kuvaa.

Rivien välistä on helppo lukea, ettei Jokinen ole vakuuttunut homososiaalisuuden autuaaksi tekevästä vaikutuksesta.

Ennen kuin päästään vaikutuksiin, on selvitettävä termit, joilla asiasta voidaan keskustella.

Jokinen alkaa piirtää kuviota.

"Tässä on kolme asiaa, jotka liittyvät toisiinsa: homososiaalisuus, pakkoheteroseksuaalisuus ja valta. Nämä kolme ovat se juttu, josta muodostuu mieskeskeinen yhteiskunta."

Jokisen mukaan miehillä on sukupuolena taipumus muodostaa keskenään liittoumia, jotka voivat olla soturiyhteisöjä, moottoripyöräkerhoja tai olutseuroja. Liittouman ydin on juuri sukupuoli: se yhdistää ja toisaalta erottelee naiset joukosta.

Kokonaan ilman naista ei silti pärjättäisi. Ei, vaikka lisääntyminen pystyttäisiin hoitamaan miesten kesken. Tässä tulee kuvioon Jokisen kolmijaon toinen osatekijä, pakkoheteroseksuaalisuus. Miehet tarvitsevat halulleen ja suhteensa sidokseksi jonkin objektin, joka usein on nainen.

"Suomalainen yhteiskunta on homososiaalinen, mutta samalla pakkoheteroseksuaalinen. Miehen on haluttava naista, mutta hänen pitää silti pysyä miesten leirissä. Heteroseksuaalisen halun kohde on nainen, mutta homososiaalisen halun kohde on
toinen mies."

Miesten välinen solidaarisuus siis toteutuu Jokisen mukaan usein naisten kustannuksella. Homososiaalisuus voi hetkeksi ylittää luokkarajatkin, kun toimitusjohtaja ja huoltomies liittoutuvat seksistiselle vitsille nauraessaan tai toimiston nuoren naistyöntekijän takapuolta kommentoidessaan.

Naisia tuskin lohduttaa tieto siitä, että kun miesporukka huutelee terassilta ohikulkeville naisille törkeyksiä, ei pääasia ole naisten halventaminen, vaan miesten välisen sidoksen vahvistaminen.

Vielä naisiakin alempana homososiaalisessa yhteiskunnassa ovat homot.

"Naiset ovat seksuaalisesti haluttavia, mutta sosiaalisesti arvottomia. Homot ovat seksuaalisesti mahdottomia, mutta myös sosiaalisesti arvottomia", Jokinen tiivistää.

Silti homososiaalisten heteromiesten kanssakäyminen saa usein homoeroottisia piirteitä. Väännetään kättä, painitaan, poseerataan kameralle - usein alasti.

"Miksi ne eivät harrasta seksiä keskenään? Voisi olettaa se olisi kaikkein järkevin ratkaisu, kun ne kerran toisiaan haluavat ainakin jossain mielessä", Jokinen pohtii.

Ennenkuulumatonta se ei olisi, sillä niin on tehty aivan hyväksytysti muun muassa antiikin Kreikassa ja Japanin samurai-yhteisöissä. Tuolloin kyse oli tosin miesten välisestä seksistä, joka on eri asia kuin moderni homoseksuaalisuus, joka syntyi vasta 1800-luvulla.

Silti ei liene epäilystäkään siitä, mikä Jokisen teeseistä tavallista heteromiestä eniten kaivertaisi. Naisen alistamista voi joku pitää suositeltavanakin, mutta homoksi nimittelyä harva sietää - vaikka kuinka hetero olisi.

"Eihän homottelu kouluissakaan viittaa homoseksuaalisuuteen. Homo on vahvikesana, mutta se viittaa myös kaikkeen epäkelpoon. Jos olet miehenä jotenkin heikko tai epäkelpo, olet homo."

Tutkija Tuula Juvonen esittää väitöskirjassaan Varjoelämää ja julkisia salaisuuksia, että homoseksuaalisuudesta tuli merkittävä asia Suomessa vasta sotien jälkeen, kun perinteinen maskuliinisuus romahti samalla kun haaveet suur-Suomestakin.

"Miehistä ylpeyttä piti ruveta konstruoimaan uudella tavalla, ja sitä tehtiin ennen kaikkea erottautumalla homoista ja ruotsalaista miehistä. 1950-luvulla syntyi puhetapa, että kaikki ruotsalaiset miehet ovat homoja, ei sitä ollut aiemmin", Jokinen kertoo.

Myytti ruotsalaisista miehistä elää yhä, mutta suomalainen mies on muuttunut mies. Kauneudenhoito ei ole enää naisten etuoikeus, ja media on tuonut homotkin niin näkyvästi julkisuuten, ettei heitä voi kuitata pelkällä huumorilla.

Jokinen uskoo, että rajasta homojen ja heteroiden välillä on tulossa yhä häilyvämpi. Se näkyy muun muun pukeutumisessa. Peräkylien mopopojatkin omaksuvat yhä lyhyemmällä viiveellä alun alkaen homojen lanseeraamat tyylit. Silti pukeutumiseen liittyy edelleen useita tabuja.

"Joskus homoksi leimautumiseen riittää se, että on toisen miehen halun kohteena. Sehän määrää miesten pukeutumista: miten pukeutua niin, ettei ole liian haluttava, mutta toisaalta pitäisi kiinnittää naisen huomio."

Valkoiselle heteromiehelle tulee Jokista kuunnellessa huono omatunto - tai ehkä ainakin pitäisi tulla. Mutta kai oikealla ystävyydelläkin jokin sija täytyy kuviossa olla?

"Homososiaalisuus voi olla läheistä, elämänikäistä ystävyyttä, mutta sen ei tarvitse olla. Termi ei kerro ystävyyden intensiteetistä vaan siitä, että jokin sidos on olemassa."

Ja onhan homososiaalisuus tuottanutkin paljon, muun muassa Suomen valtion, Jokinen huomauttaa. Tässäkin näkyy homososiaalisten heteromiesten valta. Naiset ovat päässeet kunnolla mukaan vasta viime vuosikymmeninä.

Ei Jokinen muutenkaan ole miesten välistä kanssakäymistä kieltämässä.

"Minun mielestäni ongelma on se, että varsinkin keski-ikäisille miehille ainoa läheinen ystävä on usein vaimo. Olisi suotavaa, että heilläkin olisi joku läheinen ystävä, mies, jolle voisi puhua asioista."

Naisten tai homojen homososiaalisuudesta Jokinen ei osaa kertoa; hän tutkii vain valkoisia heteromiehiä. Se on tuskin silti samanlaista kuin heteromiehillä, hän arvelee.

"En ole ikinä nähnyt, että naiset tekisivät lihaläjän tai painisivat kännissä, mutta kun tasa-arvo edistyy, niin kyllä ne sen tekevät", Jokinen hymyilee ja miettii tovin.

"En tiedä, vaikka Tiktak jo keikalle lähtiessään tekisikin lihaläjän kuten Juicen bändi aikanaan."

Tuomo Tamminen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (14)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Itkeäkö vai nauraa? (28.03.08, kello 15:08)
Hehän ovat kuin kaksi marjaa:
Arto Jokinen & Markku Soikkeli !
jokisipila.blogspot.com/2...
Tuo kaiketi on sitä homosiaalisuutta; hassua että A Jokinen lähtee hakemaan noinkin kaukaa esimerkkejä male bondingista

Mikä ihmeen "pakkoheteroseksuaalisuus"? Onko profeministipiireissä todellakin sellaista?

""Naiset ovat seksuaalisesti haluttavia, mutta sosiaalisesti arvottomia."
HÄH? Törkeää ja käsittämätöntä höpinää.

Kylläpä noilla profeministeillä ja "kriittisillä" miestutkijoilla on elämä vaikeaa ja hankalaa. Ihan sääliksi käy, mutta ei heidän silti pitäisi käyttää muuta yhteiskuntaa terapeutteinaan.

""Miksi ne eivät harrasta seksiä keskenään? Voisi olettaa se olisi kaikkein järkevin ratkaisu, kun ne kerran toisiaan haluavat ainakin jossain mielessä", Jokinen pohtii."
Jospa nyt ei kannattaisi yleistää profeministipiirien harrastuksia ja mielitekoja koskemaan koko biologista miessukupuolta, jossa profeministit ovat vain omituinen kuriositetti.
Neonomide (28.03.08, kello 17:37)
Osuvaa ja kätevästi popularisoivaa tekstiä Jokiselta ja mitä näenkään, heti joku suomea kirjoittava heteromies on omaksunut uuden ryhmän jota mätkiä, tällä kertaa profeministimiehet! Eivätkö ruotsalaiset miehet enää kelpaakaan ensisijaisesti homoteltavaksi?

Homososiaalisuus on ollut käsitteenä mm. sosiologian alalla käytössä jo iät ajat. Se, että käsitettä käytetään (loogisesti) myös heteromiesten tutkimukseen saa ilmeisesti suomalaisten homososiaalisten kokolihaheteromiesten niskavillat käppyrälle.

Omasta mielestäni suomalaisen heteromiehen keskeinen ongelma on juuri naispuolisten ei-seksuaalisten ystävien puute – juuri tämän näen tärkeänä syynä miksi miehet projisoivat naaivisti omia epärealistisia oletuksia naisiin ja etsivät enimmäkseen vain omanlaistaan seuraa. naispuolisen ystävän seurassa voi oikeasti pohtia omaa sukupuolittunutta olemistaan ja nainen omaansa, rauhassa ja ilman turhia HETEROSOSIAALISIA jännitteitä, jotka liittyvät paikalliseen parisuhdekoodistoon ja romanttiseen diskurssiin.

Muita etuja tällaisilla ei-seksuaalisilla heterosuhteilla (mahtuuko noi samaan lauseeseen) on lukemattomia – sukupuolen toiseuttaminen vaikeutuu merkittävästi kun omaa tunnesuhteen toiseen ilman rituaalinomaista mustasukkaisuutta. Tämä on nähdäkseni myös upea resepti parisuhdetta ajatellen – intohimon ja ystävyyden riittävä irrottaminen toisistaan voi auttaa näkemään, milloin suhde toisen kanssa menee liian intiimiksi, omistushalun alueelle. okainen ihminen tarvitsee oman tilan, ongelmana on se että tämän kustuminen riittäväksi 'etäisyydeksi' herättää vastustusta.

Yleisemminkin sanoisin, että naiivi ja lastenkulttuurin tehokkaasti välittämä, koko kulttuuriamme läpäisevä, mm. Helena Saarikosken vinkkaama heteroseksioletus vaikeuttaa, monimutkaistaa ja jopa tuhoaa tarpeettomasti sukupuolten välisiä suhteita ja aiheuttaa sosiaalisia jännitteitä vanhoista nuoriin.
Henri (28.03.08, kello 19:58)
"suomea kirjoittava heteromies."

Huutonaurua! :-D Tämä on kai sitten se pahin loukkaus, mitä profeministit kaiken homottelunsa ohella keksivät...
Comment Kirjoittaja (29.03.08, kello 15:45)
Yläaste:
"Kato, toi on HOMO!!" (naurua)

Yliopisto:
"Kato, toi on HOMOsosiaalinen!!" (naurua)
s. (30.03.08, kello 14:53)
"Huutonaurua" ;) ?

:peukku:
Itkeäkö vai nauraa? (31.03.08, kello 1:26)
Tulipa harrastettua viikonloppu urakalla male bondingia, kun tehtiin kolmen äijän porukassa kerralla 60 mottia koivuhalkoja. Tunnelma oli pukeutumista myöten hartaan homososiaalista, kun joka jampalla oli hikiset haalarit ja Husqvarna-saappaat. Äijämäisesti ei myöskään paljoa suuta pieksetty; asiaan tosin saattoi vaikuttaa päässä olleet kuulosuojaimet.Yhtään ei kyllä tullut mieleenkään harrastaa paussilla (vaimojen osin tekemiä eväitä popsiessa;) kimppakivaa, vaikka Jokinen moista meille suosittelikin. Urakan jälkeen söimme kokolihaa, tunsimme häpeämätöntä miehistä ylpeyttä, ja Markku Soikkelia lainatakseni, symbolisen rinnan äärellä regressoiduimme jälleen lapsiksi, kun oraalisen nautinnon hurmiossa imaisimme pullon suusta kylmät oluet.

Niin, Jokisen teksti on kieltämättä osuvaa ja popularisoivaa sikäli, että mikäli kyse ei ole vain sen laatijan henkilökohtaisista traumoista, se popularisoi kohtalaisen hyvin naistutkimukselle alisteisen suomalaisen miestutkimuksen yleistä tilaa. "Olen mies, joka tekee naistutkimusta miehistä kriittisen miestutkimuksen käsittein", määritteli Jokinen itsensä Turun Sanomissa hiljattain:
www.turunsanomat.fi/kotim...

Tätä "kriittisen miestutkimuksen" miehiin kohdistuvaa naistutkimusta - mitä se sitten onkin - ei hyvällä tahdollakaan voi pitää rehellisenä ja aitona miestutkimuksena, ja ilahduttavaa toki on, että Jokinen itsekin myöntää sen olevan naistutkimusta.
"Harvassa tieteenalassa teoreettinen lähtökohta on niin vahva, että se ohjaa tutkimuksen lopputulosta, sitä mihin päädytään. Kriittisen miestutkimuksen haaste ja vaiva on siinä, että aineistosta tietyllä tavalla haetaan sitä mikä jo tiedetään", toteaa samassa artikkelissa toinen tutkija tieteenalastaan. On toki mahdollista, että sama ja mielestäni varsin epätieteellinen lähtökohta on ominaista koko naistutkimukselle valitettavan suuressa määrin.

"Miesten välinen solidaarisuus siis toteutuu Jokisen mukaan usein naisten kustannuksella." Jokisella ei ole nähtävästi käsitystä joko miehistä tai solidaarisuudesta tai kummastakaan. Käsitys yhteiskunnastammekin mieskeskeisenä on ilmeisesti jumiutunut menneen vuosituhannen juoksuhautoihin toistamaan feministisiä mantroja.

Homososiaalisuutta ja "male bondingia" voi terminä tietysti käyttää, jos tuntee akateemisen feminismin valmiiksi tarjoilemista lähtökohdista käsin siihen tarvetta. Nimim. "Neonomide"kaan tuskin kuitenkaan kiistää, että homososiaalisuus -termiä käyttävät naistutkijat aatesiskoineen/-veljineen liittävät siihen automaattisesti negatiivisen arvolatauksen. Viime aikoinahan termillä on lyöty myös Ilkka Kanervaa ja kaikkia niitä, jotka vastustavat median masinoiman tiukkanutturaisen lynkkausporukan ajojahtia.

Naisilla on tietysti myös homososiaalisuutta ja "female bondingia", mutta niitä ja niiden ilmenemismuotoja ei homososiaalisuutta terminä viljelevissä piireissä ilmeisesti haluta nähdä - ainakaan negatiivisessa valossa, saatikka käyttää niiden yhteydessä vastaavia termejä.

Sitten kun jonakin päivänä suomalainen aito miestutkimus aloittaa feministisestä hegemoniasta huolimatta toimintansa, niin nykyinen "kriittinen miestutkimus" toiminta tarjoaa erään mielenkiintoisen tutkimuskohteen jo sinänsä. On tutkimisen arvoinen ilmiö, minkä mekanismin tuloksena se profeministien volyymillisestä kuriositeettimaisuudesta huolimatta saavutti vuosituhannen vaihteessa nykyisen hegemonisen asemansa, jota se luonnollisesti puolustaa kaikin keinoin.

Miehekkyydessä, maskuliinisuudessa ja jopa siinä paljon parjatussa patriarkaalisuudessa, olipa se sitten "heteronormatiivista" tai ei, on todella paljon myös positiivisia elementtejä, ja niitä pitäisi vaalia kuin katoavaa luonnonvaraa nykyisessä feminismin läpitunkemassa pohjoismaisessa omituisessa asenneilmastossa.
Baldur (31.03.08, kello 8:51)
Täytyy olla homo jos on pystynyt keksimään sellaisen käsitteen kuin "heteromiesten homososiaalisuus".
Neonomide (01.04.08, kello 18:27)
Vastailen pariin edellä minulle osoitettuihin ja edustamiani asioita koskeviin pointteihin:

"Harvassa tieteenalassa teoreettinen lähtökohta on niin vahva, että se ohjaa tutkimuksen lopputulosta, sitä mihin päädytään. Kriittisen miestutkimuksen haaste ja vaiva on siinä, että aineistosta tietyllä tavalla haetaan sitä mikä jo tiedetään", toteaa samassa artikkelissa toinen tutkija tieteenalastaan. On toki mahdollista, että sama ja mielestäni varsin epätieteellinen lähtökohta on ominaista koko naistutkimukselle valitettavan suuressa määrin."

-Tuo Ahlbäckin kommentti aiheutti yllättävän paljon kohua – itse kontekstin tietävänä ymmärsin kommentin heti 'oikein'. Kyse oli siitä, että jos etsitään ihan tarkoituksella heteronormatiivisia käytäntöjä ja tarkastellaan niiden toimintaa (homo)sosiaalisesti rakentuvina käytäntöinä, niin tottakai päädytään sitten listaamaan niitä heteronormatiivisia käytäntöä ja selittämään, miten nämä sitten homososiaalisesti rakentuvat. Eli se, mitä tutkimuksesta 'irtoaa', ei useinkaan yllätä juuri ketään. Kyse on nähdäkseni pikemmin siitä, että näin näille ilmiöille annetaan 'akateeminen ääni', eivätkä ne ole enää jotain sellaista sukupuolittunutta tietoa, joka jätetään tarkastelun ulkopuolelle.

-Naistutkimuksen "epätieteellisistä lähtökohdista" tulisi puhua yhteiskuntatieteellisessä viitekehyksessä ja sen lähtökohdat huomioon ottaen. Nykyisin yhä enemmälti voidaan yleistää, että on vaikeaa puhua tieteellisestä ja ei-tieteellisestä ihmistieteellisestä tutkimuksesta, koska metodien kirjo ja pätevyyskriteerit ovat nii hajanaiset ja uskaltaisiko sanoa... aika subjektiiviset ja auktoriteettilähtöiset. Sukupuoliteeman suhteen tilanne kärjistyy jo siksi, että jokainen kokee yleensä olevansa asianomistaja, tavalla tai toisella.

"Homososiaalisuutta ja "male bondingia" voi terminä tietysti käyttää, jos tuntee akateemisen feminismin valmiiksi tarjoilemista lähtökohdista käsin siihen tarvetta. Nimim. "Neonomide"kaan tuskin kuitenkaan kiistää, että homososiaalisuus -termiä käyttävät naistutkijat aatesiskoineen/-veljineen liittävät siihen automaattisesti negatiivisen arvolatauksen. Viime aikoinahan termillä on lyöty myös Ilkka Kanervaa ja kaikkia niitä, jotka vastustavat median masinoiman tiukkanutturaisen lynkkausporukan ajojahtia.

-En ole ihan samaa mieltä. Kriittinen suhtautuminen homososiaalisuuteen sinällään ei ole niin yelistä kuin oletetaan – oma miestutkimuksen opettajani, noin esimerkiksi, teki NAISENA miestutkimusta ja varsin leppoisissa merkeissä. Hän tosin tunnusti, että käsitteet ja metodologia ovat usein seuranneet ns. 'kurjuustutkimuksen' piirteitä, eli juuri niihin negatiivisiin ilmiöihin keskittymistä. Varsinaiseen rakkikoira-asenteeseen en tällaista silti yhdistäisi – jos puhutaan Kriittisestä miestutkimuksesta, niin tokihan enin osa tutkimuksesta mieluummin tutkii oneglamkohtia ja purkaa niitä, kuin keskittyy tilulilu-hihhulointiin ja miehuuden positiivisten puolien ylistykseen.

-Sellaista tutkimusta kun on nähty itse asiassa ihan tarpeeksi. Naistutkimuslähtöinen, sukupuolen käsitettä monelta suunnalta problematisoiva näkökulma on uuri purkamiskyvyssään omaa luokkaansa. Se, että moni heteromies näkee tämän yksiselitteisesti kritiikkinä, voi johtua siitäkin että äänekkäimmät kriittiset miestutkijat ovat aika radikaalia porukkaa, "perinteisen maskuliinisuuden" ankaria kriitikoita. Munkinlaisia painotuksia korostavia tutkijoita on, mutta heidän kommenttinsa eivät päädy yhtä usein lehtien palstoille. Kukin voi miettiä, millaisia pelkoja maskuliinisuuden ruokkimisen suhteen tämä voi heijastaa.
Neonomide (01.04.08, kello 18:35)
"Naisilla on tietysti myös homososiaalisuutta ja "female bondingia", mutta niitä ja niiden ilmenemismuotoja ei homososiaalisuutta terminä viljelevissä piireissä ilmeisesti haluta nähdä - ainakaan negatiivisessa valossa, saatikka käyttää niiden yhteydessä vastaavia termejä."

-Naisten välistä homososiaalisuutta, kilvoittelua ja ristiriitoja on tutkittu naistutkimuksessa aivan alusta alkaen. Vasta hiljattain näitä näkökulmia on alettu soveltamaan nimenomaan miehiin tukimuskohteina Tämä väite kuuluukin samaan roskapönttöön kysymyksen "miksei ole olemassa kriittistä naistutkimusta" kanssa.

"Sitten kun jonakin päivänä suomalainen aito miestutkimus aloittaa feministisestä hegemoniasta huolimatta toimintansa, niin nykyinen "kriittinen miestutkimus" toiminta tarjoaa erään mielenkiintoisen tutkimuskohteen jo sinänsä. On tutkimisen arvoinen ilmiö, minkä mekanismin tuloksena se profeministien volyymillisestä kuriositeettimaisuudesta huolimatta saavutti vuosituhannen vaihteessa nykyisen hegemonisen asemansa, jota se luonnollisesti puolustaa kaikin keinoin."

-Miestutkimusta on aina ollut, mutta sillä ei ole ollut minkäänlaista yleistä ohjelmaa tai linjanvetoja, jolloin miehistä on voitu kirjoitella ihan mitä huvittaa, ilman kritiikin mahdollistavia lähtökohtia. Naistutkimukselle ominaista on juuri valtasuhteiden analyysi ja tässä mielessä monet ovat pitäneet kriittisen miestutkimuksen lähtökohtia aivan ylivertaisina aiempiin yritelmiin nähden.

"Miehekkyydessä, maskuliinisuudessa ja jopa siinä paljon parjatussa patriarkaalisuudessa, olipa se sitten "heteronormatiivista" tai ei, on todella paljon myös positiivisia elementtejä, ja niitä pitäisi vaalia kuin katoavaa luonnonvaraa nykyisessä feminismin läpitunkemassa pohjoismaisessa omituisessa asenneilmastossa."

Toki, esimerkkinä suosittelen "kriittisen miestutkimuksen" piirissä tehtyä Soilevuo-Grönnerödin väitöskirjaa nuorten rokkarimiesten yhdessäolosta.

Se, että kriittinen miestutkimus on kriittistä, tarkoittaa lähinnä kriittisyyttä miestutkimuksen aiempaa metodologista hajanaisuutta kohtaan, ei miehiä sinällään.
H. Laasanen (04.04.08, kello 2:56)
Kiitoksia vain kommenteista.

Veikkaisin, että nykyiset kriittiset miestutkijat ovat kriittisiä naisia miehen ruumiissa. Miten heistä on tullut tällaisia? Mitä Markku Soikkelin nuoruudessa tapahtui? Veikkaan, että heillä oli Dominoiva äiti. Ja poissaoleva isä. Äitiensä kasvattamista pojista tulee helpommin äidin kautta ajattelevia poikia. Tässä heitä tukee koko matriarkaalinen koululaitos, jossa rehtorina on useammin nainen kuin mies. On tavallaan "helppoa" ajatella kuin nainen, jos seuraa uratietä poika-peruskoululainen-lukiolainen-yliopistolainen-maisteri-assistentti-tohtori-dosentti-apulaisprofessori. Tämä on naisen uratie, koska se on suojattu kilpailulta ja kapitalismilta joka käänteessä.

Uskon, että miehet eivät kaipaa miestutkimusta, ainakaan tosimiehet. Miestutkimusta kaipaavat naiset ja naismaiset miehet, koska he haluavat tutustua siihen, mikä on "outoa" ja "erilaista" ja mikä jää heille arvoitukseksi.

Ja homososiaalisuuden ruotiminen on oikeastaan peniskateuden yksi muoto, siirrettynä kulttuurin alueelle fyysisyyden sijasta. Vanha kunnon Elektra-kompleksi siinä nostaa päätään, ja siitä näyttää kärsivän Arto Jokinenkin. Mahtaa ottaa päähän.
Neonomide (30.04.08, kello 13:40)
"Uskon, että miehet eivät kaipaa miestutkimusta, ainakaan tosimiehet. Miestutkimusta kaipaavat naiset ja naismaiset miehet, koska he haluavat tutustua siihen, mikä on "outoa" ja "erilaista" ja mikä jää heille arvoitukseksi."

- Ahlbäck totesi viime vuonna osuvan kirpeästi, että kriittisessä miestutkimuksessa "tiedetään jo tulokset siitä mitä tutkitaan". Itse ymmärsin kommentin idean siten, että miesten (homo)sosiaalisuudelle annetaan akateeminen ääni feministisessä ja feminismille myönteisessä viitekehyksessä, mitä ei olla aiemmin ihan niin valtavasti tehty kuin tykätään olettaa.

"Ja homososiaalisuuden ruotiminen on oikeastaan peniskateuden yksi muoto, siirrettynä kulttuurin alueelle fyysisyyden sijasta. Vanha kunnon Elektra-kompleksi siinä nostaa päätään, ja siitä näyttää kärsivän Arto Jokinenkin. Mahtaa ottaa päähän."

- Jotenkin odotettavaa, että kun asia-argumentit loppuvat, akateemisten kriitikoiden kappaleiksi repimä mutta aina yhtä kätevästi 'paljastava' Freudilainen diskurssi valtaa keskustelun.

Androgyynimmät miehet (ja naiset) voivat kaiken kaikkiaan elämässään paremmin nykyaikana kuin äärimaskuliiniset (ja äärifeminiiniset) miehet (+ naiset). Jos tämä havainto 'todellisuudesta' otetaan ohjenuoraksi sukupuolipolitiikkaan, niin Butlerilainen sukupuoli-identiteetin 'nyrjäyttäminen' on hyödyllinen asia myös käytännössä eikä vain teoriassa?
sampsa (23.05.08, kello 17:07)
"miehet ovat toisiaan kohtaan solidaarisia porukassakin"
"näin ainakin me valkoiset heteromiehet asian näemme"
Inhottavaa yleistystä. Olen ehkä heiman erilainen muihin heteromiehiin verrattuna eikä minua kohtaan kauhean solidaarisia olla oltu. ala-asteella olin paljon yksin. yläasteella rupesin viettämään aikaani tyttöjen kanssa, kun tytöt eivät enää "kammoksuneet" poikia. viihdynkin paremmin naisten kanssa, mutta heidänkään seuraan aina pääse kun tytöt haluavat olla välillä vain keskenään. se vuodatuksesta tällä kertaa.

potaskaa koko juttu ¸∂ß∑∆∫˘∫∑g¸¸$£†§§§§
Bullman (23.05.08, kello 20:21)
Sanotaanko näin, että miehet kyllä varmaan käyttäytyvätkin kuin naiset mitä lähempänä he ovat urbaaneja keskustoja. Täytyy muistaa, että jokin metroseksuaalisuuden kaltainen ilmiökin on peräisin Lontoosta tai New Yorkista, missä pikku beauty-pussejaan sipsutellen kantaneet nancy boyt käytännöllisesti katsoen sulautuivat naisiin kulttuurisesti. Nyt he äksyilevät kuin naiset, he peilaavat kuin naiset, he epäröivät kuin naiset. Mutta mitä kauemmaksi mennään urbaanista keskustasta, sanotaan vaikka Reisjärvelle, sitä normatiivisemmin miehisiksi miehet muuttuvat ja heidän kanssaan voi TODELLAKIN kokea "reilua" ja "homososiaalista" kanssakäymistä. Toisin sanoen miehet tulevat yhä laumaisemmin miehiksi, siksi mikä heidän lähtökohtansa metsästäjäkulttuurissa oli, mitä kauempana he ovat sieltä, missä "kulttuuri" "kehittyy". Tämän kertomuksen opetus on se, että tarvitsemme lisää kaavoitettuja omakotitontteja Tampereen välittömään läheisyyteen. Myös Kauppi-Niihaman aluelle, jossa on tavattu liito-oravia. Ja liito-oravan guanoa.
BS-generaattori (29.05.08, kello 15:58)
'kun asia-argumentit loppuvat, akateemisten kriitikoiden kappaleiksi repimä mutta aina yhtä kätevästi 'paljastava' Freudilainen diskurssi valtaa keskustelun' (Neonomide)
Olen antanut kertoa itselleni että joidenkin alojen akateemiset lukisivat freudilaisia salaoppeja papan raskalaisten opetuslasten välittämässä muodossa. Kiva kuulla, että näitä ei edes akateemisissa piireissä kukaan ota enää vakavasti. Kai ne on poistettu turhina kaikista opetusohjelmista?