Kanadassa tulee ikävä Juvenesta

Yliopistolla yksi jos toinen käy päivittäin keskustelua ruokapaikan valinnasta kavereidensa kanssa. Olen syyllistynyt näissä keskusteluissa kyseiseen syytökseen, mutta en enää vaihtoni jälkeen.

Tamperelaiset yliopistoruokalat tarjoavat terveellistä ja hyvänmakuista kotiruokaa jauhelihapihvistä kanaviillokkiin. Uskokaa tai älkää, nämä ruoat ovat puhdasta gurmeeta verrattuna kanadalaisiin pöperöihin. Carletonin yliopistossa Ottawassa kotiruokia on tasan kaksi: riisi ja lihakastike sekä kasvisvaihtoehtona tofuratatouille.

Ei ihme, että kampuksen buffet-ravintolan lihasoosit ja kasvishöystöt kierretään kaukaa. Opiskelijat ahmivat mahaansa mieluummin hampurilaisia, pitsoja, sandwicheja, tacoja, tortilloja, munakkaita, pekonia ja ranskalaisia. Niitä tarjoillaan buffetissa joka ikinen päivä. Jälkiruokia on tyrkyllä päivittäin vähintään kahta erilaista. Parhaimmillaan pöytä on notkunut seitsemän sortin makeasta. Samalla tiskillä köllöttelevät hedelmät vaikuttavat lähinnä irvokkaalta tekopyhyydeltä sokeripommien rinnalla. Opiskelijakollegamme huuhtovat roskaruoan alas inkiväärilimulla, kokiksella tai kylmällä kaakaojuomalla.

Kuulostaako tarjonta mahtavalta? Ei neljän kuukauden jälkeen. Buffetista on nimittäin mahdotonta löytää ruokaa, joka ei kellisi piilorasvassa ja -suolassa tai jonka hiilihydraateista suurin osa ei olisi pelkkää sokeria. Voisitko kuvitella juovasi täysmaitoa Juveneksessa päivittäin? En minäkään, mutta Carletonissa se ei ole tavatonta.

Muutamat paikalliset opiskelijat ovat kertoneet minulle, että hekin ovat kyllästyneet sapuskoihin. Yliopiston ruokatarjontaa perustellaan valinnanvaralla. Opiskelijoille halutaan tarjota terveellisiä vaihtoehtoja, mutta he voivat aina palata vanhoihin suosikkeihin, kuten pitsaan ja purilaisiin.

Aterian hinnaksi tulee kampuksen ulkopuolella asuvalle lounaspaketin ostajalle noin 4,40 euroa. Tällä rahalla saa ahtaa niin paljon kuin jaksaa. Ei olekaan harvinaista, että ensimmäisenä vuonna opiskelijat lihovat "freshman fifteen" eli seitsemän kiloa. Jos tarjolla on "vanhoja suosikkeja" ja iänikuisia tofu- ja lihasörsseleitä, mitäköhän opiskelijat mieluummin lastaavat lautaselleen - niin paljon kuin sille mahtuu?

Kiitos tamperelaisille yliopistoravintoloille. Palaan pitopöytienne ääreen mielelläni.

Satu Meriluoto
Kirjoittaja ikävöi suomalaista ruokaa Ottawassa