03.09.2010, nimipäivää viettävät
Soili, Soile, Soila ja Solveig
|
![]() |
|
|
Tämän lehden pääjutun aiheena on nuori tamperelainen monitoimimies Joonas Lepistö.
"Miksi taas", voisi kysyä joku, joka on jo kyllästynyt Lepistön paikallislehdissä marinoituneeseen egoon.
Oikea kysymys kuitenkin kuuluu: miksi vasta nyt?
Lepistö on tuttu kasvo lehtien sivuilta sekä kirjoittajana että kirjoitusten aiheena. Onhan hän muun muassa toimittaja, muusikko ja demaripoliitikko.
Lepistö on paitsi yleisönosastoaktiivi myös kova tarjoamaan itseään, järjestämiään keikkoja tai tekemiään aloitteita jutun aiheeksi. Aika usein hän onnistuukin.
Viime eduskuntavaalien alla Metropoli-lehden katugallupissa oli haastateltu erästä "Joonasta", joka nyt vain sattui seisomaan oman vaalimainoksensa edessä.
Ja tämähän ei suinkaan ole väärin. Julkisuus on välttämätöntä sekä muusikolle että poliitikolle.
Lepistön saama julkisuus on kuitenkin jäänyt hämmästyttävän pintapuoliseksi. Aiheena ovat olleet hänen politiikkansa tai bändiprojektinsa, mutta ei kaikkein kiinnostavin - Lepistö itse. Kauniisti sanottuna Joonas on melkoinen touhottaja, mutta hän touhottaa etenkin politiikassa hyvin tuloksin.
Mikäli Lepistö jaksaa pitää vimmaista vauhtiaan yllä, hänet hyvin todennäköisesti nähdään vielä eduskunnassa.
Silti esimerkiksi maakunnan ykkösmedia Aamulehti ei ole kokenut Lepistöä itseään jutun väärtiksi.
Lepistö on kaikkea sitä, mitä nuorilta usein väitetään puuttuvan. Hän on niin aktiivinen niin monella saralla, että itse ihmisestä on vaikea saada kiinni. Touhottamisesta seuraa myös se, että Lepistöä on välillä vaikea ottaa vakavissaan.
Tästä vallitsee melkoinen konsensus, mutta silti asiasta ollaan julkisuudessa hiiren hiljaa.
Lepistö ja 3800 häntä äänestänyttä pirkanmaalaista ansaitsevat kuitenkin tulla otetuiksi tosissaan. Lepistö saattaa olla demarien tulevaisuus, ja se on lupa sanoa. Mutta yhtä lailla häntä saa kritisoida.
Tiivistän: kokenutta 25-vuotiasta poliitikkoa pitää kohdella kuin aikuista. Muuten väheksytään kaikkia nuoria.
Tuomo Tamminen
päätoimittaja