Mitä jos yliopistoa ei olisi?

Missä kaikki oikein ovat?

Olemme juuri saapuneet junalla Tampereen rautatieasemalle. Vaikka on perjantai-iltapäivä, funk-
kisasemalla ei kaiu puheensorina ja kiireiset askeleet. Ei näy kotiseudulle matkaavia opiskelijoita, ei ulkomaalaisia reppureissaajia eikä pukumiehiä tai -naisia.

Olen tullut katsomaan, millainen paikka yliopistoton Tampere oikein on. Mukaan kuvitteelliselle kävelykierrokselle ovat lupautuneet Suomen historian professori Pertti Haapala ja aluetieteen professori Markku Sotarauta.

Vaihtoehtoinen Tampere on kaupunki, jolla oli edessään loistava tulevaisuus. Se havitteli itselleen Yhteiskunnallista Korkeakoulua 1950-luvun lopulla. Muutama päättäjä - lähinnä kaupunginjohtaja Erkki Lindfors ja talousjohtaja Yrjö Silo - yritti kammeta korkeakoulua Helsingistä Tampereelle.

Mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Vuonna 1960 kaupungissa oli asukkaita 125 495. Vuonna 2010 niitä ei ole juurikaan enempää. Väestönkasvu hidastui 1970- ja 80-luvuilla, ja 90-luvulla pysähtyi kokonaan. Tampere on nyt kahdeksanneksi suurin kunta - heti Jyväskylän ja Oulun perässä.

Toisin kävi Porille, joka yllättäen nappasi korkeakoulun itselleen Tampereen nenän edestä. Muutaman vuoden kuluttua opinahjon nimi muutettiin Porin yliopistoksi. Nyt siellä opiskelee noin 15 000 ihmistä.

Kaupunki on tuplannut väkilukunsa 50 vuodessa ja on muutenkin vireä kulttuurikaupunki. Pori-Helsinki-junarata rakennettiin jo 1970-luvulla, mutta Tampereen rautatieasema on saanut rauhassa ränsistyä.

Nyt matkaan. Tampere odottaa.

Yliopisto oli tarkoitus rakentaa Kalevaan, Sorsapuiston ja eläintarhan viereen. Nyt paikka on joutomaata - muutamaa epämääräistä konttia lukuun ottamatta. Eläintarhastakin on jäljellä enää teurastamorakennus. Sen tilalle suunniteltiin 1980-luvun lopulla isoa konsertti- ja kongressitaloa. Talolle oli jo keksitty mahtipontinen nimi: Tampere-talo.

Sekin jäi paperille. Miksi?

"Tampere-talon kaltainen kongressikeskus rakentuu vahvasti yliopistojen ja teollisuuden varaan. Tampere-taloa ei voinut olla ilman yliopistoja, ja konserttikäytölle se olisi ollut liian mahtipontinen", Markku Sotarauta sanoo.

Siis: ei yliopistoa, ei kongresseja. Tässäkin asiassa ratkaisee kysynnän ja tarjonnan laki.

“Ei tullut sinfoniaorkesteriakaan. Kulttuuritoiminta vaatii tietyn yleisön", Pertti Haapala jatkaa.
Akateeminen eliitti ja keskiluokka käyttävät paljon kulttuuripalveluita. Myös eliittikaupat uupuvat kaupungista ostovoiman puuttuessa. Ei Lasi-Koisoa eikä Marimekkoa. Stockmann sentään on, sillä se avattiin jo 1957.

Yleisön puutteesta toinen Tampereen suurista teattereista joutui laittamaan lapun luukulleen 1980-luvun puolivälissä. Jäljelle jääneessä teatterissa onkin viime vuodet pyörinyt ironinen Vuonna 85 -ivanäytelmä.

Nuorisokulttuurikin näivettyi. Lupaavan oloinen manserock kuoli ennen kuin pääsi vauhtiin. Ylöjärveläisten poikien Eppu Normaali -nimisestä punk-yhtyeestä kohistiin 1970-luvun lopulla, mutta menestys ei kantanut Rockin SM-kisojen Tampereen-karsintaa pidemmälle. Kukaan ei halunnut julkaista yhtyeen omalaatuista musiikkia eikä keikoille riittänyt väkeä.

27-vuotias Kari "Epe" Helenius kiinnostui bändistä, ja hänen olikin tarkoitus perustaa Tampereelle oma levy-yhtiö. Poko Records ei kuitenkaan saanut toimintaansa koskaan kunnolla käyntiin.

Tullikamarin pakkahuoneesta olisi ehkä saneerattu esittävän taiteen tila niin kuin Joensuussa, jos vain sellaiselle olisi ollut kysyntää.

“Yliopisto säteilee moneen asiaan - se vaikuttaa siihen, mitä mukulat harrastavat, koulujen luonteeseen, nuorisokulttuuriin ja niin edelleen. Opiskelijakaupungeissa on paljon vaihtoehtoista toimintaa", Haapala toteaa.

Kaupungista puuttuvat opiskelijat. Okei. Mitä porukkaa Tampereella sitten liikkuu?

Nyt ikääntyneet entiset tehdastyöläiset hallitsevat kaupunkia; kaduilla kuljetaan lähinnä kävelykeppien varassa. Melkein jokaisen kulman takana on Mummon kammari -ketjun toimipiste. Palvelubussit kolistelevat Hämeenkadulla omaa kaistaa.

Ohitimme juuri Kyttälän pyörä- ja rollaattorihuolto -liikkeen.

Tampereelle on käynyt niin kuin monelle muulle keskikokoiselle maakuntakaupungille: nuori polvi pakenee kaupunkeihin, joissa on korkeakouluja ja elämää - paikkoihin, joilla on tulevaisuutta.

"Tampere oli 50 vuotta sitten nuorten ihmisten kaupunki. Täällä oli noin 35 000 tehdastyöläistä", Haapala toteaa.

Saman verran täällä olisi nyt opiskelijoita, jos meillä olisi korkeakouluja. Nykyään Tampere on vanhusten ja työttömien kaupunki. Vielä 1960-luvulla Tampere oli tyypillinen - ehkä jopa kaikkein tyypillisin - suomalainen tehdaskaupunki.

“Asuin täällä jo pikkulapsena ja silloin oli vielä kymmeniä tehtaanpiippuja pystyssä", Haapala muistelee.

Tampereelta on kadonnut vuoden 1974 öljykriisin jälkeen 20 000 työpaikkaa yhteiskunnan rakennemuutosten kautta. Ensin hävisi tekstiiliteollisuus. Konerakennukselle ei käynyt ihan yhtä pahasti, mutta sekään ei onnistunut uudistumaan, vaan surkastui.

Tampere taantui, koska se jäi yksin vanhan teollisuuden varaan. Kun se romahti lopullisesti 1990-luvun lamassa, Tampereesta tuli pelkkä ohikulkupaikka. Kaikki jatkoivat matkaa - pääasiassa pääkaupunkiseudulle.

Se näkyy Tampereen katukuvassa karusti: lähes joka toinen Hämeenkadun paraatipaikan näyteikkunoista on tyhjillään - on ollut jo jonkin aikaa.

Ilman Euroopan unionia Tampereelle olisi voinut käydä vieläkin huonommin. EU:n aluetuki on antanut seudulle tekohengitystä viimeiset 15 vuotta.

Laman jälkeen Suomessa alkoi it-buumi, mutta Tampere jäi siitäkin junasta.

Teknillisen korkeakoulun puute vaikutti siihen, ettei Nokia panostanut Tampereelle.

"Voin kohtuullisen kirkkain silmin sanoa, että Pirkanmaan talouselämä on kehittynyt huomattavasti heikommin ilman yliopistoja", Sotarauta toteaa.
Rahan lisäksi Tampereelta uupuu muutakin: hyviä ideoita.

"Täältä puuttuu ajattelun avaruus, moniäänisyys. Ilmapiiri on totinen ja yksiulotteinen. Se näkyy esimerkiksi kunnallishallinnon valmisteluprosesseissa", Sotarauta jatkaa.

Tamperelaisesta päätöksenteon arkuudesta on olemassa oiva esimerkki. Kun Näsijärven rantaan alettiin vuonna 1970 suunnitella suurella tohinalla näköalatornia, maamerkkiä, joka näkyisi naapurikuntiin saakka, viimetipassa lyötiin jarrut päälle. Alun perin lähes 170 metrinen torni kutistui 80-metriseksi tolpaksi. Se ei näy kunnolla edes Lielahteen asti.

Päätöksentekijöistä puuttuvat akateemiset kommentaattorit, jotka vaativat perusteluja ja jotka kykenevät näkemään omaa napaansa pidemmälle.

Tampere on joutunut ottamaan mallia Lahden kaupungin latteista sloganeista. Tampere the Business City -kyltit Hatanpään valtatien varressa ovat noloja, mutta ei meillä ole parempiakaan ideoita tarjota.
Harmi, sillä Tampere olisi ollut hyvä paikka yliopistoille.

"Tampere voisi olla vaihtoehto Helsingille. Kaupunki, jolla on isomman kaupungin tarjonta, mutta joka on kuitenkin vähän lähempänä Pohjanmaata ja Kainuuta - ei niin pelottava kuin iso Helsinki", Sotarauta sanoo.

Mutta onhan täällä vielä se vanhan ja arvokkaan tehdaskaupungin maine ja imago. Haapala ja Sotarauta pudistelevat päätään.
Ymmärrän asian, kun astelemme Hämeensillalle.

Tammerkosken varrella olevat rakennukset purettiin jo 1980-luvulla. Finlaysonin punatiilisen puuvillatehtaan tilalla kohoaa nyt puolityhjä betonimöhkäle. 1990-luvulla sinne haviteltiin informaatioteknologian yrityksiä. Hetken aikaa se oli virkeää aluetta, mutta it-kuplan puhjettua on ollut hiljaista.

Kyse ei ole ollut siitä, etteikö vanhaa Tamperetta olisi haluttu säilyttää vaan ongelma on ollut puhtaasti rahan puute. Vanhan ylläpitäminen on aina kalliimpaa kuin uuden ja tehokkaamman rakentaminen.

Vanhan rakennuskannan raivaamisinto ei olisi ollut yhtä päätöntä, jos Tampereella olisi ollut tahoja, jotka olisivat osanneet arvostaa vanhan tehdasmiljöön kulttuuriarvoa.

"Vanhan keskustan suojeluksessa olisi yhdistynyt akateemisen ja kulttuuriväen sekä vanhan väestön intressit", Sotarauta sanoo.

Toisin sanoen poliittinen tahto puuttui. Valtuustossa istuu lähinnä sosiaalidemokraatteja ja kokoomuslaisia. Vanhan aseveliakselin tärkein tehtävä näyttäisi yhä 2010-luvulla olevan kommunistien vallannousun estäminen. Vihreät loistavat poissaolollaan toisin kuin yliopistokaupungeissa.

Nyt kun seisoo Hämeensillalla ja tuijottaa tasamittaisia siporex-kerrostaloja, voi vain kuvitella, miltä maisema näyttäisi, kun aurinko pääsisi laskemaan Finlaysonin puuvillatehtaiden taakse. Eteen avautuisi sekä Tampereen historia että tulevaisuus.

On aika palata takaisin rautatieasemalle.

"Pikajuna Helsingistä Tampereelle saapuu raiteelle yksi", kuulutus kajahtaa.

Väkimassoja ei kuitenkaan vyöry sisään asemahalliin. Pysähtyneisyys symboloi koko kaupunkia. Kenelläkään ei ole tänne mitään asiaa, eikä täältä lähde kukaan. Mikään ei virtaa paitsi vesi Näsijärvestä Pyhäjärveen.

"Aika väsähtänyt kaupunki", Sotarauta huokaa.

Moni asia olisi toisin, jos Tampereella olisi yliopistoja. Silti yksi asia olisi varmaa. Aivan varmasti Tampereella pelattaisiin jääkiekkoa - mutta taatusti vain yhdessä joukkueessa.

Mitä jos asiat olisivat menneet toisin?

Jos James Finlayson ei olisi perustanut tehdasta Tampereelle

Skotlantilainen tehtailija James Finlayson (1771-1852) perusti Finlaysonin puuvillatehtaan Tammerkosken varteen vuonna 1820.

Mutta mitä jos Finlayson ei olisi edellisenä vuonna vieraillut alueella ja kokenut paikkaa otolliseksi voimanlähteeksi teollisuudelle, olisiko Tampere jäänyt kokonaan syntymättä?

Tuskin, sillä voimakkaan kosken energia veti puoleensa muitakin yrittäjiä.

"Finlayson on Tampereen teollistuneen alun symboli, mutta ei pidä unohtaa, että tänne tuli muutakin toimintaa muun muassa Pohjanmaalta ja Ruotsista", Markku Sotarauta sanoo.

"Paikka oli niin houkutteleva, että jos ei Finlaysonista ei olisi tullut lippulaiva, niin jostain muusta kyllä olisi."

Pertti Haapalan mukaan James Finlaysonin roolia on jopa liioiteltu.

“Jamesilla ei ollut yhtään rahaa - vain velkaa. Hänen nimensä jäi historiaan tehtaan nimessä. Tehtaan todelliset perustajat olivat saksalaiset Nottbeck ja Rauch, Venäjän valtio ja kansainvälinen pääoma", Pertti Haapala sanoo.

Jos punakaarti olisi voittanut Tampereen taistelun

Tampereen taistelu käytiin maalis-huhtikuussa 1918, kun valkoiset valloittivat Tampereen keskustan kansalaissodassa. Väitetään, että valkoisten voittamasta Tampereella käydystä verisestä taistelusta tuli sisällissodan käännekohta.

Ratkaisiko se koko sodan? Olisiko Tampere ja Suomi erilainen paikka, jos punakaartin valtaaman kaupungin puolustus olisi kestänyt ja Mannerheimin johtamien valkoisten joukkojen olisi pitänyt perääntyä.

"Tuo on poliittisesti latautunut kysymys. Jos olisin vielä Turussa, vastaisin, että me olisimme kuin Puola, mutta vastaan nyt vain, että mielenkiintoinen kysymys", Sotarauta naurahtaa.
Pertti Haapala uskoo, että eläisimme aivan nykyisennäköisessä maassa.

“Sodan lopputulosta ei ratkaistu Tampereella."

Jos puu-Amuria ei olisi jyrätty maan tasalle

Nykyisen Amuri-kaupunginosan tilalla oli puutalokortteleita vielä 50 vuotta sitten. 1800-luvulla rakennettu puu-kaupunginosa purettiin 1960- ja 70-luvuilla ja tilalle kohosi tamperelaisen tylsiä matalia kerrostaloja.

Jäljellä vanhasta rakennuskannasta on yksi kortteli, joka toimii kesäaikaan työläismuseona, mutta voisiko puu-Amuri toimia merkittävänä matkailuvalttina, jos se olisi säästetty?

"Olisi se - ja herrojen asuma-alue", Haapala uskoo.

Esimerkiksi Vanha Rauma ja Vanha Porvoo ovat tärkeitä kaupungin matkailulle. Tampereella ei ole omaa "Vanhaansa". Vetäisikö alkuperäiseksi saneerattu puu-Amuri turisteja kaupunkiin? Tuskin, Markku Sotarauta sanoo.

"En usko, että portsa (Port Arthur) on Turulle suuri vetovoimatekijä, vaikka onhan se viehättävä."

Jos Näsinneulaa ei olisi koskaan rakennettu

Särkänniemen kupeessa oleva Näsinneula on yksi Tampereen symboleista, joka pitää lätkäistä minkä tahansa kaupungin esitteen kanteen.

Vuosina 1970-71 rakennettu torni lähti silloisen kaupunginjohtajan Erkki Lindforsin ajatuksesta. Hänen mielestään Tampereelle pitäisi saada oma "Puijon torni".

Olisiko Tampereen imago erilainen - tylsempi - ilman taivaalle kohoavaa tornia? Markku Sotarauta ajattelee Näsinneulaa ja Särkänniemeä yhdessä.

"Monen suomalaisen ensimmäinen kosketus Tampereeseen on Särkänniemi. Siellä on aina hauskaa! Siksi mielikuva on, että Tampereella on aina hauskaa."

Hänen mukaansa ihmisillä on yleispositiivinen kuva Tampereesta nimenomaan Särkänniemen takia.

"Sillä voi olla isompi merkitys kuin uskotaan."

Ilkka Pernu, teksti & Hanna Nauha, kuvitus

Pertti Haapala on Suomen historian professori Tampereen yliopistossa ja Markku Sotarauta on aluetieteen professori Tampereen yliopistossa.