Riku Korhosen Lääkäriromaanin keskustajunta Niklas on elämän mielekkyyden kadottanut kolmikymppinen turkulainen, jonka avovaimo Inna suree kuollutta isäänsä. Niklas lähtee aamuisin yliopistolle tekemään väitöskirjaa, mutta työ tuntuu tyhjältä ja niinpä hän kuluttaa aikansa katselemalla aurinkoa ottavia tyttöjä "vuosimallia 82-87, ihania tiukkaperseisiä kulutusrobotteja" ja kirjoittamalla puusilmäisiä herjasähköposteja kansallismieliselle liikkeelle ystävänsä nimellä.
Tyhjään oloonsa Niklas keksii vanhat tutut lääkkeet: välinpitämätön seksi, viina ja ylimielinen ironia.
Niklas löytää hetken auvon ketamiinista, jonka vaikutuksen alaisena hän ymmärtää, mistä kaikessa on kyse. Hän tarjoaa ketamiinia Innallekin, koska on vakuuttunut, että sen avulla Inna pääsisi surullisuudestaan. Innassa on ihmistä sen verran jäljellä, että tämä tajuaa huumeen olevan suruun väärä lääke. Ruumista voi hoitaa lääkkeillä, mutta ihmistä niillä ei korjata.
Samaan aikaan Yhdysvallat toimii maailmanlääkärinä yrittäessään tunkea arvonsa vieraaseen maaperään kuin ruiskeen. Lääkäriteema monistuu vielä romaanin viihteellisessä kehystarinassa, missä juhlitaan käsiproteesit saanutta sodan uhria.
Lääkäriromaani on taiten rakennettu ja tyylillä kerrottu tarina rakkauden päättymisestä ja maailman tilasta. Niklaksen ylimielinen ja irvokkaita vertauksia pursuava tylytys on herkullista luettavaa. Paikoin kerronta jumittuu, ja lukija voi huoletta hyppiä sivun tai pari. Lääkäriromaanin ansio on näyttää, että ihminen ei ole pelkkä taudinkuva. Tai jos on, niin ainakaan tähän tautiin ei ole lääkettä - ainakaan vielä.
Matti Kangaskoski
Riku Korhonen: Lääkäriromaani, 445 s., Sammakko 2008.
