Tämä on arkistosivu.
Voit siirtyä Aviisin uudelle sivustolle tästä.
Hae Aviisin arkistosta.
 
Aviisi 17/2010
kansi

Nämä asiat valmistuvan kannattaa ottaa huomioon

Häämöttääkö valmistuminen, eikä työpaikkaa ole tiedossa? Työttömyysturvan byrokratiaviidakkoon kannattaa tutustua jo ennen valmistumista, jotta ikäviltä yllätyksiltä välttyisi.

Viime aikoina, kun vastavalmistuneiden akateemisten työllisyystilanne on niin kovin ahkerasti ollut julkisuudessa, ovat opiskelijatkin olleet kiinnostuneita työttömyysturvastaan", toteaa uraohjaaja Eira Helminen Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalveluista.
"Mutta me voimme vain neuvoa työnhakijoita eteenpäin."
Mistä tietoa sitten saa? Työttömyysturva-asioista vastaavat työ- ja elinkeinotoimisto eli työkkäri sekä Kela. Yliopiston Kela eli opintotukitoimisto ei kuitenkaan työttömyyskysymyksiä hoida, vaan vastavalmistuneen on haettava tietoa Kelan muista toimipisteistä.
"Kelalla on hyvät verkkosivut työttömyysturvan hakemisesta, joten uskoisin valmistuvan opiskelijan saavan sitä kautta informaatiota", kertoo opintotukitoimiston opintotukipäällikkö Eini Mäkelä.
Työttömyysturvasta löytyykin tietoa, kun itse aktiivisesti etsii. Opiskeluaikana tietoa ei kuitenkaan opiskelijoille tyrkytetä, ja harva miettii asiaa ennen kuin se on itselle ajankohtaista. Mutta esimerkiksi työttömyyskassan jäseneksi tulisi liittyä jo hyvissä ajoin ennen työttömäksi jäämistä, mikäli haluaa varmistaa itselleen paremman työttömyyskorvauksen.


Työnhakija ilmoittautuu palvelukseen!

Kun maisterintodistus kolahtaa postilaatikkoosi, on aika ilmoittautua työnhakijaksi työkkäriin. Työttömyysturvaa voidaan maksaa aikaisintaan siitä päivästä, kun olet ilmoittautunut työnhakijaksi. Kannattaa siis hoitaa asia ripeästi.
Helpointa on tehdä ilmoitus verkossa mol.fi -sivustolla. Sen lisäksi vaaditaan henkilökohtainen käynti työkkärissä seitsemän vuorokauden sisällä verkkoilmoituksestasi. Ota toimistoon mukaasi kaikki työ- ja tutkintotodistuksesi. Lisäksi tarvitset todisteen armeijan tai siviilipalveluksen suorittamisesta. Ja eikun jonottamaan!


Työnteko palkitaan: ansiosidonnainen ja peruspäiväraha

Työkkäri antaa käyntisi perusteella lausunnon, joka oikeuttaa sinut hakemaan rahallista tukea työttömyysajallesi. Työttömyysturvassa on olemassa kolme eri tukimuotoa: ansiosidonnainen päiväraha, peruspäiväraha ja työmarkkinatuki.
Jotta voit saada peruspäivärahaa tai ansiosidonnaista päivärahaa, sinun on täytettävä työssäoloehto. Se täyttyy, kun olet ollut työssä vähintään 34 viikkoa työttömyyttä edeltäneiden 28 kuukauden aikana. Edellytyksenä on lisäksi, että vähintään yksi työviikko ajoittuu 1.1.2010 jälkeen. Muussa tapauksessa työssäoloehdon täyttymiseen vaaditaan 43 viikon työssäoloa. Iloinen uutinen opiskelijalle on, että päätoiminen opiskelu pidentää työssäoloehdon tarkasteluajaksoa. Jaksoa voidaan pidentää enintään seitsemän vuotta.


Mikä tahansa työ ei kuitenkaan työssäoloehtoa kartuta, vaan työn on täytynyt olla vähintään 18 tuntia viikossa ja palkan työehtosopimuksen mukainen tai vähintään 1 052 euroa kuukaudessa. Työssäoloehdon selvittämistä varten työttömyysturvahakemukseen pitää liittää kopiot työ- ja palkkatodistuksista, joissa on näyttävä viikottainen työaika ja palkka.
Jos olet jonkun työttömyyskassan jäsen ja täyttänyt jäsenenä ollessasi työssäoloehdon, saat ansiosidonnaista päivärahaa. Sitä voit hakea omasta työttömyyskassastasi. Ansiopäivärahan suuruus määräytyy työttömyyttä edeltäneen palkan perusteella, joten se on yleensä rahallisesti suurin etuus. Mikäli siis työskentelet opiskeluaikanasi paljon, kannattaa liittyä työttömyyskassaan jo hyvissä ajoin ennen valmistumista.


Minna Havunen


Työttömyysaste lokakuussa 7,4 %
- Tilastokeskus

Työttömiä lokakuussa 195 000
- Tilastokeskus

17 000 ylemmän korkeakoulun suorittanutta työtöntä - kymmenen prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
- Akava

18 000 alemman korkeakoulututkinnon suorittanutta - kahdeksan prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.
- Akava

Miten avopuolison tulot vaikuttavat?

Jos asuinkumppani tienaa yli 2781 euroa, työmarkkinatukea ei saa!


Saat Kelalta työmarkkinatukea, jos työssäoloehtosi ei täyty. Työmarkkinatuki on samansuuruinen kuin peruspäiväraha, mutta tarveharkintainen. Tarveharkintaisuus on monelle vastavalmistuneelle ikävä yllätys, sillä se tarkoittaa, että tuen määrään vaikuttavat sekä omat että asuinkumppanin tulot. Jos siis asut tyttö- tai poikaystäväsi kanssa ja hänellä on hyvät tulot, et välttämättä saa mitään tukea tai tuen määrä on vähäinen.


Työmarkkinatukea ei ole myönnetty lainkaan, jos asuinpuolison tulot ovat yli 2 460 euroa kuukaudessa. Tämä tuloraja kuitenkin nousee 15. joulukuuta alkaen, ja jatkossa raja on 2 781 euroa kuukaudessa. Tällä hetkellä puolison tulot vähentävät työmarkkinatukea, mikäli ne ylittävät 1384 euroa kuukaudessa. 15. joulukuuta alkaen raja on 1704 euroa kuukaudessa.
Työmarkkinatuen tarveharkintaisuus asettaa opiskelijan ristiriitaiseen asemaan. Valtio kehottaa nopeaan valmistumiseen ja opiskeluun työnteon sijaan. Mikäli et kuitenkaan ole tehnyt tarpeeksi töitä opiskeluaikanasi, et pahimmassa tapauksessa saa minkäänlaista tukea valmistumisen jälkeen, jos asuinkumppanisi saa palkkaa.
Hyvä uutinen on, että tarveharkintaa puolison tulojen perusteella ei sovelleta silloin, kun työmarkkinatukea maksetaan työllistymistä edistävän palvelun ajalta. Näitä palveluita ovat muun muassa omaehtoinen opiskelu, työelämävalmennus, työharjoittelu tai työvoimapoliittinen aikuiskoulutus.


Minna Havunen

| More

LUKIJOIDEN KOMMENTIT (0)

Kommentointi on suljettu arkistosivulla.

Täytä kaikki lomakkeen kohdat.



Tampereen ylioppilaslehti Aviisi | Yliopistonkatu 60 A, 33100 Tampere | puh. 050-36 12 853
Sivujen ulkoasu: Seppo Honkanen


Aviisi Facebookissa
Aviisi Twitterissä
Tampereen yliopisto