Mediatiedot

Aviisi, Tampereen ylioppilaslehti

Julkaisija: Tampereen yliopiston ylioppilaskunta

58. vuosikerta

 

14 500 opiskelijaa
printissä ja verkossa!

 

Aviisi on tamperelainen ylioppilaslehti, jonka ääni on nuori ja paikallinen. Lehti ilmestyy sekä vireänä verkkoversiona että laadukkaana printtilehtenä. Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan Tamyn kustantama lehti tavoittaa tamperelaisten korkeakouluopiskelijoiden lisäksi muitakin kaupunkilaisia, sillä lehteä jaetaan kampusten lisäksi vilkkailla jakopisteillä Tampereen keskustassa. Pelkästään Tampereen yli­opistossa on 14 500 opiskelijaa!

Normaalissa jakelussa Aviisia jaetaan noin 25 pisteellä Tampereen yliopistolla, teknillisellä yliopistolla ja ammattikorkeakoulussa sekä Tampereen keskustan jakelupaikoilla, kuten rautatieasemalla. Lisäksi Abijakelu jaetaan Tampereen talousalueen lukioihin.
Kaupunkijakelussa Aviisin jakajat jalkautuvat Tampereen keskustan vilkkaille paikoille jakamaan lehteä ohikulkijoille. Fuksijakajat liikkuvat uusille opiskelijoille suunnatuissa tapahtumissa.

Aviisin verkkosivuilla vierailee kuukausittain tuhansia kävijöitä, ja kävijämäärät ovat jatkuvassa nousussa. Hakukoneoptimointien ansiosta sivuston jutut näkyvät hyvin esimerkiksi Google-hauissa.

 

Ilmoitusmyynti

Jos haluat ilmoituksen Aviisin tuotteisiin (verkko & painettu lehti), ota yhteys ilmoitusmyyjäämme, joka on Pirunnyrkki Oy. Pirunnyrkiltä saat lisätietoja myös opiskelijakohderyhmän tavoittamisesta valtakunnallisesti.

 

KARI KETTUNEN
Ilmoitusmyyjä
0400 185 853
kari.kettunen(at)pirunnyrkki.fi

ERJA LEHTONEN
Ilmoitusmyyjä
0400 185 852
erja.lehtonen(at)pirunnyrkki.fi

 

Haluatko ilmoituksesi painettuun Aviisiin?

Tutustu Aviisin mediakorttiin tästä! (Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana.)

 

Aviisi_mediakortti_2017

 

 

PAINETUN LEHDEN ILMESTYMISPÄIVÄT 2017

 

Numero Aineisto Ilmestyy
Kevät 2017
01 Normaali jakelu
02 Abijakelu
03 Vaalijakelu
04 Normaali jakelu
27.01.
24.02.
24.03.
27.04.
02.02.
02.03.
30.03.
04.05.
Syksy 2017
05 Fuksijakelu  11.08. 17.08.
06 Normaali jakelu
07 Kaupunkijakelu
08 Normaali jakelu
08.09.
06.10.
03.11.
14.09.
12.10.
09.11.
09 Abijakelu 01.12. 07.12.

 

 

Haluatko ilmoituksesi Aviisin verkkoon?

Ilmoituksia voi jättää sekä koko sivustolle että räätälöidä yksittäisille osastoille. (Klikkaa kuvaa, niin näet sen suurempana.)

Mediakortti_verkko_2017