Ylioppilastalo siirtyy takaisin kaupungille
Henkisesti päätös talosta luopumisesta tehtiin jo keväällä 2012.
Kauppakatu 10:ssä sijaitseva Ylioppilastalo on palaamassa Tampereen kaupungille. Talo on ollut vuodesta 1966 saakka vuokrattuna Tampereen ylioppilastalosäätiölle ja sitä kautta Tampereen yliopiston ylioppilaskunnalle Tamylle vuodesta 1967.
Tamyn toimisto muutti pois Kauppakatu 10:stä viime kesänä. Tiloille on mietitty muuta käyttöä, mutta Ylioppilastaloa ei olisi voinut hyödyntää esimerkiksi ylioppilaskunnan ulkopuoliseen liiketoimintaan Ylioppilastalosäätiön sääntöjen vuoksi. Myöskään kaupungin ja säätiön välinen vuokrasopimus ei olisi sitä sallinut, sillä sopimuksen mukaan tilat on tarkoitettu ylioppilaskuntatoimintaan.
Tampereen kaupunginhallitus päätti hyväksyä vuokrasopimuksen purkamisen kokouksessaan 20. tammikuuta. Tamyn pääsihteeri Kati Rajala kertoo, että ylioppilastalosäätiön valtuuskunta käsittelee vuokrasopimuksesta luopumista helmikuussa.
”Henkisesti isoin päätös talosta luopumisesta tehtiin keväällä 2012, jolloin edustajistossa tehtiin periaatepäätös nykyisten toimitilojen ostamisesta.”
Rajala toivoo, että päätös edistää vuonna 1901 rakennetun talon kunnostamista.
Ylioppilastalosäätiön toiminta on käytännössä keskittynyt Kauppakatu 10:n toiminnan ympärille. Rajalan mukaan säätiön tehtävät ja tarkoitus eivät kuitenkaan ole sidottuja ylioppilastaloon.
Sääntöjen mukaan sen tarkoituksena on tukea Tampereella toimivien yliopilaskuntien jäsenten sosiaalisia ja sivistyksellisiä pyrkimyksiä. Tamyn lisäksi säätiössä on mukana Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunta.
”Suunnittelemme tänä vuonna säätiön tulevaisuutta ja sen toimintaa jatkossa yhdessä teekkareiden kanssa”, Rajala toteaa.