Reportaasit
16.3.2015

Omavarainen haastaa itsensä tullakseen itsenäiseksi

Valtimolainen Lasse Nordlund elää lähes kokonaan rahatalouden ulkopuolella. Vähimmillään hän on elänyt jopa 50 eurolla vuodessa. Nordlund vieraili Tampereen yliopistolla helmikuun lopussa. Lasse Nordlundin ja Maria Dorffin kirja Elämämme perusteista löytyy rihmasto.fi-sivustolta.

Nordlundilta on toisinaan vaadittu muita kovempia moraalistandardeja. Jos opettaa jotain poikkeavaa ja radikaalia, pitää ulkopuolisten mielestä elää kuin opettaa. Kerran eräs isäntä huomasi, että Nordlundilla oli ladossa polttopuita, joita edeltävä omistaja oli tehnyt  moottorisahalla. Siitä seurasi merkitsevä katse. Myös polkupyörän käyttö on herättänyt kritiikkiä, sillä pyörää Nordlund ei voi valmistaa itse.

Tarinasta etsitään säröjä, jotka kieltäisivät Nordlundin oletetun opetuksen.

Mutta opettaako Lasse Nordlund mitään? Perustavanlaatuinen omavaraisuus aiheuttaa vastareaktioita, koska hänen elämäntapansa tulkitaan moralistiseksi.

Nordlundin elämäntapa on äärimmäisen ekologinen, mutta hän ei halua olla ekojeesus. Hänen arvonsa eivät asetu mihinkään ideologiaan.

Keskeisin arvo on autonomia, jonka Nordlund perustelee yhteiskunnallisesti ja eettisesti. Vaikka hän ei haluakaan saarnata, hän pitää paljon energiaa käyttävässä nyky-yhteiskunnassa elävien resurssitietoisuutta huonona. Tuhlauksen keskellä ei hahmotu, miten paljon energiaa normaaliksi mielletty elämä vaatii.

Metsään Nordlund lähti, koska hän ei kokenut voivansa elää vastuullista elämää rahatalouden piirissä. Ennen omavaraisviljelijäksi ryhtymistä Nordlund oli kiinnostunut tietokoneista ja luonnontieteistä.

Ajatus fyysikoksi ryhtymisestä, kuten muutkin akateemiset uravaihtoehdot, oli karsittava pois. Kiinnostustaan luonnontieteisiin ja kokeiluihin Nordlund on jatkanut korvessa. Suunnitteilla on metsäyliopisto, jossa kehitettäisiin omavaraisuutta tukevaa kokeilevaa luonnontiedettä.

 

Omavaraisuus edellyttää kovaa ja välillä myös yksitoikkoista työtä. Lasse Nordlundin perheen talous on työtalous: sen, mikä on totuttu teettämään polttomoottorilla tai ydinenergialla, tekevät ihmiset.  Työtahdin määräävät luonnonolosuhteet.  Nordlund korostaa suurimman haasteen olevan henkinen.

Omavaraisuusprojektin alussa Nordlund oli yksin. Nyt Valtimolle on kasvanut seitsemän talon yhteisö, joka tekee yhteistyötä. Kyseessä ei ole mikään ekokylä. Yhteisö on kuitenkin siirtänyt painopisteen pois äärimmäisestä omavaraisuudesta.

Nordlund kertoo terveydellisistä riskeistä, joita hän otti omavaraisen elämänsä alussa.

”25 vuotta sitten se oli sellaista rambo-meininkiä. Piti näyttää muille ja itselle, että pystyn tähän.”

Edellinen sivu Seuraava sivu


Sivu: 1 2 3

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"