Yhteinen tahto Tampere 3:een karisi nopeasti – lue yhteenveto Tampere 3:n uusista käänteistä
”Yhteinen tahto hankkeen toteuttamiselle on olemassa. Eihän hanke silloin voi kaatua”, opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen totesi Aviisin haastattelussa lokakuussa.
Marraskuussa tahto horjuu kenties enemmän kuin koskaan aiemmin yliopistojen ja ammattikorkeakoulun yhdistämiseen tähtäävässä Tampere 3:ssa. Kun vielä jonkun aikaa sitten korkeakolut vakuuttivat sitoutumistaan Tampere 3:een, keskiviikkoiltana TTY-säätiön hallitus ilmoitti tiedotteessaan, että uuden yliopiston toiminnan käynnistäminen vuonna 2018 ei ole mahdollista ja nykyinen hankeorganisaatio tulee lakkauttaa.
Asiasta uutisoivat tuoreeltaan esimerkiksi Aamulehti ja Yle.
Asia kirvoitti myös kommentointia sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen sanoi Twitterissä olevansa pettynyt. Yhdessä kommentissa Tampere 3:a verrattiin Länsimetroon.
Yhdessä kommentissa Tampere 3:a verrattiin Länsimetroon.
TTY-säätiön tiedotteessa todetaan, että valmistelun jatkaminen edellyttää yliopistoyhteisöiltä yhteistä näkemystä yliopiston johtamisjärjestelmästä. TTY-säätiö vaatii myös merkittävästi enemmän rahaa, kuin mitä hankkeeseen on tähän saakka saatu. Näkemyksen mukaan siirtymävaiheeseen tarvitaan 50 miljoonan euron lisärahoitus. Yliopistoa pitäisi myös pääomittaa 200 miljoonalla eurolla. Aviisin tuoreessa jutussa Anita Lehikoinen ei kuitenkaan luvannut Tampere 3:lle lisärahoitusta. Valtion on ollut tarkoitus lahjoittaa uuden säätiöyliopiston pääomaan 50 000 euroa.
Myös vuoden 2018 alkuun kaavailtu aloitusajankohta hiertää TTY-säätiön hallitusta. Tämä ei ole yllätys, sillä se on vaatinut rahan lisäksi löysempää aikataulua myös syyskuussa.
Aiemminkin asioista on ollut vaikea päästä sopuun: esimerkiksi uuden korkeakoulun nimestä piti päättää ennakkotietojen mukaan jo kesäkuussa. Selkeää tiedotusta nimestä ei ole vieläkään ollut. Säätiön perustamisasiakirjojen luonnoksissa säätiön nimenä oli Uusi yliopisto -säätiö.
Tampere 3:n rakoilua kuvastaa se, että TTY-säätiö on tiedottanut vaatimuksistaan tänä syksynä yksin, ei yhdessä Tampereen yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa. Aikaisemmin korkeakoulut ovat laittaneet Tampere 3:n etenemisestä yhteisiä tiedotteita. Tampereen yliopiston rehtori Liisa Laakso kommentoi Aamulehdessä olevansa hämmästynyt TTY:n ulostulosta, kun hanketta oli viimeksi esitelty maanantaina yhdessä.
Tampereen yliopisto tiedotti intranetissään keskiviikkoiltana, että Tampere 3 -yhteistyö ”on uudessa tilanteessa”.
Tampereen yliopisto tiedotti intranetissään keskiviikkoiltana, että Tampere 3 -yhteistyö ”on uudessa tilanteessa”. Tiedotteessa kerrotaan, että säätiöyliopiston strategisesta johtamisjärjestelmästä on sovittu korkeakoulujen hallitusten puheenjohtajien, rehtoreiden ja Tampereen kaupungin kesken 10. marraskuuta.
”Olemme kaikki sitoutuneet esittämään tämän korkeakoulujemme hallituksille”, Laakso toteaa tiedotteessa.
TTY-säätiökin väläyttää vielä hankevalmistelun jatkumista.
”Mikäli asetetut reunaehdot toteutuvat ja hankevalmistelu jatkuu, hankeorganisaatio on kokonaisuudessaan rakennettava uudestaan.”
Aamulehdessä teknillisen yliopiston rehtori Mika Hannula sanoo, että hallituksen päätös ei merkitse hankkeen lopullista kuoppaamista, vaan ainoastaan valmistelu keskeytetään.
Tampere 3:n jatkuminen jossain muodossa kiteytyneekin Anita Lehikoisen aiemmin mainitsemaan yhteiseen tahtoon. Sitä mitataan lähiaikoina. Tampereen yliopiston ja ammattikorkeakoulujen hallitusten on määrä kokoustaa ensi viikolla.
Aviisin kaikki Tampere 3 -aiheiset artikkelit on koottu yhteen omaan kategoriaansa.

”Tampere 3:n rakoilua kuvastaa se, että TTY-säätiö on tiedottanut vaatimuksistaan tänä syksynä yksin, ei yhdessä Tampereen yliopiston ja ammattikorkeakoulun kanssa.”
Sama on pätenyt muihinkin kannanottoihin. Esim. Tampereen yliopiston henkikunta ja opiskelijat on esittänyt erilliskannanoton sen sijaan, että olisi laatinut kannanoton yhdessä TTY:n ja TAMKin henkilökunnan ja opiskelijoiden kanssa: http://www.tamy.fi/artikkeli/tampereen-yliopiston-professoreiden-henkil%C3%B6kunnan-ja-opiskelijoiden-kannanotto-tampere3
Yhteiskannanoton työstäminen olisi tarkoittanut sitä, että korkeakouluyhteisöt olivat yhdessä miettineet asioita. Uskaltaudun väittämään, että jos kaikkien kolmen korkeakouluyhteisön henkilökunnan edustajat ja oppilaskunnat olisivat julkaisseet yhteiskannanoton vaikkapa johtamisjärjestelmän toivotusta sisällöstä, sitä olisi myös hankkeessa kuunneltu herkällä korvalla. Yhdessähän kannanottoja pitäisi tällaisissa yhdistymishankkeissa kyetä laatimaan. Sitten kun hanketta aikanaan jatketaan, kannattaa ehkä koittaa tehdä yhteiskannanottoja.
Veikkaan, että hanketta jatketaan ensi eduskuntavaalien lähestyessä, pyrkien saamaan asiaa koskevan rahoituksen järjestäminen osaksi seuraavaa hallitusohjelmaa. Nykyisen hallituksen ohjelmaan rahoitusasia ei mahtunut, koska isot linjat päätettiin hallitusohjelmaa tehtäessä, ja T3 oli siinä kohdassa vasta raakile.