Klassikkoni: Historianopettajani Irwin
Kahdeksannella luokalla kiinnostuin suomalaisen maatalousyhteiskunnan nopeasta teollistumisesta. Innoittaja oli Irwin Goodmanin Balladi voivuoresta. ”Se paisuu, kiiltää, kasvaa, on kaikkialla rasvaa, kun lypsykarja maat ja metsät valloittaa”, Irwin lauloi tuotteiden ylijäämästä, jonka tukipolitiikka oli aiheuttanut.
Irwin sivisti. Vexi Salmen sanoittamat Irwinin biisit ovat täynnä elävää 1970–1980-lukujen suomalaisen yhteiskunnan kuvausta.
Irwin opetti historiaa, jota koulukirja ei kertonut. ”Pirtti on ainoa viljelyssarka, satoa kantaa saa emäntäparka”, Irwin tiivisti mäkituvan eukon osan.
”Ei tippa tapa, ja ämpäriin ei huku”, Irwin julisti, mutta alkoholismi tappoi Irwinin. Hän sai sydäninfarktin Venäjän keikkamatkalta palatessaan, juuttuneena rajatarkastukseen. Loin vaihtoehtoisia skenaarioita. Kuinka paljon Irwin olisi tarvinnut aikaa selvitäkseen? Missä olisi ollut lähin sairaala?
Irwin Goodman oli minulle ensimmäinen aikuinen, joka uskalsi pilkata normeja ja instituutioita. Se oli tietysti osa imagoa, mutta ihan hyvä imago supersuositulle artistille.
Jotkut Irwinin kappaleet on ymmärretty 2000-luvulla Rajat kiinni -tunnareiksi. MV-lehti on yrittänyt omia Mutakuono ja lakupelle -kappaletta, joka julistaa ”tää maa on suomalaisten, Ryynästen ja Horttanaisten”. Salmi sanoitti kappaleen satiiriksi vuonna 1989. Hän on katunut sitä, kun poliittinen ilmapiiri on muuttunut.
Tänään kuunneltuna Irwin on hyvinvointivaltion viatonta herravihaa. Sitä tulee ikävä, kun katsoo politiikan suuntaa ja 2010-luvun oikeistopopulisteja.