Tampereen kasvatti: Salla Simukan fiktio ja tosielämä sijoittuvat usein samoille kaduille
Salla Simukka sai valmiiksi ensimmäisen kirjansa 12-vuotiaana ja on kolmekymppisenä Suomen käännetyimpiin kuuluva kirjailija. Tampere kietoutuu sekä hänen henkilöhistoriaansa että teoksiinsa.
Sininen kissa muuttuu tiikerin kokoiseksi ja orpotyttö matkustaa sillä toiseen maailmaan. Siellä ihmiset asuvat kolmella saarella: lasten, aikuisten ja vanhusten saarella.
Yli 150 käsinkirjoitettua liuskaa, otsikkona Tuhansien toiveiden maa. Kirjailija Salla Simukan ensimmäinen teos valmistui, kun hän oli 12-vuotias – kolmen vuoden kirjoitustyön jälkeen.
”Täytyy sanoa, että olin sinnikäs, kun kirjoitin sen valmiiksi. Mulla oli monesti ongelma, että oli kiva aloittaa tarinoita ja ajatella, että tästä tulee maailmankaikkeuden hienoin ja paksuin kirja. Sitten kävi niin, että kirjoitin 10–20 sivua ja ajattelin, että voisinkin aloitella jo jotain toista. Ne tuppasivat jäämään kesken.”
Tuhansien toiveiden maa on jäänyt Simukan äidin arkistoihin, kustannetuksi teokseksi saakka se ei päätynyt.
1980-luvun Tampereella elettiin nousukautta, jonka huumassa Särkänniemeen perustettiin delfinaario. Perinteinen tekstiiliteollisuus hiipui, ja Tammerkosken rantaan nousi Koskikeskuksen ja Ilveksen kaltaisia uudenlaisia maamerkkejä. Vuonna 1981 syntyneen Simukan muistot 1980-luvulta kietoutuvat koulun ja kirjastojen ympärille. Ensimmäiset kaksi luokkaa hän kävi Kissanmaan koulua, mutta siirtyi kolmantena kouluvuonnaan kuvataideluokalle Tammelaan. Kirjastojen valikoimista hän ahmi esimerkiksi Tiina-sarjan, Viisikot ja muut Enid Blytonit sekä Neiti Etsivät.
”Luin jopa hevoskirjasarjoja, vaikka en ollut pätkääkään kiinnostunut hevosista!”
11-vuotiaaksi saakka ainoana lapsena varttunut Simukka mainitsee lapsuuden harrastuksekseen mielikuvittelun.
”Jos ainoalla lapsella ei ollut muuta tekemistä, raukkaparan piti keksiä itselleen kaikkea hauskaa. Ja jossain vaiheessa onneksi löytyi kaksi parasta kaveria, jotka harrastivat tismalleen samoja asioita eli lukemista, kirjoittamista ja piirtämistä.”
Yhdessä kolmikko loi fantasiamaailmoja, joilla oli historia, kartat, henkilöhahmot ja tarinat.
Tuhansien toiveiden maa oli kuitenkin Simukan oma kertomus. Siinä ihmiset saivat toivomuksia, mutta ongelmana oli, että he eivät osanneet toivoa oikeanlaisia asioita. Lopulta päähenkilö toivoo lasten, aikuisten ja vanhusten saaren yhdistämistä.
Sataa lunta, eikä loppua näy. Maailma on luhistumassa ikuiseen talveen, mutta onneksi nuori tyttö tupsahtaa lumen läpi toiseen maailmaan. Päähenkilön osaksi tulee yrittää pelastaa ihmiset ikuiselta pakkaselta ja lumisateelta.
”Sisarlassa on paljon kunnioitusta sille Sallalle, joka alkoi kirjoittaa ensimmäisiä teoksiaan”
”Sisarlassa on paljon kunnioitusta sille Sallalle, joka alkoi kirjoittaa ensimmäisiä teoksiaan”, Simukka sanoo.
Viime syksynä ilmestynyt teos on Simukan tuotannon ensimmäinen lastenromaani. Sitä ennen tuottelias kirjailija on luonut muun muassa liudan nuortenkirjoja ja nuorten aikuisten kirjallisuutta edustavan Lumikki-trilogian.
Simukan esikoisteos Kun enkelit katsovat muualle ilmestyi vuonna 2002. Kahden tytön rakkaustarinan kertova kirja sijoittuu Tampereen yhteiskoulun lukioon (TYK), joka on ilmaisutaidon erityislukio. Sieltä Simukka pääsi itsekin ylioppilaaksi.
Lukiovalintaa edelsi pohdinta kuvataiteen ja kirjoittamisen välillä. Kuvataide oli koulun painotus, ja vapaa-ajallaan Simukka opiskeli kirjoittamista Viita-akatemiassa.
”Olin kuvataidejutuissa ihan hyvä, mutta koin, että kirjoittamisen puolella musta voisi tulla tosi hyvä – siihen mun kannattaa enemmän suuntautua.”
Lopulta samaan lukioon lähti myös kaksi lapsuuden ystävää, joten omia tarinoitaan jo ala-asteella luonut kolmikko pysyi kasassa aina ylioppilaslakin saamiseen saakka. Simukka ei silti myönnä, että lukion valintaan olisi liittynyt ryhmäpainetta.
”Oli mahtavaa, että pääsimme kaikki sinne. Se ei ollut läpihuutojuttu.”
TYK on tamperelaisittain kuuluisa lukio, johon hakee vuosittain 200–300 peruskoulunsa päättävää. Keskimäärin todistuksen keskiarvon täytyy olla lähellä yhdeksää päästäkseen sisään. Demi.fi:n keskustelufoorumilla nimimerkki mightykites kirjoittaa lukiosta näin:
Juu ei se TYK-henki oikeasti ole sitä että kaikki kulkee käsi kädessä ja laula kumbayaata peiliaulassa ja on ylintä ystävää keskenään, mutta kyllä siinä TYK-henkiajattelussa on sen verran perää, että sinne Toivottomien Yksilöiden Kuntoutuskeskukseen pystyi oikeasti tulemaan juuri omana itsenään.
Simukalle ilmaisutaidon lukioon pääseminen oli ”kuin kotiin olisi tullut”. Yläasteella häntä oli häirinnyt se, miten vähän muita tuntui kiinnostavan keskustelun tai lukemisen kaltaiset asiat. Oman ystäväkolmikkonsa ulkopuolella hän tunsi itsensä oudoksi.
Kun enkelit katsovat muualle -kirjan Kirsikkaa huolettaa seksuaalisen suuntautumisen paljastuminen koulukavereille, eniten omalle ihastukselleen. Koulun käytävillä porukka jakautuu omiin leireihinsä. Simukka korostaa, että hänen tuotannossaan esiintyvä TYK on kuvitteellinen.
Vuosien mittaan hän ryhtyi kuitenkin katsomaan kouluaan tosielämässäkin uusin silmin.
”Myös siellä oli sisäisiä klikkejä ja hierarkia-asetelmia, mutta missäpä niitä ei olisi.”
Lukiolaisen aistit ovat herkistyneet. Hän huomaa pienimmätkin ilmeet, haistaa tuoksut ja havaitsee tunnetilat. Lähes yliluonnollinen havaintokyky on peräisin lapsuuden synkistä kokemuksista ja rankasta koulukiusaamisesta. Hakkaamista, huutelua, haukkumista. Simukan menestystrilogian Lumikki Anderssonin kokemukset ovat ahdistavia.
Koulukiusatun taustaa Salla Simukalla itsellään ei ole, ja hän ei erityisesti upota kirjoihin omia kokemuksiaan. Kirjoittajana Simukka kertoo aina pitäneensä vaikeana tekstityyppejä, joissa tekstin pitää perustua faktoihin.
”Ajattelen, että enkö mä voi itse keksiä näitä päästä.”
Lumikki-trilogiassa yksi tärkeä asia perustuu kuitenkin tosiasioihin. Lumikki Andersson asuu Tammelassa, käy koulua TYK:ssa ja vierailee omakotitalossa Palomäentiellä. Tampere on trilogian keskeinen näyttämö.
Simukka kokee juuriensa olevan Tampereella. Opiskeluvuodet veivät hänet 2000-luvun alussa Turkuun ja halu nähdä uutta opiskeluvuosien jälkeen Berliiniin, mutta lopulta hän palasi Tampereelle. Se on tuntunut hyvältä.
Simukka pitää mukavana ajatusta siitä, että hän on kulkenut tutussa kadunkulmassa eri-ikäisenä ja erilaisissa mielentiloissa. Hän kokee Tampereen paikkoineen, tuoksuineen, puineen ja kasveineen olennaiseksi osaksi henkilöhistoriaansa.
”Paikat kertovat yhtä paljon elämästäni kuin jotkut päiväkirjat.”
”Paikat kertovat yhtä paljon elämästäni kuin jotkut päiväkirjat.”
Lukioikäisenä pois kotoa muuttanut Lumikki Andersson sen sijaan on kotoisin Riihimäeltä, mutta Tampere imaisee hänet syleilyynsä tiukasti.
Vainoajansa vaatimuksesta hän juoksee läpi öisen Tampereen Tammelasta Lapintietä Tampellaan ja edelleen Näsilinnalle. Hän tunkeutuu keskellä yötä Särkänniemeen erikoisen tapahtumasarjan päätteeksi. Näsinkalliolla hän tulee jätetyksi.
Simukka valitsi tapahtumapaikkoja kirjoihin siten, että niistä on helppo luoda mielikuvia – lukijan ei pidä joutua käyttämään aikaa erilaisten paikkojen muistelemiseen.
Helppous lävistää Simukan tekstiä muutoinkin kuin paikkojen kuvauksissa. Yhden kirjan voi ahmia päivässä, parissa. Toimittaja, kriitikko Suvi Ahola onkin kirjoittanut, että monet pitävät nuorten aikuisten kirjallisuuden (young adult fiction) tärkeimpänä tunnusmerkkinä tarinan voimaa. Kertomuksissa on fantasiasta, tulevaisuustarinoista ja yliluonnollisista ilmiöistä tuttuja elämyksiä, mutta tapahtumat sijoittuvat nykyhetkeen. Maailmanlaajuisesti genren tunnetuimpia esimerkkejä lienevät Stephenie Meyerin Twilight- ja Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjat.
Nuorten aikuisten kirjallisuuden suosio on yksi 2000-luvun kirjallisuusilmiöistä, joka on antanut Simukankin tuotannolle siivet. Vuosina 2013–2014 alun perin ilmestyneen Lumikki-trilogian käännösoikeudet on kustantaja Tammen mukaan myyty jo 52 maahan – enemmän kuin vaikka Sofi Oksasen Puhdistuksen oikeuksia on myyty. Viimeksi Simukka oli Thaimaassa Bangkokin kirjamessuilla markkinoimassa uutta käännöstä.
”Onhan se ihan ihmeellistä, kun kirja on siinä ja sisällä on jotakin tekstiä kirjasinmerkeillä, jotka eivät ole itselle tuttuja. Tai Facebookiin tipahtelee viestejä ympäri maailmaa.”
Simukka kertoo brasilialaisesta fanista, joka otti yhteyttä kertoakseen, että Lumikki on ollut hahmo, joka on auttanut häntä hyväksymään itsensä.
Nuorten aikuisten kirjallisuusgenressä oheistuotteet ovat arkipäivää. Esimerkiksi Twilight-kirjasarja kääntyi elokuviksi ja sen ohella myös monenlaiseksi krääsäksi koruista reppuihin ja vihkoihin.
Keväällä 2016 kerrottiin, että Zero Gravity Management -tuotantoyhtiö tekee Lumikki-trilogiasta elokuvan. Vuotta myöhemmin Simukka suhtautuu elokuvan tekemiseen rauhallisesti. Kerrottavaa käsikirjoittajasta, näyttelijöistä tai kuvauspaikoista ei ole. Simukka on elokuvan osaohjaaja, joten hänellä on valtaa elokuvan sisältöihin. Hän ei kuitenkaan osaa ottaa kantaa vielä esimerkiksi siihen, sijoittuvatko elokuvan tapahtumat Tampereelle.
”Kun näen käsikirjoituksen, tiedän, mitkä ovat kynnyskysymyksiä ja mitä on tärkeää olla mukana. Elokuva on niin toisenlainen taiteenlaji.”
Vaikka elokuva nimellisesti sijoittuisikin Tampereelle, se voidaan hyvin kuvata vaikka Yhdysvalloissa tai muualla Euroopassa.
Lumikki-trilogian toisessa osassa ollaan Prahassa. Lumikki maleksii turistina katuja, kun vaaleatukkainen tyttö tulee juttelemaan. Tämä käynnistää sattumien sarjan, johon kietoutuvat niin kuuluisa tv-toimittaja kuin johtajansa käskyjä seuraava lahkokin.
”Samalla tavalla sitä itsekin lukee kirjoja paikoista, joissa ei ole käynyt. Se on samalla nojatuolimatkailua.”
Simukka kertoo itse viettäneensä Prahassa vain viikon. Turistin näkökulma riitti teoksen sijoittamiseen itselle vieraaseen kaupunkiin, sillä päähenkilökin katsoo maisemia turistin vinkkelistä. Toisaalta kaupunkeihin tutustuminen on mahdollista vierailematta paikan päällä – kääntäjilleen Simukka lähettelee karttapalvelulinkkejä Tampereesta. Hän ei ole huolissaan siitä, miten kaupungin tunnelma välittyy lukijoille eri maista.
”Samalla tavalla sitä itsekin lukee kirjoja paikoista, joissa ei ole käynyt. Se on samalla nojatuolimatkailua.”
Populaarikulttuurista voi hyötyä myös turismi. Vaikkapa Kroatian Dubrovnikiin on vaikea mennä törmäämättä Game of Thrones -kierroksiin. Simukka kertoo, että japaninkielisessä Lumikki-käännöksessä on mukana Tampereen kartta, johon tapahtumapaikat on merkattu. Hän ei kuitenkaan ole kuullut, että kaupungissa olisi nähty erityisiä Lumikki-turisteja. Toistaiseksi fanit kolkuttelevat ovelle sosiaalisessa mediassa ja sähköpostitse, eivät kotiovella.
Simukka asuu Sorsapuiston vieressä. Toiselle puolen puistoa avataan pian Muumimuseo. Simukka pohtii, että ehkä sielläkin japanilaisturisteille voitaisiin tarjota hänen trilogiaansa liittyviä karttoja.
Moni voi miettiä, viekö maailmanmenestys Simukan vielä pois Tampereelta. Simukka itse ei siihen usko.
”Ennemmin matkustaminen on vahvistanut sitä, että on joku paikka ja kaupunki, jonka voi tuntea erityisesti omaksi kodikseen – ja samalla tajuta sen mahdollisuuden, että voin mennä niihin toisiin maihin vaikka vuodeksi, jos haluan. Mikään ei estä sitä, mutta on tärkeää olla joku kiinnepiste.”
Se on koti, jossa on vaaleanpunainen työhuone. Toisessa maailmassa kivenheiton päässä tästä asuu myös lukiolainen Lumikki Andersson.
Salla Simukka
Syntynyt vuonna 1981 Tampereella.
Opiskellut pohjoismaista filologiaa, kirjallisuustiedettä ja luovaa kirjoittamista Turun yliopistossa. Opinnot jäivät gradua vaille kesken.
Kirjoittanut muun muassa Tapio ja Moona -sarjan, Lumikki-trilogian sekä Sisarla-lastenromaanin.
Työskennellyt myös kääntäjänä.
Ollut toimittamassa Marilyn, Marilyn -novelliantologiaa ja tehnyt kaksi vitsikirjaa yhdessä Karo Hämäläisen kanssa.
On Turun vuoden 2017 kirjamessujen toinen ohjelmavastaava ja Lukukeskuksen hallituksen puheenjohtaja.
Palkittu esimerkiksi Topelius-palkinnolla (2013), Suomi-palkinnolla (2013) ja Kaarina Helakisa -palkinnolla (2017).