Kulttuuri
30.8.2017

Klassikkoni: Liian isot farkut ja sukkatemppu

Väinö Vasara, Teksti

Aina silloin tällöin ajaudun ystävieni kanssa nostalgisoimaan yläasteaikoja. Harva asia on hauskempaa kuin nähdä kaveri poseeraamassa Irc-Galleriassa räikeässä Wescin hupparissa, pinkit raybanit tai ”lokinpaskat” silmillään vuonna 2007. Naurattaa ja itkettää, kunnes tulee oma vuoroni kaivaa vanhat kansiot esiin netin uumenista. Silloin lähinnä itkettää.

Vanhasta galtsuprofiilistani löytyy yhä albumeittain kultaista materiaalia, tosin visusti piilotettuna. Mustavalkoisiksi muokattuja digikamerakuvia yhdistää yksi asia: kolme kokoa liian suuret Karl Kanin farkut huolellisesti sukkien sisään sullottuina. ”Sukkatemppu” oli nimittäin osa katu-uskottavaa hiphop-imagoa ala- ja yläasteen taitteessa. Samoin olivat myös polvien kohdalla roikkuvat vyöt, sämpylän muotoiset lenkkarit sekä t-paita, johon oli printattu kenen tahansa 90-luvun gangstaräppärin naama. Hirvittää muistella.

Karl Kani oli tosiaankin brändeistä tärkein. Synttärilahjaksi saamani rahat törsäsin kalliisiin mutta huonolaatuisiin ”Kanin” kledjuihin, kun kiertelimme porukalla Helsingin keskustan vaatekauppoja. Kädenlämpöinen K-kirjain ei häikäissyt tyylikkyydellään, mutta logon täytyi näkyä ainakin yhdessä vaatekappaleessa – ostarin kovilla jätkilläkin näkyi. Se oli aikaa, jolloin pukeutumisella edustettiin omaa viiteryhmää rinta rottingilla. Karl Kani ja muut hiphop-merkit tekivät hoppareista hoppareita. Ei siis todellakaan mitään fruittareita, rokkareita tai emoja. Ettäs tiedätte.

Karl kanin farkut olivat pienen seiskaluokkalaisen itseluottamuksen kulmakivi.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"