Kolumni: Asuntoa haetaan nyt ilmoituksilla, joissa kerrotaan koko elämä, muttei mitään siitä
SOSIAALISEN MEDIAN asunnonhakuilmoituksissa riittäisi narratologeilla tutkittavaa.
Facebookin Vuokra-asunnot Tampere -ryhmään kuuluu lähes 20 000 jäsentä, joista jotkut kauppaavat vuokra-asuntoja ja toiset itseään.
Ennen sanomalehtien rivi-ilmoitusten ja kauppojen ilmoitustaulujen lyhyt merkkimäärä pakotti kirjoittajan etäännyttämään itsensä joko passiiviin tai kolmanteen persoonaan.
Some sen sijaan täyttyy asunnonmetsästäjien minämuotoisista omakuvista. Jaetut elämänvaiheet, luonteenpiirteet ja kuvat toimivat perusteluina hyvästä vuokralaisuudesta.
Asunnonhakuilmoitus eli -mainos onkin usein kirjoittajan argumentaatiota uutteralla elämällään: ”Arkipäivät vietän töissä ja illat jalkapallotreeneissä, joten naapurit tuskin edes huomaavat olemassaoloani.” PM! YV! Laitoin viestin!
ILMOITUKSISSA KERROTAAN koko elämä, muttei mitään siitä: Opiskelu- tai työpaikka (jos työtä ei ole, sitä aina etsitään), ruokakunnan koko ja muuton syy. Eroa kutsutaan ”muuttuneeksi elämäntilanteeksi”.
Kaikki ovat luotettavia, siistejä, savuttomia ja rauhallisia, ja luottotiedot ovat aina kunnossa. Kenelläkään ei ole lemmikkiä, tai jos on, se on pieni tai kuolee pian (”mukana muuttaa koiravanhus”). Informaatioarvoltaan vähäisiin mantroihin kiinnittää huomiota vain, jos ne puuttuvat.
Siksi tekstilaji on paradoksi. Kaikkien olisi oltava samanaikaisesti sekä samanlaisia että erottuvia. Ilmoitusta voi höystää yksityiskohdalla, joka mahtuu maksukykyisen tavallisuuden kehyksiin.
Jotkut kokeilevat myös huumoria (”Nyt olisi maalaispoika tulossa Tampereelle opiskelemaan, niin että pauke kuuluu ja lehmät ammuu”). Lopulta koko tekstilaji on hapuilua pimeässä: yritys kirjoittaa teksti, jonka vuokranantaja haluaisi lukea.
SAMALLA ASUNNONMETSÄSTÄJÄT huomaamattaan määrittelevät ja vahvistavat yhteiskuntakelpoisuuden ehtoja – sitä mikä on normaali ja hyväksyttävä tapa elää. Muotti kirjoitetaan ahtaaksi.
Asunnonhakuilmoitus on harmittomana ja yksinkertaisena pidetty tekstilaji, jonka kirjoittamista ja lukemista ei opeteta kouluissa. Pitäisikö?