Tero Viikari ajatteli jo ”toistakytä” vuotta sitten, että Tullikamarista voi tulla hänen elämäntyönsä – Ja siltä se tosiaan näyttää
TUIJA SILTAMÄKI, teksti
EINO ANSIO, kuvat
SYYSKUUN PUOLIVÄLISSÄ Tampereen Tullikamari juhli 30-vuotissyntymäpäiväänsä. Samoihin aikoihin osui toinenkin merkkipäivä. Tullikamarin ”promoottori” Tero Viikari tuli taloon töihin 30 vuotta sitten.
Viikari pääsi työkkärin kautta uuteen kulttuurikeskukseen vahtimestarivalvojaksi. Pian sen jälkeen hän meni mukaan Tampereen elävän musiikin yhdistykseen. Viikari alkoi tuoda ulkomaalaisia bändejä Suomeen ja järjestää kiertueita. Osa niistä osui Klubille ja Pakkahuoneellekin. Tullikamarille Viikari palasi ”ihan vakitöihin” vuonna 2001.
VIIKARI TOIMI pitkään Tullikamarin ohjelmapäällikkönä. Hän ideoi ja tuotti konsertteja ja tapahtumia. Muutama vuosi sitten Viikarista alkoi kuitenkin tuntua siltä, että takki ja pää ovat käyneet tyhjiksi.
”Ideat rupes käymään vähän vähiin.”
Osansa siinä oli myös Viikarin uniongelmilla. Uniapnea diagnosoitiin kymmenien vuosien piinan jälkeen viimein viime vuonna.
”Mä en oo muutenkaan saanu nukuttua ikuisuuksiin.”
Viikari alkoi ajatella, että Tullikamarille on saatava uutta verta ja intoa, ennen kuin ”touhu” alkaa latistua.
Ratkaisu löytyi aukion toiselta laidalta. Viikari tunsi Telakan ohjelmavastaavan Janne Laurilan entuudestaan ja alkoi houkutella häntä töihin Tullikamarille. Laurila ei sanonut ei ja on toiminut Tullikamarin ohjelmapäällikkönä nyt ”kaks vuotta suunnilleen”.
”Vuodet menee niin nopeesti. Se on vähän yhtä sumua. Välillä joutuu kattoon ikkunasta, että mikäs vuodenaika ny onkaan.”
Viime vuosina Tero Viikari on pyrkinyt jättäytymään taustalle ja keskittynyt ”suurien linjojen” miettimiseen.
VIIME VUOSINA Viikari on pyrkinyt jättäytymään Tullikamarilla taustalle ja keskittymään ”suurien linjojen” miettimiseen. Siihen kuuluu pohtia esimerkiksi sitä, mitä Tullikamari ja Pakkahuone voisivat olla kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä. Elävä musiikki ja kulttuuri pysyvät toiminnan ytimessä, mutta sen rinnalla on Viikarin mukaan mietittävä muitakin palveluita. Tehtävää riittää.
Jatkuvaa kehittämistä vaatii myös 117-vuotias rakennus. Viikari haaveilee esimerkiksi Pakkahuoneen ikkunoiden uusimisesta ja Klubin kahden tolpan poistamisesta tai siirtämisestä. Ilmastointia pitäisi kehittää, ripustuspisteitä lisätä ja niin edelleen.
”Toistakytä vuotta sitten sanoin ääneen, että jotenkin tuntuu, että tästä talosta tulee mun elämäntyö. Emmä sitä mahdottomana pidä, että tästä eläkkeelle jäis.”