Anteeksi, olisiko teillä hetki aikaa keskustella Saatanasta?

Saatana saapui Suomeen 1990-luvulla black metalin mukana. Satanismia vastaan taistelivat sekä kirkko että erityisopettajat. Mutta onko satanismi jotain muutakin kuin black metalin kuuntelemista kiljupäissään?

ROOSA SALMINEN, teksti
SILJA VIITALA, kuvat

MARRASKUUSSA VUONNA 1998 Kiertokapulan kaatopaikalta löydettiin ihmisen jalka.

Viikkoa myöhemmin poliisi löysi jätteiden seasta palan nuoren miehen keskivartaloa.

Joulukuussa poliisi otti kiinni neljä nuorta. Heitä epäiltiin murhasta.

Oikeudessa todistettiin, että 23-vuotias Jarno Elg ja hänen 17-vuotias tyttöystävänsä Terhi Tervashonka olivat johtaneet nuorisoryhmää, joka oli harrastanut saatananpalvontaan yhdistettyjä ”riittejä”.

Syytetty nuorisojoukko oli vieraillut marraskuisena perjantai-iltana helluntaiseurakunnan teetuvassa väittelemässä kristinuskosta. Sen jälkeen nuoret jatkoivat iltaa kerrostaloasunnossa Hyvinkäällä. Illan aikana he joivat kiljua ja kuuntelivat black metalia, mikä syytteen mukaan lietsoi heidät rituaalimurhaan.

Uhria oli nöyryytetty ja kidutettu tuntikausia.

Hänen päänsä ympärille oli kiedottu ilmastointiteippiä, ja häntä oli lyöty saksilla. Lopulta mies oli menehtynyt tukehtumalla. Elgiä ja hänen tyttöystäväänsä syytettiin murhan ja ruumiin häpäisyn lisäksi kannibalismista.

Lehdistössä surma julistettiin saatananpalvontariitiksi, vaikka oikeus ei pystynyt sitä todistamaan. Nuoret itse kiistivät saatananpalvonnan.

Mistä oikein oli kyse?

SAATANA SAAPUI Suomeen 1990-luvun alussa black metalin mukana. Ulkopuolisille satanismi näyttäytyi nuorisobuumina, jossa mustiin pukeutuneet pitkätukkanuoret kuuntelivat pelottavaa musiikkia ja riehuivat hautausmaalla. Esimerkiksi uskontotieteilijä Merja Hermonen on tutkinut väitöskirjassaan saatananpalvontaa 1990-luvun nuorisokulttuurissa.

Herätyskristilliset tahot olivat ilmiöstä huolissaan.

Nuorisoevankelista Riku Rinne kirjoitti satanismista ”selviytyneiden” elämäntarinoita varoituksena vanhemmille. Rinteen mukaan saatana oli merkittävä uhka, ja nuoret tuli pelastaa turmiolta.

Satanismia pidettiin tuolloin hoitoa vaativana terveysriskinä. Muun muassa erityisopettaja Keijo Ahorinta kehitti aiheesta porttiteorioita. ”Koukuttumisen” uskottiin johtavan mielenterveysongelmiin ja itsemurhiin. Satanisteja verrattiin jopa pedofiileihin, sillä sen nähtiin johtavan rituaaliseen lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Myös kirkko kunnostautui taistelussa Saatanaa vastaan. Se tuotti vuonna 1994 Saatana kutsuu minua -dokumentin. Siinä 11-vuotias tyttö koukuttuu suonensisäisiin huumeisiin ja alkaa myydä itseään vajottuaan osaksi saatananpalvontaporukkaa. Psykiatrinen sairaanhoitaja puolestaan valistaa, että ainoa tapa saada selville, onko nuori selväjärkinen vai ei, on tiedustella, uskooko hän Jeesukseen.

Valistusvideo osui ja upposi. Satanismista tuli koko yhteiskunnan ongelma.

Dokumentin tarina todettiin myöhemmin sepitteeksi, mutta sitä käytettiin kouluissa opetusmateriaalina vielä 2000-luvulla.

HUOLESTUNEET KRISTITYT esiintyivät pitkään ilmiön asiantuntijoina, mikä edisti heidän sanomansa leviämistä. Saatananpalvonta nimettiin mediassa ”vaaralliseksi muoti-ilmiöksi”, joka ajaa nuoret rikollisuuden pariin.

Kieltämättä nuoret ottivat pelon ilmapiiristä kaiken irti. Esimerkiksi Elgin johtama ryhmä oli sotkenut päiväkodin seiniä ja haudannut viinapullon.

Alkoholi, muut kielletyt asiat ja kapinoiminen vanhoillisia arvoja vastaan kiinnostivat 1990-luvun nuoria. Siinä mielessä he tuskin olivat mitenkään poikkeava sukupolvi.

Esimerkiksi uskontotieteilijä Titus Hjelm on kritisoinut 1990-luvulla vallinnutta uutisointia, jossa saatananpalvojia epäiltiin toistuvasti erilaisten rikosten tekijöiksi tihutöistä seksuaalisiin hyväksikäyttöihin ja tappoihin. Seuraavana päivänä saatettiin uutisoida, ettei minkäänlaista näyttöä saatananpalvonnan ja tapauksen välisestä suhteesta ollut, mutta se ei estänyt huhupuheiden leviämistä.

Yksi huhumyllyistä osui Provinssirockiin vuonna 1998. Seinäjoen kirkkoja vartioitiin festarin ajan, sillä saatananpalvojien pelättiin käyvän niiden kimppuun. Syynä oli HIM:n ensiesiintyminen Provinssissa.

”Minä tyhmänä lyyrikkona olen käyttänyt hyväkseni symboliikkaa, joka ilmeisesti viittaa satanismiin jollain tavalla”, Ville Valo kommentoi Ylen Poliisi-tv:ssä kesällä 1998.

Yhtään kirkkoa ei poltettu, vaikka lähetyksessä esiintyneen poliisin mielestä Provinssirockin läheisyys kesäkuun 6. päivän kanssa aiheutti erityistä huolta.

Satanismipaniikki huipentui Suomessa Hyvinkään paloittelusurmaan, mutta hiipui 2010-luvulle tultaessa.

Oliko satanismia koskaan oikeastaan edes olemassa?

TUTUSTUIN SATANISMIIN ensimmäisen kerran teini-ikäisenä kymmenisen vuotta sitten.

Metallimusiikki kiinnosti, mystinen black metal kiehtoi synkkyydellään. Mayhemin ja Burzumin kuunteleminen johti ennen pitkää satanismin googlaamiseen. Haku ohjasi minut Anton LaVeyn vuonna 1966 perustaman Saatanan kirkon luokse.

Hämmästyin, sillä tunnistin itseni satanistiksi.

Monet Saatanallisen Raamatun opit sopivat omaan arvomaailmaani. Ateistisuus, oman itsen herrana oleminen ja nautinnon salliminen pidättyväisyyden sijaan tuntuivat samastuttavilta. En kuitenkaan hakeutunut psykiatriselle osastolle, kuten herätyskristilliset liikkeet olisivat toivoneet, eikä satanismiin tutustuminenkaan edennyt pintaraapaisua pidemmälle.

LaVeyn satanismia on pidetty norjalaisen black metalin perustana. Todellisuudessa yhtyeet ovat kiistäneet kytkökset häneen. Black metal -piireissä Saatanan kirkko mielletään itsekkääksi ja hedonistiseksi uskonnoksi, jossa ei ole muuta sisältöä kuin ruumiin ja materian turhamainen palvonta.

Mitä oikea satanismi sitten on?

SATANISMISSA ON yleisen käsityksen mukaan pohjimmiltaan kyse yksilöllisyydestä, mikä tekee siitä hyvin hajaantuneen ja eläväisen uskonnon. Yksilön päätäntävalta korostuu, joten erilaisia tulkintoja ja ryhmittymiä on lukuisia.

Satanismin ja saatananpalvonnan eroista alettiin keskustella 2000-luvulla.

Selkein ero on se, että satanistit käsittävät Saatanan absraktiksi ja symboliseksi hengeksi, kun taas saatananpalvojat persoonalliseksi hahmoksi, joka voi ottaa fyysisiä muotoja. Kyse on kuitenkin samasta uskonnosta.

Ehkä satanisteja voisi verrata tapauskovaisiin, jotka uskovat samaan asiaan, mutta eivät käy kirkossa. Saatananpalvojat taas rukoilevat ja harjoittavat rituaaleja. Myös saatananpalvojien harjoittama hautausmaavandalismi ja epämääräiset henkirikoskytkökset saivat satanistit ottamaan heihin pesäeroa.

Anton LaVey perusti kirkkonsa syrjäyttääkseen kristinuskon, jonka oppeja hän piti kaksinaismoralistisina. Mutta eivät uskonriidoilta ole olleet turvassa saatananpalvojatkaan. Saatanan kirkko hajaantui ensimmäisen kerran vuonna 1975, kun joukko sen pappeja erosi ja perusti oman uskontokunnan, Setin Temppelin.

1990-luvun alussa Setin temppeli levisi Suomeen Tapio Kotkavuoren johdolla. Sen lisäksi Suomessa toimii tällä hetkellä Azazelin tähti, joka on ainoa ”teosofinen satanistiveljeskunta” maailmassa.

Siis mikä?

TEOSOFINEN SATANISMI perustuu teosofiseen liikkeeseen, jonka tunnetuin edustaja oli 1800-luvun lopulla vaikuttanut spiritualisti Helena P. Blavatsky. Hänen oppeihinsa kuuluu muun muassa usko jälleensyntymiseen ja karmaan.

Teosofia on salatiedettä. Se tutkii esoteerista tietoa, joka on tarjolla vain harvoille valituille, niin sanotusti sisäpiiriläisille. Sen vastakohta on eksoteerinen eli yleisesti saatavilla oleva tieto. Salatiede etsii vastauksia elämän suurimpiin kysymyksiin, kuten maailmankaikkeuden syntyyn ja päättymiseen. Azazelin tähti joutui kuitenkin irtautumaan teosofisesta liikkeestä, sillä se korostaa toiminnassaan ”vasemman käden tietä” oikean sijasta.

Ja sama suomeksi: veljeskunta oli muille teosofeille liian satanistinen.

Muissa uskonnoissa korostetaan oikean käden eli ylösnousemuksen polkua, mutta satanistit kulkevat vasemman käden tietä eli lankeavaa polkua. Siksi satanismi käsitetään väärään suuntaan vievän paholaisen tien kulkemiseksi.

KRISTINUSKOSSA SAATANA on pahuuden arkkityyppi, jonka tarkoitus on kylvää tuhoa ja kaaosta. Sama hahmo esiintyy kaikissa uskonnoissa. Hinduilla on Kali, viikingeillä Loki.

Saavatko satanistit sitten nautintoa pahuuden kylvämisestä maailmassa?

Edesmennyt toimittaja Perttu Häkkinen keskusteli aiheesta Azazelin tähteen kuuluvan Frater Obnoxionin kanssa vuonna 2013. (Koska saatananpalvonta on edelleen hankala aihe, veljeskunnan jäsenet haluavat esiintyä julkisuudessa veljeskuntanimillään.)

Obnoxion kertoo Saatanan olevan ”viimeinen huntu” Jumalan edessä. Se on ultimaattinen haastaja, joka on kohdattava ennen taivaaseen pääsemistä. Satanisteja pidetään pimeän tien kulkijoina, sillä he eivät kaihda tätä haastajaa.

Azazelin tähden jäsen Frater Teufelsfaust sanoo Aviisille, että vasemman käden eli pimeyden tie valitaan silloin, kun muuta vaihtoehtoa ei ole.

”Oikean käden tie oli minulle kuin löysä kädenpuristus. Sen tien kulkijat, kuten kristityt, löytävät turvansa laumasta ja yleisestä hyväksynnästä, joten se ei tarjonnut minulle mitään.”

Teufelsfaust (suom. paholaisen nyrkki) kuvailee vasenta tietä äärimmäisten ihmisten tieksi. Hänelle Saatana edustaa ongelmia, joita ihminen kohtaa arjessaan.

”Saatana ilmestyy vaikeina aikoina, kun epäilemme itseämme. Se koettelee syvimpiä voimavarojamme, ja näyttää meille sen, mitä emme halua nähdä.”

Teufelsfaustille Saatana ei ole niinkään itse paha, vaan pahan esiintuoja. Hän kuvailee sitä totuuden näyttäväksi peiliksi. Toisinaan peilikuva saattaa pelottaa.

”Kun ihminen ei pysty kohtaamaan itseään, haastaja nähdään pahana. Jopa ylivoimaisena pahana, jolle ei itse mahda mitään.”

Saatana haastaa tutkailemaan omia arvoja. Siksi satanistit uskovat ihmisen omaan moraalitajuun.

Teufelsfaustin mielestä kristinuskon käsitys ihmisen moraalista on halventava.

”Siinä ihminen osaa toimia oikein rangaistuksen pelosta tai jonkun ylemmän tahon kertoessa hänelle, mikä on oikein ja mikä väärin”, Teufelsfaust sanoo.

SATANISTIT USKOVAT myös vapaaseen tahtoon. Toisin kuin LaVeyn satanismissa, teosofisessa satanismissa vapauteen liittyy kuitenkin myös vastuu tehdä hyvää. Se, mikä on itselle ja muille hyväksi, on hyvää.

”Tämäkin on yksilöllistä ajattelua, muttei suinkaan itsekästä”, Teufelsfaust sanoo.

Azazelin tähti uskoo siis pahuuden sijaan hyvyyteen, joka löytyy ihmisestä itsestään. Sen kolme tärkeintä arvoa ovat rakkaus, ymmärrys ja tahto tehdä hyvää, jotka muistamalla ihminen osaa toimia oikein.

Ei kuulosta kirkkojen polttelulta.

SAATANANPALVONTA ON vähitellen painunut osaksi ysärimytologiaa, mutta kenties satanismilla voisi olla annettavaa nykyajalle.

Satani smin yksilön ja vapaan tahdon korostaminen istuisivat paremmin kuin hyvin individualistiseen nykymaailmaan.

Azazelin tähti näkee oman itsen kehittämisen ensiarvoisena. Itseään saa toteuttaa niin kauan, kunhan ei vahingoita ketään ympärillä olevia.

Veljeskunnan filosofiaan kuuluu ”kaiken kattava ykseys” eli tasa-arvo kaikkien ihmisten välillä. Samalla kun evankelisluterilaisen kirkon vanhoilliset siivet taistelevat vielä naispappeutta ja homoavioliittoja vastaan, Azazelin tähti pyrkii edistämään sukupuolten välistä tasa-arvoa.

Ei ihmekään, jos kirkkoa pelottaa.

Jutussa on käytetty lähteinä muun muassa Merja Hermosen Pimeä Hehku -väitöskirjaa, Perttu Häkkisen satanismia käsitteleviä radio-ohjelmia, Häkkisen ja Vesa Iitin Valonkantajat-kirjaa sekä Azazelin tähden verkkosivuja.