Opiskelijoiden asuntomarkkinoilla tavataan entistä useammin uusi opiskelijalaji: kranttu. Kun aiemmin opiskelijalle kelpasi huonompikuntoinenkin asunto, nyt vanhat tapetit eivät käy.
Aviisi kysyi Opiskelijan Tampereelta (OT), Suomen ylioppilaskuntien liitolta (SYL) ja Suomen yhteiskunta-alan ylioppilailta (SYY) motiiveista pyytää kouluttajaksi Tage Lindbergiä.
”Haaste oli laajan verkkojulkaisukonseptin tekeminen riittävän yksinkertaisesti mobiiliin, tableteille ja ruudulle samalla kertaa”, uudistuksen tehneen Tietotemput Oy:n toimitusjohtaja Teemu Joensuu kertoo.
”Oluemme happanivat alakuppilan kaappiin, sillä ostajia ei enää ollut. Kun oluita kaadettiin viemäriin, oli turha ostaa niitä jääkaappiin odottamaan," toimitusjohtaja Pekka Markkula kertoo uudesta ilmiöstä kampuksella.
Opintotuen uudistukset uhkaavat pudottaa yhä useamman opiskelijan toimeentulotuen piiriin. Näin sanoo Suomen Ylioppilaskuntien Liiton (SYL) Marko Rosenholm, joka vastaa SYL:ssa muun muassa toimeentuloasioista.