Nojapyöräillessä voi katsella lintuja

Juttusarja kevyestä liikenteestä, OSA 2

"Aikuisena rakennan itse tuollaisen", Mika Korhonen päätti television eteen liimautuneena. Elettiin 1980-luvun loppua. Korhonen seurasi dokumenttia pyöräilijästä, joka kiersi Pohjois-Amerikan mannerta omatekoisella nojapyörällä.

"Siinä oli aurinkopaneelit ja vaikka mitä teknisiä hienouksia", hän muistelee.

"Tekniikasta kiinnostuneen pojan mielestä touhu vaikutti hurjan kiinnostavalta."

Nojapyörällä tarkoitetaan polkupyörää, jota poljetaan taaksepäin nojaten tuolia muistuttavalla istuimella. Nyrkkisääntö kertoo, että kun polvet ovat polkiessa yli 45 asteen kulmassa, kyseessä on nojapyörä.

Kaksipyöräisten lisäksi valmistetaan esimerkiksi kolmi- ja nelipyöräisiä nojapyöriä sekä tandem-malleja. Ohjelmistosuunnittelija Mika Korhosen, 36, autotallista niitä löytyy monta sorttia. Hän on harrastanut nojapyöräilyä tehdasvalmisteisilla pyörillä vuodesta 2006.

Korhonen hurauttaa työmatkansa Kangasalta Hatanpäälle joka päivä noin puolessa tunnissa. Aamulla hän valitsee parhaalta tuntuvan pyörämallin: tällä hetkellä ykkössuosikki on kolmirenkainen pyörä.

"Ajoasennon ansiosta sillä polkiessa on hirmu hyvä katsella maisemia tai vaikka lintuja taivaalla."

"Saan tunnin hyötyliikuntaa päivässä. Jos kulkisin autolla töihin, minun pitäisi lähteä lenkille illalla. Pyöräily säästää myös aikaa."

Auton hankkimista Korhoset eivät ole kokeneet tarpeelliseksi.

"Kauppareissut teemme vaimon kanssa tandemilla." Sekin on tietysti nojapyörä.

Nojapyöräilyssä Mika Korhosta viehättää erityisesti mukavuus:

"Nivuset ja niska-hartiaseutu eivät kipeydy, sillä paino ei ole niiden varassa."

"Pirkan Pyöräilyn pysähdyspaikalla tavallisilla pyörillä polkevat hyppäsivät venyttelemään. Minä istuin tuolissa ja söin banaanin."

Polkupyörien standardimalli tuntuu kiveen hakatulta. Toisin olisi voinut kuitenkin käydä, sillä 1900-luvun alussa Euroopassa oli yli kymmenen nojapyörien valmistajaa.

Orastava läpimurto tyssäsi, kun Kansainvälinen pyöräilyliitto kielsi nojapyörien käyttämisen kilpailuissa vuonna 1934. Kieltoa perusteltiin vauhdilla: nojapyörällä pääsee pienemmän ilmanvastuksen ansiosta pystypyörää nopeammin.

Toinen maailmansota pyyhkäisi viimeisetkin nojapyörävalmistajat Euroopan kartalta. Kaupallinen kiinnostus niitä kohtaan alkoi viritä uudelleen vasta 1970-luvulla.

Eniten lajia harrastetaan Keski-Euroopassa. Suomessa aktiivisia nojapyöräharrastajia on Korhosen mukaan "muutama sata". He järjestävät esimerkiksi kokoontumisajoja. Kesällä nojapyöräporukka polki Itä-Suomessa. Jokaisessa kylässä pyörien ympärille keräytyi innokkaita paikallisia.

"On hienoa, kun ihmisten ilmeistä näkee, että he ilostuvat."

"Lapset pyytävät aina keulimaan. Vanhat ukot kyselevät, missä tuossa on ketjut."

Kun istuu Korhosen lainaaman kolmipyöräisen mallin istuimella, on helppo kuvitella, että nojapyöräily on seuraava trendilaji. Koelenkki tuntuu erittäin miellyttävältä.

"Niin pitkään on jo puhuttu, että nämä ovat tulossa, että en tiedä", empii Korhonen.

Vaikka hänen autotallinsa jo pullistelee tehdasvalmisteisia malleja, hän ei ole unohtanut päätöstään rakentaa ikioma nojapyörä. Suunnitelma hautuu toistaiseksi takaraivossa:

"Olisikohan valmista kymmenen vuoden päästä. Aurinkopaneeleja en taida asentaa."

www.nojapyorafoorumi.fi

Mistä sitä ohjataan?

Saksalaisvalmisteisessa Hase Kettwiesel -nojapyörässä ohjaus tapahtuu ajajan reisien kohdalla olevista kahvoista. Niiden alaosasta löytyvät vaihteet, jotka toimivat kuten missä tahansa maastopyörässä.

Kahvojen edessä on myös käsijarrut: vasemmanpuoleisella jarrutetaan vasenta takarengasta, oikealla oikeanpuolimmaista rangasta.

Laadukkaat nojapyörät maksavat 1 500-2 500 euroa, mutta kiinalaisia halpapyöriäkin on tullut markkinoille.
"Nojapyörissä käytetään tavallisten pyörien osia. Hinnat ovat korkeita siksi, että valmistussarjat ovat pieniä", Mika Korhonen selittää.

Seppo Honkanen