Miksi kuuhun?

Takana on jälleen yksi viikko aktiivista ja toivottavasti myös tuloksellista opiskelijoiden edunvalvontaa. Kaiken humun keskellä on syytä pysähtyä pohtimaan, mikä on se rikkaus, joka on tehnyt koko opiskeluajasta ja sittemmin myös opiskelijoiden edunvalvonnasta mielekästä toimintaa. Vastaus taitaa olla kaikessa yksinkertaisuudessaan: ne muut ihmiset.

Sen verran paljon mielenkiintoisia keskusteluja ja ihmisiä, kohtaamista ja vuorovaikutusta olen ainakin itse saanut kokea näiden vuosien varrella, että siitä sopii olla hieman kiitollinenkin. Parhaimmat opettajani taitavat olla juurikin ne muut ihmiset, joiden kanssa olen päätynyt yksiin keskustelemaan, vääntämään lausuntoa milloin mistäkin aiheesta, väittelemään, matkustamaan, äänestämään, istumaan kokouksissa - jotka eivät välillä tunnu koskaan päättyvän - kuin myös ne, joiden kanssa olen luuhannut diskoissa aamuyön pikkutunneille saakka. Taitaa olla niin, että kun joutuu välillä haastetuksi oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, samalla myös väistämättä kasvaa ihmisenä. Ei ole yhtä totuutta, mutta on monta kiinnostavaa näkökulmaa. Se tekee tekemisestä ja olemisesta luovaa ja kerta toisensa jälkeen myös innostavaa. Henkilökohtaista uudistumistakaan ei voi välttää.

Tutkintoaikojen rajauksesta huolimatta kannustan näiden kokemuksien siivittämänä etenkin kaikkia niitä, jotka nyt ovat yliopistomatkansa alussa, ottamaan rohkeasti osaa ainejärjestötoimintaan, harrastekerhoihin, luottamustoimiin tai vaikkapa myös baari-iltoina tapahtuvaan itsereflektioon. Sillä saattaahan olla niin, että aika yliopistossa on ihmisen parasta aikaa.

Ainakin se on kasvamista kriittiseen ajatteluun kykeneväksi yksilöksi, mutta myös pitkäjänteistä puurtamista ja kykyä kehittyä yhteiskunnan eri osa-alueiden kehittäjäksi, päättäjäksi ja asiantuntijaksi. Saattapa siinä samalla joku päätyä alaikäisen huoltajaksikin. Haastavia tehtäviä tehdä yksin. Yliopistossa syntyvät ihmissuhteet sitä vastoin kantavat usein graduseminaarin tuolle puolen, tulevaisuuden voimavaraksi. Mutta ne eivät kehity, jos ei anna itselleen aikaa seurusteluun ja rentoon opiskelijaelämään luentosalin ulkopuolella.

En ole oikein täysin ymmärtänyt, miksi ihmiset haluavat innokkaasti matkustaa kuuhun. Eihän siellä ketään ole. Kai? Mutta luennolla, siinä viereiselle penkillä on toinen ihminen, joka onkin sitten jo ihan oma universuminsa. Leppoisaa matkaa!

Mirva Tossavainen
Kirjoittaja on Tamyn hallituksen varapuheenjohtaja