Ammatti: oppiainetestaaja

Siskoni tiesi haluavansa opettajaksi jo lapsena. Hän tähtäsi tavoitteeseensa ja kovan työn tuloksena pääsi siihen. Minä taas en tiedä vieläkään, mikä minusta tulee isona. Yliopistoon hakua suunnitellessani selailin yliopistojen oppaita ja olin tasapuolisen kiinnostunut kaikesta. Lopulta, omista taipumuksistani ja rajoituksistani tuskallisen tietoisena, valitsin kirjallisuuden.

Tampereen yliopisto on siitä hieno laitos, että täällä on vapaa sivuaineoikeus. Voi vapaasti yrittää kaikkea, jos aika vain riittää. Se, että on kiinnostunut kaikesta, saattaa kuitenkin aiheuttaa epämiellyttäviä ristiriitoja omassa toiminnassa. Haluan pitäytyä pääaineessani ja valita järkeviä sivuaineita, mutta sen lisäksi haluan opiskella kaikkea muutakin. Jostain on karsittava, ellei halua päätyä kehäraakkina Teiskoon työttömäksi fuksivuotensa päätteeksi.

Olen päätynyt antamaan itselleni tiettyjä vapauksia, joista on joskus positiivisiakin seurauksia. Sallin itseni mennä käymään latinan kurssilla jos se minua kiinnostaa, mutta jos en tee siitä yhtäkään opintoviikkoa, annan sen itselleni anteeksi. Tässä tapauksessa luovuttaminen on positiivinen seuraus, sillä jos en olisi latinaa kokeillut, unelmoisin edelleen latinistin urasta - kokeiltuani voin jättää moiset haaveet.

Kokeilemisesta voi olla apua niillekin, joita ei kiinnosta mitään. Ensimmäisen luennon jälkeen saattaa pahimmassa tapauksessa kiinnostua aiheesta, näin kävi minulle ja lyriikalle. Välttelin sitä ensimmäiset kaksi vuotta, kunnes oli pakko sortua siihenkin. Aika hyvin vältelty kirjallisuuden opiskelijalta.

---

Tosiasia on kuitenkin se, että aika ja resurssit eivät riitä kaikkeen. Jossain vaiheessa on järkiinnyttävä ja panostettava johonkin. Mielellään pääaineeseen ja yhteen tai kahteen sivuaineeseen - kunnolla. Mutta minusta vähintään ensimmäisenä vuonna pitää saada olla epäkäytännöllinen ja kokeilla muutakin kuin niitä aineyhdistelmiä, joilla saa ehkä ammatin ja työtä.

Minäkin olen jo päätynyt graduvaiheeseen, näemmä sitä ei todellakaan voi välttää. Kokeilukausi on päätettävä piakkoin, mikä on surullista. Toivoisin, että valmistuttuani voisin jäädä yliopistolle vaeltamaan ja opiskelemaan ihan kaikkea sydämeni kyllyydestä. Opiskelu täytyy ottaa joltisenkin vakavasti, että opintotuki jatkaa kitsasta soljumistaan pankkitilille, mutta liika vakavuus vie pitkästä opiskeluajasta kaiken ilon. Näennäisestäkin vapaudesta voi nauttia. Aina ei voi kuitenkaan olla tyytyväinen makaroniin eikä tylsiin luentoihin. Omia valintojaan ehtii opintojen aikana kyseenalaistaa monen monta kertaa. En minäkään oikeasti halua maisteriksi, kaikkein vähiten kirjallisuudesta.

Päinvastoin, olen onnellinen jos minun ei tarvitse enää koskaan lukea yhtään kirjaa. No, ainakin nyt gradua suunnitellessa tuntuu tältä. Ja vaikka yliopistossa voikin opiskella melkein mitä tahansa, olen silti hiukan katkera. Sillä rehellisesti sanottuna, kyllä minullakin on toiveammatti, mutta liian likinäköisenä en pääse alaa edes opiskelemaan.

Kuvittelen itseni aina toiveammattiini, kun lukeminen ei kiinnosta, ja yleensä se alkaa taas jonkin ajan kuluttua kiinnostaa, sillä oikeasti minä haluaisin olla poliisi.