Asioiden oikea laita: Paluulippu Turkuun

En ole koskaan ollut pedantti ihminen, jolla on aina asiat etukäteen järjesteltynä ja siistissä pinossa. Kun hyväksymiskirje Tampereen yliopistoon tipahti runtattuna sisään postiluukustani, oli tullut minun aikani aikuistua. Tein muistilistan, ja päätin selviytyä kaikista käytännön järjestelyistä aikuisen elkein.

Ensimmäisenä koulupäivänä uusi aikuinen minäni odotti astuvansa sisään yliopistollisen aikuisuuden ympäristöön, kaltaisiensa joukkoon. Aulassa parveileva aloittelevien akateemikkojen ryhmittymä kuitenkin katkaisi illuusioni ja sai muistoni palautumaan ala-aste aikojen liikunnan tunnille, hetkeen, jossa luodaan joukkueet. Johtajat valitsevat ryhmiinsä ensin parhaimmat tyypit, sitten ne, joista on jotain pelillistä hyötyä, ja viimeiseksi jäävät ne, joista ei kenelläkään ole oikein mitään sanottavaa, ja jotka eivät itsekään saa sanottua itsestään mitään.

Minä olin pitkästä aikaa se, joka ei avannut suutaan. Olin hiljainen tyttö, joka nojasi pylvääseen.

En halunnut, enkä aikonut jäädä pylvästytöksi. Hetken nojailtuani tajusin pelin hengen. Jokaisessa iltamassa tulee olla paikalla, edustettava itseään mahdollisimman monipuolisesti, ja kerättävä ystäviä itselleen kuin pokemón-kortteja kouluaikoina. Vaihtojakin kannattaa tehdä, jotta saisi kerättyä kaikkein laadukkaimmat ja arvostetuimmat kortit itselleen.

Ensivaikutelma on tärkein. Iltamissa edustaessani pyöritin mielessäni lauseita: " Älä puhu liikaa, ettet tunnu omahyväiseltä" , " Älä sano outouksia, äläkä missään nimessä suolla liikaa Turun murretta, vaan tee mieluummin pilaa kotikaupungistasi, niin pääset paremmin joukkoon" .

Laitoksemme henkilökunnasta syntynyt ensivaikutelma oli ristiriitainen. Leppoisa kahvittelu kääntyi heti esittelyjen jälkeen opettajien lietsomaksi hysteriaksi, joka käsitteli laitokseemme kohdistuvia muutospaineita. "Oletko kuullut tästä uudesta school-mallista, siis ihan järjetöntä! Nyt teidän opiskelijoiden täytyy saada äänenne kuuluviin ja järjestäytyä!" Aikuistunut uusi minäni otti syntyneestä myllerryksestä itseensä. Yritä nyt keskittyä peruspalvelutunnuksien ja ystävien hankkimisen ohella järjestäytyneeseen toimintaan hassulla nimellä varustettua uudistusta vastaan.

Syksyinen ilmapiiri yliopistolla on jännittynyt. Jännittyneisyys on myös levinnyt suupieliini, ja kasvoilleni on virittäytynyt kestävä edustushymy. Tätä sitten on se akateeminen aikuisuus. Viikon kestäneen yliopistohumun jälkeen pakenin ensimmäisellä junalla takaisin Turkuun. Halusin olla taas oma itseni.

Ja ainakin suupieleni saivat hetken hengähdystauon.

Ella Mikkola
Kirjoittaja on ensimmäisen vuoden opiskelija