TTT-Klubilla yksinäisyys on arpi sydämessä

"Minä juomaan ratkenneena olen yksinäinen ja onneton", perusteli aikanaan laulun minä Leevi and the Leavingsin kappaleessa Mitä kuuluu Marja-Leena yöllisiä puhelinsoittojaan. Samasta lähtökohdasta ammentaa Matti-Juhani Karilan kirjoittama näytelmä Leninki. Karilan teksti on terävää tykitystä, jossa taitavasti eksytään aiheesta tuon tuosta. Ilkka Heiskanen tulkitsee tekstiä luontevasti. Nopeatempoinen, rönsyilevä käsikirjoitus pysyy takeltelematta kasassa.

Vesa Vierikon ohjauksessa ei nähdä paljoakaan liikettä, joten hetkittäin tuntee seuraavansa kuunnelman äänityksiä. Lisäksi esitystä vaivaa sama ongelma kuin muitakin TTT-klubin esityksiä: katsomo on puolikaaren muotoinen, mutta esitys esitetään suoraan eteenpäin. Reunapaikan katsoja näkee Heiskasen kasvot ensimmäistä kertaa hänen kumartaessaan aplodeille.

Ajoittain Usko Haverisen (Heiskanen) henkilöhahmo ja teksti tuntuvat ristiriitaisilta. Haverisen iltapäivälehdistä hankkima lukeneisuus vaihtuu jaarittelusta oman puheen tehokeinojen tarkasteluksi, mikä syö hahmon uskottavuutta. Korvaan särähtävät myös ajankuvalliset ristiriidat, kun kuusikymppinen mies muistelee nuoruuden rakkautensa tatuoituja rintoja.

Esitystä vaivaa yllätyksettömyys, vaikka Heiskasen soljuvaa sujuvuutta onkin miellyttävä seurata. Tragikoominen esitys tasapainoilee osaavasti ilon ja surun välillä niin, että lopputulos on koskettava. Ennen kaikkea kyse on miehestä, joka sydänsurujen takia olisi ollut valmis juoksemaan junan alle, mikäli rata olisi ehditty vetää kylälle asti.

Sanna-Kaisa Lähdeaho

***

Leninki, TTT-klubi,pääosassa Ilkka Heiskanen, ohjaus Vesa Vierikko