Yli esteiden
Jutta Selänpää on yliopisto-opiskelija, jolla on cp-vamma. Välillä arki on sähköpyörätuolista käsin haasteita täynnä, mutta hän ei ole antanut sen lannistaa.
Kun harmaa marraskuinen aamu valkenee, tamperelaisessa pienkerrostalossa päivä on alkanut jo muutamaa tuntia aiemmin. Jutta Selänpää, 24, herää aikaisin saadakseen ajoissa apua aamutoimissaan. Jos kaikki sujuu hyvin, hänelle jää aamupalan jälkeen tuntikin aikaa television katseluun ennen lähtöä.
Selänpää opiskelee suomen kieltä Tampereen yliopistossa neljättä vuotta. Hän tarvitsee apua ympäri vuorokauden, sillä hänellä on liikuntavamma eli cp-vamma ja siihen liittyvä puhevamma.
Puoli kymmeneltä invataksi kaartaa pihaan kuljettaakseen Selänpään yliopistolle. Kunta maksaa matkan, mutta Selänpää kustantaa itse jokaisesta matkasta bussilipun hinnan suuruisen omavastuun.
”Minulla on vakikuski, jolle ilmoitan menoni kuukausi kerrallaan. Vaikka taksilla kulkeminen saattaa kuulostaa siistiltä, kyytiaikataulujen ilmoittaminen on välillä rasittavaakin – varsinkin jos päivään tulee yllättäen muutoksia”, Selänpää sanoo.
Yliopistolla Selänpää varaa noin viisitoista minuuttia päällysvaatteiden riisumiseen ja luentosaliin siirtymiseen. Samalla hän tapaa avustajansa ja opiskelutulkkinsa.
”Aamuisin on mukava vaihtaa muutama sana avustajan ja tulkin kanssa. Jos luentosalin ovi on auki, menen istumaan pöydän ääreen ennen opettajan tuloa.”
Portaiden sijaan Selänpää käyttää matkallaan hissiä ja kulkuluiskia. Yliopistolla liikkuminen on hänen mukaansa melko esteetöntä, ja suurin osa ovista avautuu painikkeella tai liiketunnistimella. Joidenkin ovien kanssa on kuitenkin ongelmia etenkin Pinnissä: automaattiovet saattavat tulla päälle liian nopeasti, ja yksiköiden omien tilojen ovista puuttuu automaattiohjaus miltei kokonaan.
Mäntän lukiosta ylioppilaaksi kirjoittanut Selänpää haaveili jo lapsena toimittajan ammatista, joten suomen kieli tuntui luontevalta jatko-opiskeluvaihtoehdolta.
Kieliopin taitava ylioppilas onnistui kolmannella pääsykoekerralla ja pääsi suomen kielen opiskelijaksi. Hän haluaa korostaa, ettei ole sen kummempi opiskelija kuin toisetkaan.
”Koen samanlaisia tunteita opiskelun suhteen kuin muutkin opiskelijat. Joinain päivinä on mukava mennä luennoille, toisina taas ei. Minulla on silti aika hyvä motivaatio opiskeluun. Oli mukava kuulla jo ennen yliopistoon pyrkimistä, että täällä on saavutettavuusyhteyshenkilö. Lisäksi kaikki opettajat ovat suhtautuneet minuun hyvin.”
Huonoina päivinä Selänpää muistuttaa itselleen, miten onnellinen hän oli päästyään yliopistoon opiskelemaan. Sinne pääseminen ei ollut helppoa.
”Vaikka vammaisena voisin valita helpomman elämän, luonteeni ei kestä sellaista. Pidän siitä, että opiskelu tuo haasteita ja tekee elämän toisinaan kiireiseksi.”
-
- Hissin ovet sulkeutuvat Päätalon aulassa Jutta Selänpään mukaan liian ärhäkästi, jolloin sähköpyörätuolilla liikkuva jää helposti ovien väliin.
Luennolla Selänpää keskittyy pääasiassa kuuntelemaan. Koska kirjoittaminen on hidasta, hän ei pysty tekemään muistiinpanoja niin paljon kuin haluaisi.
”Onneksi viime syksynä luentomuistiinpanojen kirjoittamisen ongelma hävisi, kun minulle myönnettiin opiskelutulkki. Tarvittaessa hän tulkkaa puhettani ja kirjoittaa muistiinpanot.”
Yliopisto-opinnoissa vapaus on Selänpään mielestä hyvä asia, sillä hän voi itse valita opiskelurytminsä eivätkä päivät ole kahdeksasta neljään. Opiskeluun on liittynyt myös yllätyksiä, kuten pakollinen läsnäolo joillakin luennoilla. Vaikka Selänpää kertookin käyvänsä mieluummin luennoilla kuin opiskelevansa yksin, läsnäolopakossa on omat haittapuolensa.
”Ehkä eniten se on häirinnyt silloin, kun avustajani ei ole päässyt töihin. Tällöin olen tietenkin mennyt luennoille joka tapauksessa, koska ei voi tietää, jos joudun jossain kohtaa jättämään luentoja väliin oman sairastumiseni takia.”
Selänpäätä varten on tehty erilaisia erityisjärjestelyjä. Tentteihin on myönnetty lisäaikaa, ja hän tekee kaikki tentit tietokoneella erillisessä tilassa.
”Tänä syksynä minut vapautettiin pakollisesta puheviestinnän kurssista. Varmaan saisin myös lisäaikaa tehtävien palautukseen, mutta aloitan tehtävät hyvissä ajoin.”
Kun luento loppuu, Selänpää pujottelee pyörätuolillaan luentosalista pois ja suuntaa kohti ruokalaa. Ruokailu onnistuu avustajan avulla.
”Tietenkin täytyy löytää sopiva pöytä, johon pääsen hyvin pyörätuolilla ja avustajani mahtuu viereeni istumaan. Juon yleensä pillillä. Minulla on omat pillit mukana”, hän kertoo.
Selänpäällä on omat keinonsa selviytyä välillä hankalastakin arjesta. Musiikki antaa paljon voimaa. Myös muiden opiskelijoiden myönteiset asenteet ovat auttaneet pärjäämään.
”On ihanaa, että yliopistolla on kypsempiä ihmisiä kuin peruskoulussa tai lukiossa. Jos olen joutunut olemaan yksin yliopistolla, minulta on kysytty, tarvitsenko apua.”
Selänpää on tehnyt töitä unelmiensa saavuttamiseksi. Yksi tärkeä kokemus oli kaksi kuukautta kestänyt työharjoittelu mainostoimisto Mainiossa alkukesästä.
”Muut kieltäytyivät tai jättivät vastaamatta, mutta Mainio otti minut vastaan, mistä olen todella iloinen. Mainio oli elämäni ensimmäinen työpaikka, joten jännitin alkuun, miten pärjään.”
-
- Pinnissä ulko-ovet aukeavat kätevästi painikkeen avulla.
Selänpää sai hyvää palautetta työstään, johon kuului erilaisten tekstien kirjoittaminen esitteisiin ja lehtiin sekä oikoluku. Harjoittelussa hän myös oppi tuntemaan omat voimavaransa kiireen keskellä.
”Työskentelin seitsemän tuntia päivässä. Jännitin sitä, miten pystyn tekemään luovia töitä, kun on tiukka aikataulu. Tämä pelko osoittautui turhaksi.”
Suomen kieli ja tekstien taitaminen ovat olleet tärkeässä roolissa Selänpään elämässä jo ennen yliopisto-opintoja: 18-vuotiaana hän julkaisi runokirjan Keneen lie tullut. Runot eivät käsittele vammaisuutta vaan rakkautta ja elämää yleisesti.
”Runokirjan julkaiseminen merkitsi ja merkitsee minulle yhä tosi paljon. Oli hienoa saavuttaa sellaista noin nuorella iällä. Runokirja kosketti ihmisiä. Haluaisinkin ehkä vähän myöhemmin kirjoittaa vammaisuudesta ja erilaisuudesta ja siten vaikuttaa lukijoihin.”
Kun Selänpään päivä yliopistolla on ohi, on jälleen taksikyydin aika. Vapaa-ajalla Selänpää kertoo olevansa enimmäkseen kotona.
”Koulupäivän päätteeksi alan yleensä tehdä koulujuttuja, koska kirjoittamiseen menee enemmän aikaa. Kirjoitan tietokoneella pääasiassa yhdellä sormella”, Selänpää kertoo.
Illalla Selänpää on tietokoneella selaten Facebookia ja internetiä. Kahtena-kolmena päivänä viikossa hän viettää aikaa poikaystävänsä kanssa. Tänä syksynä Selänpää on päässyt myös käymään pyörätuolitanssissa, joka on hyvää harjoitusta keskivartalolle.
Tulevaisuuden suhteen Selänpää on toiveikas. Valmistuminen on suuri haave, vaikka siihen menisi enemmän aikaa.
”Sen jälkeen olisi hienoa päästä töihin esimerkiksi toimittajaksi tai tiedottajaksi.”
Selänpää kuitenkin tietää, ettei matka tule välttämättä olemaan helppo. Asenteissa vammaisuutta kohtaan on parantamisen varaa.
”On väärin, että korkeasti koulutettu vammainen ei saa työpaikkaa, vaikka hän olisi vammatonta henkilöä pätevämpi. Työnantaja saattaa ajatella, ettei vammainen pysty työskentelemään niin hyvin. Usein me vammaiset annamme kuitenkin itsestämme 110 prosenttia, koska tiedämme, että mikään ei tule helpolla.”
-
- Sisällä Pinnissä on ovia, jotka aukeavat vain kahvasta vetämällä. Nämä ovet ovat yksiköiden käytössä olevissa tiloissa, joista yliopisto ei ole vastuussa.
-
- Jutta Selänpään mielestä Suomessa olisi parannettavaa esteettömyydessä. Esimerkiksi uusissa rakennuksissa on sähköiset ovet, mutta kynnys saattaa olla korkea.
jatkuu seuraavalla sivulla
Sivu: 1 2