Junttaa tai kuole!
Tage Lindberg syntyi Loviisassa huhtikuussa 1971. Hänen vanhempansa olivat varsin nuoria esikoisen syntyessä: 19- ja 21-vuotiaita. Yrittäjäperhe sai toisen poikansa vasta 13 vuotta myöhemmin.
6-vuotiaana Lindberg muutti Ruotsinpyhtäälle. Noin 3000 asukkaan kunnalla oli tarjota lapsille vain ala-aste.
”Kaikki yläasteikäiset menivät Loviisaan ja lukiolaiset tietenkin myös. Nythän se on kaikki samaa, kun kunnat yhdistyivät.”
Pikkuisella Ruotsinpyhtäällä oli kuitenkin iso merkitys Lindbergin tulevaisuudelle. Hänen silloinen anoppinsa vaikutti Ruotsinpyhtään valtuustossa.
”Hän vakuutti minut, että kannattaa liittyä demareihin.”
Elettiin vuotta 1989. Lindberg oli lukiossa.
”Mä koin, että olen niin sanotusti pienen puolella. Minulla oli tunne siitä, että kyllä ne pärjäävät, joilla menee vahvasti. Nämä, joilla menee heikommin, tarvitsevat minua. Samaistuin vasemmistolaiseen solidaarisuuteen ja yhteisöllisyyteen hyvin vahvasti.”
Ruotsinpyhtäältä sosiaalidemokraatti Lindberg lähti Turkuun. Tuoreella valtio-opin pääaineopiskelijalla oli kirkkaana mielessä opiskelijapolitiikkaan osallistuminen. Lindbergin kuitenkin imaisi mukaansa ainejärjestö. P-klubi, eli Turun yliopiston politiikan tutkimuksen klubi, sai hänestä raskaan sarjan aktiivin. Vuosina 1995–97 Lindberg istui ainejärjestön hallituksessa, vuoden 1997 puheenjohtajana.
”Se oli sellainen korkeakoulu lobbauksessa, vaikuttamisessa ja järjestötoiminnassa, ettei paremmasta väliä. Ollakseen opiskelijapumppu, se oli erittäin ammattimainen kokouskäytännöissään. Siellä todella nopeasti oppi, miten kokouksia pitää vetää ja kaikkea tätä.”
[Koulutuksen] jälkimmäinen osa oli epäortodoksinen vaikuttajakoulutus, jossa käsiteltiin muun muassa erilaisia kokoustajien stereotypioita ja niiden vahvuuksia, heikkouksia, tunnistamista ja hyväksikäyttämistä oman agendan edistämiseksi. Koulutus käsitteli myös kokoustekniikan nippelitietojen ja porsaanreikien hyväksikäyttämistä enemmän ja vähemmän tärkeiden asioiden edistämiseksi. Koulutuksesta kokonaisuutena tuli erittäin selväksi, että näitä likaisia keinoja käyttämällä ei todellakaan saa ystäviä. Niiden käyttöä tulee harkita tarkkaan ja vain erityisen tärkeiden asioiden ajamiseksi.
P-klubi, ei P-Klubi. Ei luumua.
En ole ylipäänsä tajunnut, miksi juttuja pitäisi jakaa osiin. Paljon vaivattomampaa lukea juttuja vain klikkaamalla page down -nappia kuin klikkaamalla uudelle sivulle. Kännykällä lukiessa taas ärsyttää, jos pitää moneen kertaan odotella sivun latautumista.
Komppaan aiempia kommentoijia, jutun jakaminen näin pieniin osiin tekee sen lukemisesta hankalaa. Hämmennystä ja tuskailua herätti myös korostettu teksti, jonka merkitys selvisi vasta artikkelin lopussa. Lisäksi viimeiseltä sivulta puuttuvat linkit aiempiin sivuihin.
Hei, kiitoksia palautteesta. Otamme tämän huomioon jatkossa pitkien juttujen jakamisessa sivuille. Toimituksessakin vielä opetellaan sivujen uusien ominaisuuksien käyttämistä. Käytännöt hioutuvat sitä mukaa, mitä enemmän sivuja päivitetään.
Miksi tämä juttu on jaettu näin moneen alasivuun? Tulee vaan lisää klikattavaa. Tällaisia kahden kappaleen pätkiä on turhauttavaa lueskella.
En oikeen ymmärrä mikä pointti on jakaa pitempi juttu jopa kahdeksalle alisivulle. Huhhuh. Hesarin sivuillakaan ei oo noin pitkiä. 1-4 vielä menis jotenkin, mut 8 on aivan liikaa. Juttu jää kesken. Eihän tässä juttusivulla oo ees mainoksia näkyvissä, joten display-lukujen nostollakaan sitä on huono perustella.