Järvenpää tahtoo SYL:n tavoitteet hallitusohjelmaan
Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan Jari Järvenpää lataa ensi vuoteen kovat odotukset. Historiaa Tampereen yliopistossa opiskeleva Järvenpää valittiin marraskuussa Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n puheenjohtajaksi vuodelle 2015.
Viimeksi SYL:n puheenjohtaja on tullut Tampereelta vuonna 2006 ja pääkaupunkiseudun ulkopuolelta vuonna 2008.
Vaalivuosi tekee puheenjohtajavuodesta vaativan. Järvenpää haluaa, että SYL:n liittokokouksen linjaukset maksuttomasta koulutuksesta, opiskelijoiden toimeentulosta ja terveydenhuollosta menevät kevään eduskuntavaalien jälkeen läpi hallitusohjelmaan. Hänen mukaansa EU- ja Eta-alueiden ulkopuolisille opiskelijoille kaavaillut lukukausimaksut luovat uhan maksuttomalle koulutukselle ja sote-uudistus YTHS:lle.
”Opintotuki taas on opiskelijan sosiaaliturvaa, ei mikään koulutuspoliittinen keppi, jolla saadaan opiskelijoita valmistumaan nopeammin.”
Järvenpään mukaan SYL:n vaalivaikuttaminen on alkanut jo. SYL on selvittänyt, minkälaista koulutuspolitiikkaa puolueet ajavat ja yrittänyt vaikuttaa siihen. Alkuvuoden iso ponnistus on eduskuntavaalikampanja opiskelijoiden asian puolesta.
Vaikuttavan eduskuntavaalikampanjan tekemisen lisäksi Järvenpää tahtoo puheenjohtajavuonnaan muuttaa SYL:n viestintää. Ensi vuonna SYL:ssä käynnistyy asiaa pohtiva työryhmä. Järvenpään mukaan viestintä perustuu pitkälti tiedotteiden ja kannanottojen lähettämiseen.
”Meidän pitää pystyä tekemään viestistämme nykyistä kiinnostavampaa ja läpitunkevampaa.”
