(Pseudo)tiedeyliopisto?
Kuvani yliopistosta sivistyksen kehtona sai kolhun pari viikkoa sitten. Itselleni hyvin läheisen tutkinto-ohjelman eräälle kurssille oli ilmestynyt luento, jolla käsiteltävän menetelmän tieteellinen pohja on hyvin hatara. Tieteellisen näytön puutteellisuuden on todennut muun muassa National Research Council. Jouduin kohtaamiseen pseudotieteen kanssa.
Kohtaaminen herätti pohtimaan yliopisto-opetusta ja yleisemmin tieteenfilosofiaa. Tieteen perimmäisen luonteen pohtiminen oli aiemmin tuntunut kaukaiselta kaltaiselleni käyttäytymistieteilijälle. Kyse ei ole sokeasta uskosta, vaan vahvasta luottamuksesta siihen, että opettajillamme on opetettavista asioista ajankohtaisin ja luotettavin tieto hallussaan ja he myös haluavat jakaa sen tulevien kollegoidensa kanssa.
Asiat yleensä ratkeavat – jos eivät nyt aivan itsestään, niin kevyellä tuuppauksella. Lähdimme siis opiskelijoiden kanssa selvittämään luento-ohjelman kummallisuutta uskoen vahvasti siihen, että tieteellisten lähteiden tukemana saamme kurssissa ilmenneen epäkohdan korjattua. Vaan miten kävikään. Täysin yleisen tieteellisen konsensuksen vastaista menetelmää ei nähty niin merkittävänä yliopiston perustehtävää rikkovana loukkauksena, että se olisi luento-ohjelmasta karsittu.
Olimme hämmentyneitä. Kyse ei ollut vain ei-tieteestä, vaan pseudotieteestä. Tieteen kaapuun oli yritetty verhota menetelmää, joka ei täytä keskeisimpiä tieteen kriteereitä: objektiivisuutta, kriittisyyttä, autonomisuutta, itsensäkorjaavuutta ja edistyvyyttä.
Pseudotieteessä toimii monesti naiivi induktiivinen ajattelu. Myönteistä todistusaineistoa kerätään systemaattisesti yrittämättä samaan aikaan hankkia myös teorian vastaisia havaintoja. Tiede taas lähtee aivan eri suunnasta – kestääkö teoria yritykset osoittaa se vääräksi.
Yliopiston yhtenä tehtävänä on antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Yliopisto siis opetuksellaan määrittelee tieteelliseltä tutkimukselta odotetun tason. Jos yliopiston tutkijat ja opettajat eivät näe tätä perustehtävää vaalimisen arvoisena, kenen vastuulle sivistysyliopiston vaaliminen jää?
Yliopiston sisällä on mahdollista törmätä pseudotieteeseen tai menettää hetkellisesti arvostelukykynsä tiedon luotettavuudesta. Yliopiston tulisi kuitenkin pyrkiä parhaan mahdollisen tiedon tuottamiseen ja sen viestimiseen myös yliopiston ulkopuolelle. Totuutta ei ole, mutta sitä kohti tulee pyrkiä.
Kirjoittaja on Tamyn edustajiston varapuheenjohtaja.