Valtiotieteilijä tahtoo kirkastaa yhteiskuntatieteitä Tampereen yliopiston profiilissa
Tampereen yliopiston uusi rehtori Liisa Laakso on pidetty johtaja, jonka Tampere 3 veti kaupunkiin. Anarkismi teki hänestä valtiotieteilijän.
Kun Liisa Laakso valmistui ylioppilaaksi Rovaniemeltä vuonna 1980, hän kirjoitti pitkästä matematiikasta laudaturin. Luontevaa olisi ollut lähteä opiskelemaan matemaattis-luonnontieteellistä alaa, mutta Laakso päätti toisin.
”Olin lukioaikana kuullut esityksen, joka koski anarkismia. Se oli niin mielenkiintoinen, että kiinnostuin valtio-opista. Sitä kautta kiinnostuin siitä, miten valtio ja yhteiskunta ovat syntyneet.”
Laakso sukelsi Helsingin yliopiston valtiotieteellisen syövereihin. 1980-luvun opiskelijana hän nautti pitkistä opiskeluvuosista ja akateemisesta vapaudesta. Opintoja kertyi Laakson omin sanoin ”vähän liikaa”. Kansainvälisen politiikan ohella hän opiskeli filosofiaa, poliittista historiaa ja kehitysmaatutkimusta, johon hän myöhemmin erikoistui.
”Opiskelin pitkään, mutta siihen liittyi myös perheen perustaminen. Kun valmistuin, olin jo äiti.”
Laakso jäi töihin yliopistolle, koska häntä kannustettiin siihen gradun tekemisen jälkeen. 1990-luku täyttyi apurahajaksoista, tutkijavierailuista ulkomailla ja pätkätöistä.
Suomalaisen kehitysmaatutkimuksen alalla Laakso on uranuurtaja: hän oli toinen ensimmäisistä dosenteista, jotka Helsingin yliopisto alalle nimitti. Jyväskylän yliopistosta hän sai alan ensimmäisen vakituisen professuurin.
Miten tutkijasta ja professorista tuli akateeminen johtaja? Laakso kuvailee rauhalliseen tyyliinsä, että dekaanin tehtävät tulivat vastaan yllättäen Helsingin yliopistossa. Jyväskylässä professuurin vakinaistaminen oli vielä kesken, ja Laakso palasi maailmanpolitiikan pätkäprofessuuriin Helsinkiin.
”Syksyllä 2009 olin jo pakkaamassa tavaroita, ja ajattelin palaavani Jyväskylään. Yhdessä kokouksessa vain kysäisin, että mitenkä se dekaanin tehtävä. Ketkä ovat hakemassa? Kollegani sanoivat, että sinä.”
Laakso aloitti valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanina tammikuussa 2010. Dekaanin työ osoittautui niin mielenkiintoiseksi, että Laakso haki jatkokautta ja tuli valituksi myös kaudelle 2014–2017.
”Yliopistoissa perustyö on vahvasti sitä, mitä ihmiset haluavat tutkia ja opiskella. Sisäisestä intohimosta syntyy kiinnostava ja antoisa työyhteisö. Yliopisto on paras mahdollinen työpaikka ja yliopiston johtaminen on johtotehtävistä kiinnostavinta, mitä voin kuvitella.”
Jo muutama puhelu Helsingin yliopiston toimijoille antaa Laaksosta myönteisen kuvan. Häntä pidetään työlleen omistautuvana ja kuuntelevana johtajana. Lempeydestä ja maanläheisyydestä huolimatta Laakso saa asioita aikaan. Hänen koetaan ymmärtävän tieteen ja tutkimuksen laatua. Kehuista kerrottaessa pöydän toisella puolella istuva Laakso katsoo ikkunasta ulos ja hakee hetken sanoja. Hän sanoo, että yrittää johtajana aina hakea asiantuntemusta sieltä, missä sitä on. Hän korostaa yhdessä tekemistä.
”Se, mikä akateemisen organisaation johtamisessa on Suomessa tänä päivänä vaikeaa, on sen päättäminen, mihin keskittyä. Täytyy nähdä se, mikä on tärkeää. Tähän liittyy myös tiedonkulku. Pystyykö välittämään tärkeän tiedon ja pystyykö itse keräämään tärkeän tiedon informaatiomassasta? Koen sen omana kehittämisalueenani.”
Opiskelijoiden suuntaan Laakso korostaa hyvää yhteyttä. Ylioppilasliikkeessä vaikuttava henkilö kuvaakin Laaksoa erittäin opiskelijamyönteiseksi:
”En usko, että Liisalla on yhtään vihamiestä missään.”
Ylioppilasliikettä Laakso pitää tärkeänä: on välttämätöntä, että iso opiskelijajoukko on järjestäytynyt, jolloin vaikuttamistyö ja avaukset ovat ammattimaisia.
Tampereen yliopiston rehtorin tehtävään Laakso tuli kykyjenetsinnän kautta: ilman pyyntöä hän ei olisi hakenut Tampereelle. Hänet houkutteli hakemaan etenkin Tampereen yliopiston, teknillisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhdistämiseen tähtäävä Tampere 3 -hanke. Laakso katsoo asiaa opintojen sujuvuuden kannalta: järjestelmään liittyy paljon päällekkäistä koulutusta ja joustamattomuutta, jota purkamalla opiskelua voitaisiin sujuvoittaa.
Laakso puhuu laajojen kandidaatintutkintojen puolesta. Niiden jälkeen opiskelijoilla pitäisi olla valmiuksia lähteä vuodeksi, kahdeksi työelämään ja palata tämän jälkeen maisteriohjelmaan.
Yliopistojen yhdistämistä Laakso pitää sisällöllisesti melko helppona.
”Ammattikorkeakoulu täytyy varmaan säilyttää omana yksikkönään, mutta sisältöä pitäisi kehittää niin, että lahjakkaimmat ja opinnoista kiinnostuneet voivat sujuvasti jatkaa maisterivaiheeseen.”
Tampere 3:n lisäksi Laakso haluaa Tampereella vaalia kansainvälisyyttä ja tutkimustyön kunnianhimoisuutta. Lopuksi hän palaa vielä yhteiskuntatieteisiin. Laakso haluaa vahvistaa yhteiskuntatieteiden asemaa Tampereen yliopiston profiilissa.
”Monien tämän päivän globaalien haasteiden, kuten ilmastonmuutoksen, maahanmuuton, terrorismin ja väestön vanhenemisen, tarkastelu edellyttää yhteiskuntatieteiden kykyä tarkastella asioita. On oleellista, että meillä on ihmisiä, jotka hallitsevat teoreettisen ajattelun, osaavat lukea tilastoja ja analysoida asioita.”