Reportaasit
28.1.2016

Nollan lapsen unelma

Timo Marttila
31-vuotias Minna Kamberg on kyllästynyt ihmisten uteluun. Hän on aina tiennyt, ettei halua lapsia, eikä asia hänen mielestään muille kuulu.

 

Lapsettomien ja lasten vanhempien keskustelu tuntuukin olevan välillä yhtä polarisoitunutta kuin muukin yhteiskunnallinen keskustelu tällä hetkellä. Myös lapsiin liittyvän keskustelun terävin kärki löytyy internetistä.

”Nettikeskusteluissa hirttäydytään aika voimallisiin kantoihin: lapsia hankkivat ovat itsekkäitä, lapsettomat ovat itsekkäitä”, toteaa tutkija Anneli Miettinen.

Hän kuitenkin arvioi, että yleinen ilmapiiri ei ole näin räjähdysaltis, vaan netissä äänessä ovat lähinnä ääripäiden edustajat. Miettisen mukaan tutkimusten perusteella näyttää nimittäin siltä, että suomalaiset ovat suvaitsevaisia vapaaehtoisen lapsettomuuden suhteen.

Suvaitsevaisuus ei kuitenkaan välttämättä tarkoita ymmärrystä. Vapaaehtoisen lapsettomuuden taustalla olevat syyt kiinnostavat edelleen ihmisiä.  Syntyvyys on ylipäänsä laskenut Suomessa. Miettisen mukaan perusteet sille, ettei haluta hankkia useampia lapsia, ovat kuitenkin hyvin erilaiset kuin vapaaehtoisen lapsettomuuden taustalla olevat syyt.

”Lapsettomuuden valinnan taustalla olevat syyt ovat enemmän henkilökohtaisia elämänvalintakysymyksiä”, arvioi Miettinen.

Hänen mukaansa taas rakenteelliset seikat kuten työ, talous, pieni asunto ja kumppanin puute vaikuttavat siihen hankitaanko useampia lapsia, kun lapsettomuuden valintaan vaikuttavat usein esimerkiksi se, ettei pidä lapsista, tai kokemus siitä, että lapset vaikeuttaisivat valittua elämäntyyliä. Moni voi myös kokea, ettei sovi vanhemmaksi.

Niin Irja Lehtonen kuin Minna Kambergin ilmoittavat, että lapsettomuuden valintaan ei ole varsinaista syytä: kyse on yksinkertaisesti jostakin, minkä on aina tiennyt.

”14-vuotiaana aloin puhumaan ääneen siitä, että en aio tehdä lapsia, enkä niitä itselleni halua. Minulle vauvakuume on ihan tuntematon käsite”, kertoo Lehtonen.

Irja_ja_tero_lehtonen

Vapaaehtoisesti lapseton Irja Lehtonen on tyytyväinen valintaansa. Elämästä aviomies Tero Lehtosen kanssa ei puutu mitään. Kuva: Timo Marttila

Vauvakuumeen puute ei tarkoita negatiivista suhtautumista lapsiin. Silti Vapaaehtoisesti lapsettomat -yhdistyksen tiedottajan Maria Ronkaisen mukaan yleinen oletus on se, että lapsettomuuden valinneet ovat lapsikielteisiä. Lehtosella tai Kambergilla ei ole mitään lapsia vastaan. Lehtonen on työskennellyt lasten parissa ja on ystävänsä lapsen kummitäti sekä kertoo olevansa kiinnostunut kummilapsen hankkimisesta ulkomailta kummitoiminnan kautta. Kamberg taas nauttii ajanvietosta sisarustensa lapsien kanssa.

”Tätinä oleminen on ihan parasta. Voin olla se edesvastuuton täti, joka ostaa äänekkäimmät, typerimmät ja tilaa vievimmät lahjat. Voin syöttää lapset sokerihumalaan, ja minulla on aina virtaa riehua niiden mukuloiden kanssa. Saan kuoria kermat päältä, ja ikinä ei tarvitse kantaa seuraamuksia.”

Oletetun lapsivihan lisäksi naiset kritisoivat myös tunnettua argumenttia lapsettomuuden oletetusta itsekkyydestä.

”Sitä en ymmärrä. Kun nykyään miettii maailman liikakansoitusta, niin kumpi on itsekkäämpää”, pohtii Lehtonen.

Kamberg myöntää, että hän kyllä arvostaa omaa aikaa ja mahdollisuutta matkusteluun, vaikka se ei varsinainen syy hänen valintaansa olekaan. Itsekästä se ei hänen mielestään tästä valinnasta tee.

”Jos jonkun mielestä on itsekästä, että jätän lapsen hankkimatta sen takia, että en vain halua sitä ja haluan matkustella, niin se on hänen ongelmansa.”

Vapaaehtoisesti lapseton sinkku Arttu Leinonen, 29, arvostaa myös omaa aikaa sekä harrastuksia. Suurin syy lapsettomuuden valintaan on kuitenkin maailmantilanne.

”En halua saattaa maailmaan yhtään ihmistä lisää. Meitä on täällä aivan tarpeeksi. En myöskään halua, että yksikään viaton ihminen joutuu syntymään tähän maailmaan, joka alkaa olla aika helvetin ikävä paikka asua, elää ja olla.”

Hän olisi kuitenkin valmis harkitsemaan adoptiota, jos kumppani sitä toivoisi. Tärkeää Leinoselle on nimenomaan se, että valmiiksi täyttä maailmaa ei ylikansoiteta lisää.

”Maailmassa on tarpeeksi lapsia, jotka tarvitsevat vanhempia muutenkin.”

”Jos jonkun mielestä on itsekästä, että jätän lapsen hankkimatta sen takia, että en vain halua sitä ja haluan matkustella, niin se on hänen ongelmansa”, sanoo Minna Kamberg.

Hänen ei ole sinkkuna tarvinnut selitellä valintaansa erityisemmin. Tosin myös sukupuoli näyttää vaikuttavan kyselyjen määrään.

”Meillä sukujuhlissa naisilta kysellään useammin, että milloin lapsia on tulossa. Vapaaehtoisesti lapsettoman miehen on helpompi elää elämänsä siten, että kukaan ei kysy asiasta.”

Leinonen myös arvioi, että miehen kiinnostuksen puute lastenhankintaan hyväksytään helpommin kuin naisten.

”Jos mies vastaa mitäänsanomattomasti kysymykseen lapsista, se ohitetaan olankohautuksella: ”No, se on mies”. Jos taas nainen sanoo, että ei ole ajatellut asiaa, silloin puhutaan biologisista kelloista ja sen sellaisesta.”

Vapaaehtoinen lapsettomuus on kuitenkin yhteinen asia. Väestöliiton vuoden 2015 tutkimuksessa lapsettomuuden valitsi lähes yhtä moni mies kuin nainen, kertoo Miettinen. Myös Leinonen mainitsee, että hänen lähipiirissään vapaaehtoisesti lapsettomien sukupuolijakauma on tasainen. Lastenhankinnan liittäminen vain naisten elämänpiiriin ärsyttää.

”Ihan kuin se ei vaikuttaisi miesten elämään millään tavalla.”

Leinonen kritisoi lisäksi sitä, että myös pitkäaikainen ehkäisy jää helposti vain naisen asiaksi parisuhteessa. Hänellä itsellään on aikomus poistaa koko ehkäisytarve sterilisaatiolla. Tämä onnistuu kuitenkin vasta 30-vuotiaana, sillä sitä nuorempi ei Suomen lain mukaan ole oikeutettu sterilisaatioon. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ihmiset jotka ovat koko ikänsä tienneet, etteivät halua lapsia, joutuvat käyttämään jotakin ehkäisymenetelmää jopa 15 vuotta ennen kuin ovat oikeutettuja sterilisaatioon.

Väestöliiton Miettinen pitää ikärajaa korkeahkona, vaikka ehdotonta kantaa hänellä ei asiaan olekaan.

”Uskon, että ihmisillä on aika vakaa ymmärrys omista lastenhankintatoiveistaan jo vähän nuorempanakin. Toisaalta ikäraja turvaa sen, että ei tee kovin nuorena hätiköityä päätöstä.”

Leinosen näkemys asiasta on huomattavasti vähemmän ambivalentti. Hän pitää 30 vuoden ikärajaa typeränä ja laskisi sen esimerkiksi 21 ikävuoteen.

Minna Kambergia ikäraja suorastaan raivostuttaa.

”Se on ihan naurettava. Prosentuaalisestihan sterilisaatiota katuvien ihmisten määrä on todella pieni.”

Epäily tulevaisuuden katumuksesta kuitenkin selkeästi ohjaa keskustelua vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Sterilisaation hankkineella Lehtosella on kommentti epäilijöille.

”Olen 48-vuotias ja voin sanoa, että en ole kertaakaan katunut sitä. Elän ehdottomasti elämäni parasta aikaa.”

 

VAPAAEHTOISESTI LAPSETTOMILLA ON OMA YHDISTYS

Vapaaehtoisesti lapsettomat on vuonna 2012 perustettu yhdistys, jonka tavoitteena on tarjota tukea ja järjestää tapaamisia jäsenilleen. Yhdistys myös tiedottaa sekä pyrkii lisäämään julkista keskustelua aiheesta.

Yhdistyksen tavoitteena on edistää vapaaehtoisesti lapsettomien oikeuksia sekä laajentaa perinteistä perhekäsitystä.

Yhdistys ottaa kantaa vapaaehtoisesti lapsettomia koskeviin yhteiskunnallisiin asioihin. Se pyrkii esimerkiksi laskemaan 30 vuoden ikärajaa sterilisaation hankkimiseen 25 ikävuoteen.

Edellinen sivu


Sivu: 1 2

Lukijoiden kommentit

    1. Kansalaisaloite (22.3.2017 kello: 15:16)

      Nyt on aika kannattaa ja jakaa kansalaisaloitetta itsemääräämisoikeuden lisäämiseksi.
      ”Steriloimislain ikäraja pohjoismaiseksi eli 25 vuotta ja lapsiluvuksi kaksi lasta”
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2401

      Suomessa steriloinnin ikäraja on 30-v.
      Eduskunnassa ei kukaan näytä edistävän sterilisaation ikärajan laskua, vaikka se on joissakin puolueohjelmissa.
      ”Vihreä liitto kirjasi 2014 tavoiteohjelmaan sterilisaation ikärajan laskun 25 vuoteen. Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto (ViNO) esitti alun perin 18 vuoden ikää, mutta Vihreiden tasa-arvotyöryhmä nosti tavoiteikää 25 vuoteen kannanotossa vuonna 2009.

      Myös Vasemmistonuorten poliittinen ohjelma esittää sterilisaation ikärajaa laskettavaksi 25 vuoteen.”

      Sterin ikärajan lasku koskisi myös alle 30-v ikäisiä alle 3 lapsen vanhempia, eikä pelkästään vapaaehtoisesti lapsettomien vähemmistöä.