Unelmia yhden totuuden maassa
Tampereen ylioppilasteatterin Venäläisiä unelmia on kipeän ajankohtainen, kun fasismi nostaa päätään Euroopassa.
Venäläisiä unelmia on näytelmä totalitarismista, haaveista, sodan arvista ja rakkaudesta. Tampereen ylioppilasteatterissa helmikuun lopussa kantaesitetty näytelmä perustuu Andreï Makinen romaaniin. Se kertoo kolmesta nuoresta ja heidän kasvustaan miehiksi Taigan eristäytyneessä kylässä.
Dimitri (Lauri Kallio) on komea haaveilija, joka ihailee junan ikkunasta näkemiään länsimaalaisia naisia. Utkin (Jani Levonen) on sulkeutunut rampa, jonka koko elämää on leimannut katseiden kohteena oleminen ja erilaisuus. Samurai (Jere Saarela) on kehittänyt ankarasta fyysisestä treenistä ja voimasta itselleen puolustuskeinon maailmaa vastaan. Salaa pojat haaveilevat rakkaudesta, joka olisi muutakin kuin karkeiden kylänmiesten kuvaukset panemisesta.
Erilaisuudestaan huolimatta he ovat ystäviä ja veriveljiä. Heitä yhdistää toivo paremmasta ja tietoisuus siitä, että jossain tuolla on oltava jotain muutakin.
Poikien elämä muuttuu, kun Punainen lokakuu -elokuvateatteriin tulee elokuva Belmondosta, ihmeellisestä länsimaalaisesta sankarista, joka antaa poikien unelmille muodon. He taivaltavat 30 kilometriä jäätävässä viimassa katsomaan elokuvaa yhä uudestaan. Belmondoon he peilaavat itsensä ja omat unelmansa.
Näytelmän lavastus koostuu käytännössä puulaatikoista ja muutamasta julisteesta. Viisi näyttelijää esittää sivuhenkilöiden lisäksi tilanvaihdokset. Äänimaisemilla ja kehoillaan näyttelijät luovat tunnelman junasta, saunasta, kylmästä vedestä, pakkasesta ja väkijoukosta ihailtavalla tavalla.Vastaavaa pääsee harvoin todistamaan.
Tarina on julmankaunis ja tragikoominen. Kylän elämää seuratessa ei aina tiedä, pitäisikö itkeä vai nauraa. Nauraessaankin tuntee vaikeasti määriteltävää häpeää: koko ajan tiedostaa, miten takapajuinen kylä on ja miten ankeaa elämä on totalitaristisessa yhteiskunnassa.
Venäläisiä unelmia on lähes täydellinen teatterikokemus. Viihdettä se ei ole, eikä sellaista kaipaavien kannata edes vaivautua paikalle. Se on matka ihmisyyteen ja kysymyksiin vapaudesta, oikeudesta ja unelmien voimasta.
Näytelmän ei haluaisi olevan ajankohtainen. Valitettavasti fasistisen ideologian nostaessa päätään Euroopassa se on kipeällä tavalla tätä päivää. Tämä on juuri sellaista taidetta, jota perussuomalaiset kutsuvat pilkaten ”postmoderniksi tekotaiteeksi” – ja joka haluttaisiin vaientaa. Ja juuri siksi sitä tarvitaan.
Venäläisiä unelmia Tampereen ylioppilasteatterissa 2. huhtikuuta asti.