Abit
2.3.2017

Susanna Virtanen opiskelee Lontoossa: ”En ole katunut kertaakaan, että lähdin ulkomaille”

Venla Vainio-Puhju
Susanna Virtanen on asunut lähes koko aikuisikänsä ulkomailla.

Jenna Olin, teksti, Venla Vainio-Puhju, kuva

Susanna Virtanen, 28, on asunut lähes koko aikuis­ikänsä ulkomailla. Hän muutti 18-vuotiaana Lontooseen opiskellakseen London Metropolitan -yliopistossa kansainvälistä lakia ja politiikkaa. Kandidaatiksi valmistuttuaan juristin ura Britanniassa houkutteli Virtasta. Hän päätti alkaa opiskella oikeustiedettä. Nykyisin hän käy kokoaikaisesti työssä ja opiskelee osa-aikaisesti työn ohella University of Law’ssa. Tutkinnosta puuttuu enää gradu.

”Valmistumisen jälkeen tarvitsen kaksi vuotta kestävän harjoittelupaikan lakifirmassa, jotta voin pätevöityä lakimieheksi.”

Lukiosta valmistuttuaan Virtanen haki Tampereen yliopistoon lukemaan kansainvälistä politiikkaa mutta ei tullut valituksi. Studia-messuilla hän törmäsi London Metropolitan Universityn kojuun ja päätti hakea.

”Minut hyväksyttiin yliopistoon Lontooseen. Päätin, etten pidä välivuotta.”

Britannian lukukausimaksut ovat jopa 10 500 euroa lukuvuodelta kandidaatin opinnoissa.

Britannian lukukausimaksut ovat jopa 10 500 euroa lukuvuodelta kandidaatin opinnoissa. Virtasen vanhemmat ovat rahoittaneet hänen opintonsa. Osaan opinnoista hän on saanut Kelan asumislisää ja opintotukea. Kokonaisuudessaan Virtasen yliopistomaksut ovat kustantaneet 38 500 euroa.

Virtanen vertaa suomalaista ja brittiläistä yliopisto-opiskelua Suomessa opiskelevien kavereiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella.

”Suomessa opiskelijalla on vastuu opinnoistaan. Brittiyliopistossa opiskelijalle annetaan tarkka aikataulu, jossa opinnot pitää hoitaa.”

Virtanen ei ole kohdannut kieliongelmia opiskellessaan Britanniassa, sillä hän kävi Suomessa lapsesta asti englanninkielistä koulua ja vietti lukioaikanaan vaihto-oppilasvuoden Kanadassa. Ulkomailla hän on välillä tuntenut ulkopuolisuutta. Kulttuuri ja käytöstavat ovat erilaiset, esimerkiksi small talkia on täytynyt harjoitella. Elämä on täytynyt aloittaa alusta ystävyyssuhteita myöten.

”Jos istuu kotona eikä tee mitään, jää yksin. Pitää vain yrittää luoda suhteita ja hankkia kavereita”, Virtanen miettii.

”En ole katunut kertaakaan, että lähdin ulkomaille.”

Virtanen ei pelkää brexitin vaikutusta tulevaisuuteensa Britanniassa.

”En usko, että pitkään Britanniassa asuneita, veroja maksavia Euroopan unionin kansalaisia ryhdytään heittämään pois. Voi olla, että työpaikasta toiseen siirtyminen saattaa vaikeutua.”
Ulkomaiseen yliopistoon pyrkivälle Virtasella on yksi neuvo.

”Täytyy olla valmis tekemään todella kovasti töitä.”

 

Jutun kirjoittaja on toimittajaopiskelija kansanopistossa.

Kommentoi

Kirjoita allaolevaan kenttään sana "yliopisto"