Niin on ollut ja niin on aina oleva
Rehtori pohtii, että jos humanistit ja teekkarit löisivät hynttyyt yhteen, siitä voisi olla hyötyä. Kaupungilla asiasta innostutaan ja
pian jo puuhataan täysillä yhtä tamperelaista korkeakoulukeskusta. Yliopiston opiskelijat, henkilökunta ja opiskelijajärjestöt ovat varpaillaan, sillä he kokevat olleensa sivussa suunnittelutyöstä.
Ei, en puhu nyt ajankohtaisesta Tampereen yliopiston, teknillisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun yhdistymissuunnitelmasta Tampere 3:sta vaan 1960-luvun aikeista. Hervanta on vielä melkoinen korpi, ja Tampereen yliopisto tunnetaan nimellä Yhteiskunnallinen korkeakoulu. Teekkarit opiskelevat Helsingin teknillisen korkeakoulun sivupisteessä.
Hervantaan kaavaillun korkeakoulukeskuksen protestikulkue suuntaa kaatopaikalle osoittavan tienviitan ohi ja ylös kuraista ja mutkaista esikaupunkitietä.
Myöhempinä vuosikymmeninä tamperelaisten yliopistojen yhdistämiskeskustelu on virinnyt moneen kertaan, mutta mitään ei ole tapahtunut. Viimeisimpiin suunnitelmiin mukaan on tullut myös Tampereen ammattikorkeakoulu.
Historian itseään toistava luonne onnistuu kerta toisensa jälkeen yllättämään – ja toisinaan myös naurattamaan.
Yliopiston ja ylioppilaskunnan historia on aiheuttanut huvittunutta hyminää viime aikoina, sillä olen kerrannut sitä 90-vuotisjuhlavuoden tiimoilta. Vaikka opinahjo aloitti Tampereella vasta 1960-luvulla, aikakirjat lasketaan Kansalaiskorkeakoulun vuosista Helsingistä.
Ylioppilaskunnan vuosikymmenissä hassu yksityiskohta on se, että yhtä lailla niin yliopistojen yhdistämisestä kuin vuosijuhlista jaksetaan vääntää vuodesta toiseen.
Vuoroin akateemisia vuosijuhlia pidetään elitistisinä pienen piirin bileinä, jotka maksetaan riviopiskelijoiden kukkaroista, ja vuoroin kunniallisena perinteenä, jota on syytä vaalia. Tällä hetkellä Tamy järjestää kompromissina akateemiset vuosijuhlat joka viides vuosi.
Puhutaankin järjestömuistista, jonka katkeaminen ylioppilaskunnassa on yhtä varmaa kuin luottamushenkilöiden vaihtuminen.
On samaan aikaan sekä lohdullista että pelottavaa, että historia tuppaa toistamaan itseään ja samat keskustelut käydään vuosikymmenestä toiseen.
On inhimillistä, että pyörä keksitään aina uudelleen. Vilunväreitä aiheuttaa kuitenkin ajatus siitä, että päätöksenteon avoimuuden kaltaisista asioista saa taistella vielä vuosikymmenienkin päästä.
Onko päätä pakko hakata seinään vuodesta toiseen, vai voisiko vanhasta joskus oppiakin jotain?
Kirjoittaja on Aviisin päätoimittaja