Politiikan paluu
Haastattelu luisui harvinaisen pitkäksi aikaa sivuraiteille. Nauhurin näytössä minuutti vaihtui toiseen ja kolmanteen, mutta en vaihtanut puheenaihetta. Oli mielenkiintoista kuunnella teatteriohjaaja ja -opettaja Mikko Kannisen puhetta siitä, kuinka ajat ovat muuttuneet: politiikka on tehnyt paluun.
”Tavalliset keskiluokkaiset raijaavaat vaatteitaan ja lelujaan SPR:lle. Tämä on järkyttävän hienoa, iso massaliike. Immoset ja muut ovat ihan peräkammarin poikia siihen nähden. Suurin osa suomalaisista kelaa tällä hetkellä, miten he voisivat auttaa. He ovat myös aktivoituneet eivätkä vain peukuta Facebookissa.”
Haastattelu ei ole ollut ainut tilanne, jossa puhe on livennyt politiikan puolelle: jutustelipa sitten perheenjäsenten, työkavereiden tai puolituttujen kanssa, leikkaukset, mielenosoitukset ja pakolaiset kirvoittavat mielipiteitä. Facebook on muuttunut kivojen kissavideoiden virrasta poliittisen meuhkaamisen alustaksi.
Tämä kaikki on minulle uutta. Politiikka on nyt erilaista kuin minkälaisena olen sen tähän saakka tuntenut.
Poliittisen historian professori Pauli Kettunen Helsingin yliopistosta vahvistaa, että politiikka puskee nyt arkeen eri tavoin kuin vielä muutama vuosi sitten. Työmarkkinoihin ja sosiaaliturvaan liittyvät kysymykset vaikuttavat konkreettisesti tavallisten ihmisten elämään, kuten lomiin ja sunnuntain palkkapussiin. Globalisaatio on muuttunut trendisanasta iholle tulevaksi ilmiöksi.
”Politiikkaa on ajateltu vahvasti kansallisvaltiollisena asiana. Globalisaatio on ollut helppo ajatella ulkoisena toimintaympäristönämme. Nyt se on tullut lähelle, koska paitsi työpaikat ja yritykset myös ihmiset liikkuvat”, Kettunen pohtii.
Ihmisillä hän viittaa pakolaisiin, joihin reagoidaan näkyvästi kahdella tavalla. Toiset tahtovat auttaa. Toiset tahtovat suojautua ylikansalliselta maailmalta vahvistamalla kansallisen rajoja.
1990-luvun laman aikana olin lapsi. Kun opettajat uhkasivat lakolla, olin iloinen mahdollisesta vapaapäivästä. Oliko ilmapiiri samanlainen kuin nyt, mutta en vain ymmärtänyt sitä, koska olin kiireinen puumajan rakentamisen ja naruhyppelyn kanssa?
Myös edellisen laman aikana ammattiyhdistysliike ja hallitus olivat napit vastakkain. Vuosikymmenen alkupuolella oli suurmielenosoituksia ja työmarkkinakonflikti uhkasi. Kettusen mukaan eroja nykytilanteeseen kuitenkin löytyy.
”1990-luvulla näkökulma oli enemmän kansallinen. Globaalit ja eurooppalaiset muutokset nähtiin ulkoisina haasteina, joihin etsittiin kansallisia vastauksia. Kilpailukykypuheessa tämä näkyy edelleen. Nyt on jouduttu huomaamaan, että itse ongelmat ja niiden ratkaisut ovat rajat ylittävässä mielessä poliittisia.”
Pauli Kettusen mukaan politisoituneessa tilanteessa ovat yleensä epävarmuuden lisäksi läsnä tulevaisuuden vaihtoehdot ja suunnat, mutta tällä hetkellä uudet visiot ovat vähissä. Näköalattomuus aiheuttaa apatiaa ja masentuneisuutta sekä yleiseen ilmapiiriin että tapaan, jolla asioista puhutaan.
Minäkin näen lähiympäristössäni monen ahdistuvan: enhän minä voi vaikuttaa, kun poliitikot kabineteissaan sopivat asiat puolestani, somessa ihmiset huutavat toisilleen vailla vuoropuhelua ja toisinajattelijat saavat tuta vihapuheen vyöryn.
Minusta syytä apatiaan ei kuitenkaan ole. Politiikan paluu versoo eri leireissä aitoja tekoja, kuten kansalaisaloitteita ja lahjoituksia, ja se on hieno ilmiö, kuten Mikko Kanninen totesi. Niin kauan, kun aktiivisuus ei tarkoita erimielisten vetämistä turpaan, olen tyytyväinen, että ihmiset toimivat tärkeiksi kokemiensa asioiden puolesta. Sitä kautta turhautuminen kanavoituu toiminnaksi ja näköalattomuus uusiksi näkökulmiksi.
Kyllä tästä selvitään.
Kirjoittaja on Aviisin päätoimittaja.