Klassikkoni: Amerikkalaisia unelmia
Rikkaiden kalifornialaisteinien elämästä kertova T H E O. c . sai toimittajan herkistymään.
Olen aina rakastanut televisiota. Tällaista asiaa ei varmaan kannattaisi myöntää, jos haluaisi olla uskottava kirjallisuustieteen opiskelija.
Mutta pahemmaksi menee – en ole myöskään rajoittanut television katseluani laadukkaisiin dokumentteihin ja draamoihin vaan avartanut näkökulmiani kaikenlaisella kuralla Doctor Philistä Päivien viemään.
Yksi mieleenpainuva laatusarja on rikkaiden kalifornialaisten teinien ensimmäisen maailman ongelmista kertova The O. C.
Ihastukseni sarjaan johtui paljolti sen bambimaisen kauniista, mutta ongelmaisesta päähenkilöstä, Marissasta.
Harvinaisen hukassa olevana teininä seurasin identifioituen, kuinka Marissa kohtasi kiiltokuvaelämässään ihan samoja ongelmia kuin minäkin – vain jokajaksoisella iltapukuglamourilla höystettynä.
Lisäksi hänellä oli kainalossaan kätevä jokapaikanritari Ryan, joka pelasti Marissan kerta toisensa jälkeen pulasta. Emotionaalista reaktiota vaativa musiikki soi taustalla kun Ryan puolusti Marissan kunniaa tavaramerkkinään oikea nyrkkinsä sekä pelasti hänet yliannostukselta ja aseistetuilta ihailijoilta. Huonot päätökset johtivat ihanaan huolenpitoon, eikä kellään koskaan mennyt hermo Marissan angstaukseen.
Välillä tuntui, että oma unelma oli ihan siinä hollilla jo – aina kun löysi oman komean ritarin pieneksi hetkeksi. Lopulta patriarkaalinen holhous sai loppunsa niin televisiossa kuin todellisuudessakin: Marissa kuoli auto-onnettomuudessa ja minä vain ryhdyin tekemään hyviä päätöksiä.