Reportaasit
16.11.2015

Sivu­duuneissa

Teppo Nieminen
Anni Paavilainen

Korkeakouluopiskelijat työllistyvät yleisimmin kaupan, myynnin tai hoitotyön aloille. Kysyimme kolmelta opiskelijalta, miten työn ja opiskelun yhdistäminen sujuu.

Riikka Jauhiainen, teksti & Aviisin toimitus, kuvat

”Teoriaa käytännössä”

Anni Paavilainen
Kauppatiede, myyntityössä

 

Anni Paavilainen, 20, opiskelee kauppatieteitä Tampereen yliopistossa ja työskentelee opintojen ohella etämyyntiin keskittyvässä start up -yrityksessä. Hän yhdistää samalle päivälle opintoja ja työntekoa: esimerkiksi noin neljän tunnin työvuoron jälkeen hän opiskelee loppupäivän.  Paavilainen kokee, että työnantajakin arvostaa tehokkuutta.

”Työt ovat toimistoaikaan 8–16  välisenä aikana. Työntekijät saavat vaikuttaa työvuoroihinsa hyvin.”

Paavilainen elää opintotuella ja töistä kertyneillä palkkatuloilla. Monet kavereista tekevät töitä opintojen ohella.

”Kauppatieteilijöissä on monia, jotka työskentelevät opintojen ohella esimerkiksi kaupan alan tehtävissä.”

Opintojen ja työnteon yhdistämisestä ei ole ollut haittaa opintojen etenemiselle.  Työn ja opintojen rytmittämistä helpottaa säännöllinen työaika.

”Jos pitää priorisoida, niin opinnot ovat tärkeämmät. Ne tukevat hyvin työntekoa. Opinnoista saa enemmän irti ja on niiden ansiosta on valmiimpi työelämään.”

Paavilainen kertoo, että hän tekee työtä pääasiallisesti rahan, mutta myös hyvän työpaikan takia.

”Työkokemus on tärkeää, vaikka sille ajalle löytyisi muutakin käyttöä. On se kuitenkin sen arvoista. Palkka vastaa sitä työpanosta, jonka yritykselle antaa.”

Nykyinen järjestelmä pakottaa opiskelijan tekemään töitä opintojen ohella etenkin, jos ei halua ottaa lainaa.

”Jos ei halua syödä pelkkää nuudelia, on pakko tehdä työtä.”

 

Ruusa Lehtonen

Ruusa Lehtonen

”Ahkera löytää aina töitä”

Ruusa Lehtonen
Tamk, sairaanhoitajaopinnot, työskentelee hoitokodissa

 

Ruusa Lehtonen, 26, opiskelee sairaanhoitajaksi Tampereen ammattikorkeakoulussa. Hänellä on työkokemusta muun muassa kaupan ja hoitotyön alalta. Nykyisin hän työskentelee vakituisessa työssä autistien hoitokodissa. Lehtonen aloitti työt toukokuussa 2014, ja työtunteja hänelle kertyy 114,45 kolmessa viikossa.

”Työvuorot ovat vaihtelevia ohjauksen ja hoitotyön tehtäviä. Lisäksi olen talomme sisäinen sijainen, eli kierrän tarpeen tullen eri osastoilla.”

Lehtonen tekee työvuoroja kaikissa mahdollisissa vuoroissa. Hoitokodin asukkaat tarvitsevat apua ympäri vuorokauden. Opintolainan Lehtonen kokee kaksipiippuisena asiana. Hän on ottanut opintoja varten lainaa.

”Teen mieluummin töitä kuin otan lainaa. Opintotuen tuloraja saisi olla korkeampi.”

Opiskelu monimuotoisessa koulutuksessa helpottaa työn ja opintojen yhdistämistä. Työnteko ei ole vaikuttanut opiskeluun, ja työn ja opiskelun yhdistäminen tuo elämään rytmin.

”Olen opinnoissani aikataulussa.  Koulutöitä on pakko tehdä etukäteen, jos tietää, että töitä on paljon tulossa.”

Hoitoalalla töiden tekeminen opintojen ohella on yleistä. Töitä on myös hyvin tarjolla.  Opinnot sisältävät monia harjoitteluita, joiden kautta on helpompi verkostoitua työelämään.

”Haluan tehdä työtä opintojen ohella. Olen ihminen, joka on kasvanut sellaiseen. Kyllä tekevälle aina töitä riittää, kun ei ole liian ronkeli.”

 

jatkuu seuraavalla sivulla

Seuraava sivu


Sivu: 1 2