Hyvästi ihminen, tervetuloa kuvaruutu

Tulevaisuuden yliopistossa luennoitsija on paikalla hologrammina ja kampuksen tilat muuttuvat päiväkodiksi.
”Teknologia kehittyy jatkuvasti, ja jo nyt on sellaisia professoreita, jotka ovat kehittäneet hologrammin ja puhuvat sen kautta. Jos luennoitsija on hologrammina läsnä kotipaikkakunnalla, ei tarvitse kuskailla lihaa ja luuta ympäriinsä. Uskon, että tulevaisuudessa pidetään vain yhtä opintokokonaisuuden luentokurssia jossain päin Suomea”, Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksen koulutuspäällikkö Leena Jokinen kertoo.
Tulevaisuuden opetuksen mullistavia innovaatioita pohditaan kaiken aikaa. Yksi näistä on 3D-netti, jonka kautta kaavaillaan yhteistyötä koulujen välille.
Oulun yliopiston Internet-teknologian tutkimus- ja innovaatiokeskuksen kehittämä virtuaaliympäristö Future School of Finland kehittelee virtuaalitodellisuutta, jossa opiskelijat voivat opiskella kieliä kolmiulotteisessa Lontoossa tai virtuaalisessa Tukholmassa. Vaikka hanke on tällä hetkellä kokeiluasteella, paikallisuus opiskelussa tulee Jokisen mukaan väistämättä katoamaan.
Jo nyt kansainvälisiin maisteriohjelmiin hakiessa ei tarvitse tulla paikan päälle, vaan hakijat voivat tehdä kokeen verkossa valvotusti. Esimerkiksi Sibelius-Akatemia kokeilee kuluvana keväänä videokuvan välityksellä tapahtuvia pääsykokeita kansainvälisille opiskelijoille. Näin säästetään huomattavia kustannuksia matkoissa ja järjestelyissä.
Koska opiskelu 2030-luvun yliopistoissa ei ole yhtä paikkakuntakohtaista kuin aikaisemmin, yliopistojen tiloille tullaan Leena Jokisen mukaan todennäköisesti etsimään uusia käyttötapoja eri koulutusmuotojen yhdistyessä. Hän pohtii, että yliopistoja voitaisiin käyttää kampuksina, jotka olisivat nuorten ja päivähoitoa tarvitsevien lasten käytettävissä.
Vaarana on, että etäopetuksen myötä pienet yliopistot katoavat. Jokisen mukaan yliopistojen tulisikin löytää oma suuntansa, jota kehittää.
”En usko, että ongelmana on yliopistojen pienuus, vaan se millainen yliopistoiden panos on omaan osaamisalaansa. Pienikin yliopisto voi olla globaalisti valtavan kiinnostava omalla erityisosaamisellaan”, Jokinen sanoo.
Sivu: 1 2
